Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana

Roger Pethybridge (toim.), Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana. Englanninkielisestä alkuteoksesta Witnesses to the Russian Revolution (1964) suomentanut Juhani Jaskari. Runot suomentanut Kirsi Kunnas. WSOY, Porvoo, 1967.

Venäjän vallankumous leimahti yllättäen helmikuussa 1917. Nälkäisen väkijoukon mellakkana alkanut tapahtumaketju kaatoi Romanovien dynastian, irroitti Venäjän ensimmäisestä maailmansodasta ja käynnisti valtataistelun, joka päättyi vasta vuonna 1920 kahden vuoden sisällissodan jälkeen bolševikkien voittoon. Vaikka leimahdus oli yllättävä, se ei syttynyt sattumalta. Kumouksellista liikehdintää oli eri puolilla Venäjää. Silti vastarintaliikkeelle (tai -liikkeille) tuli kiire koota rivinsä. Vladimir Leninkin ehti kuvioihin mukaan vasta huhtikuussa 1917 palattuaan ulkomailta.

Roger Pethybridgen toimittama kokoelma käsittää silminnäkijäin kuvauksia alkaen vuoden 1905 verilöylystä päättyen tsaariperheen teloituksiin vuonna 1918. Lähdeluettelon perusteella Pethybridge on käyttänyt yksinomaan englanninkielisiä muistelmia ja kokoelmia. Silminnäkijöiden joukossa on Leninin, Trotskin ja Kerenskin lisäksi pitkä liuta upseereita, pappeja, kirjailijoita, vallankumouksellisia, duuman edustajia, ulkomaisia kirjeenvaihtajia, opiskelijoita, sotilaita, ballerinoja jne. Ruhtinas Jusupov, Grigori Rasputinin ystävä, tarjoaa omakohtaisen kertomuksen Rasputinin onnettomasta murhayrityksestä: myrkky ei tehonnut ja luotejakin meni useampi ennen kuin uhri kaatui takapihalle.

Myrkky ei vieläkään vaikuttanut, ja staritsa käveli rauhallisesti pitkin huonetta. Otin toisen lasin joka sisälsi syanidia, täytin sen viinillä ja ojensin sen Rasputinille.
   Hän joi se kuten muutkin, eikä vieläkään näkynyt tuloksia. Tarjottimella oli enää vain yksi myrkytetty lasi. Koska olin epätoivoinen ja koska minun täytyi saada hänet juomaan lisää, aloin itse juoda.

Vallankumouksen lähdettyä liikkeelle armeijan joukkoyksiköt saattoivat liittyä kapinallisiin käden käänteessä. Poliisikomentaja Vasiljev kuvailee maaliskuun nopeasti eteneviä tapahtumia. Tilanteen sekavuudesta kertoo sekin, etteivät kapinalliset olleet ottaneet puhelinkeskuksia haltuunsa.

Ikkunastani näin kadulla epätavallista levottomuutta. Pian ajoi ohi kiireisiä sotilasautoja; etäältä kuului laukauksia. Puhelin soi taas, ja taas kaupunginpäällikkö antoi minulle huonoja uutisia; prikaatinkenraali Dobrovolskin, joka komensi kaartin pioneerijoukkojen pataljoonaa, olivat hänen miehensä murhanneet. Tapahtumat vyöryivät nopeasti; Volynskin rykmentti, joka oli noussut kapinaan kapteeni Laškevitšin murhan jälkeen, oli ajanut upseerinsa ulos kasarmeista. Kapinallisiin yhtyivät Preobrazenskin ja Liettualainen kaartirykmentti, joiden kasarmit olivat vieressä. Ne olivat onnistuneet valtaamaan Liteinyin asevarikon. Sotilaita törmäili kaduilla kivääreillä ja konekivääreillä aseistettuina.

Tapahtumien käänteissä, niiden sekavuudessa ja epävarmuudessa on jotain lumoavaa. Silminnäkijät eivät näe eivätkä voi nähdä kovin kauas. Englantilainen toimittaja Philips Price ei osaa käsitellä mielessään tapahtumia ja epäilee vallankumousta lyhytkestoiseksi.

Marraskuun 9 päivään mennessä oli selvää, että valta oli Pietarissa sotilaallisvallankumouksellisen komitean käsissä, joka toimi neuvostojen II yleisvenäläisen kongressin nimissä. Minusta tämä kaikki vaikutti siihen aikaan hyvin huvittavalta, ja minua nauratti kaikki se mitä oli tapahtunut kolmen edellisen päivän kuluessa. Olin vielä tottumaton vallankumouksen ilmapiiriin. Koetin kuvitella tavallisten sotilaitten ja työmiesten muodostamaa komiteaa, joka kokoontuisi Lontoossa ja julistaisi olevansa hallitus ja kieltäisi tottelemasta mitään Whitehallista tulevaa määräystä, ellei siinä olisi komitean varmennusta. 
   [...] Päälennätintoimistossa tapasin miehen, joka oli yhteydessä pankkipiireihin. Hänkin oli niin huumaantunut, että sai helpotusta vain vakuuttelemalla itselleen, että vaikka bolševikit olivat tilapäisesti saaneet menestystä, he eivät mitenkään voineet pitää valtaa hallussaan kauemmin kuin muutamia päiviä. [...]
  Seuraavana päivänä (marraskuun 10) oli ilmassa kuitenkin toisenlainen tuntu.

Aiheestaan huolimatta Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana keinuu siinä mielenkiintoisen rajalla. Katkelmat eivät muodosta mitään eheää narratiivia. Pitkät puheet duumassa, loputtomat yritykset saada Nikolai II tekemään myönnytyksiä tai duuman edustajien pöyristys kapinallisten toiminnasta eivät jaksa kiinnostaa kovin pitkään, koska silminnäkijän ja yksityiskohtaisten tapahtumien tausta ei selviä kirjasta. Pethybridgen kirjoittamat lainausten lyhyet johdannot eivät kerro kovin hyvin, mitä milloinkin on panoksena. Ehkä vallankumouksesta olisi pitänyt lukea jokin toinen kirja pohjatiedoiksi.

Kirja jatkaa ponnisteluita ihminen sodassa -lukuhaasteessa.