Leo Tolstoi, Anna Karenina. Venäjänkielisestä alkuteoksesta Анна Каренина (1875-1877) suomentanut Eino Kalima (1910-1911). Suomennoksen tarkistanut Arja Pikkupeura. WSOY, Helsinki, 2007.Minulla ei ole mitään pokkareita vastaan. Monet parhaista ystävistäni ovat pokkareita. Lankasidonnan kadottua, paperin heikennyttyä ja kansipahvien pehmennyttyä uudella pokkarilla ja kovakantisella ei ole loppujen lopuksi suurtakaan eroa. Silti WSOY:n Bonniersin kanssa yhteistyössä julkaisemat Bon-pokkarit omaa luokkaansa. Ne ovat täysin kalorittomia, yhdessä kädessä pideltäviä niteitä, joista on riisuttu kaikki välttämättömän ylittävä kirjamaisuus. Näitä voi polttaa rovioissa (bonfire) ihan surutta. Bon-pokkari, kuten tämä Anna Karenina, on pohjimmiltaan vain nippu tiuhaan painettuja sivuja, joita ohut liimaus pitää kasassa. Kanneksi kelpaa vaikka kirjaan perustuvan tuntemattomaksi jääneen suurelokuvan mainosjuliste. Sen tietokoneavusteisissa epookkilavasteissa virittyy kolmiodraama, jonka keskelle syöksyy taustafondista kohtalon voima kuin talvisessa maisemassa raiteita pitkin jyskyttävä höyryveturi.
Kansi kiinnittää tähän Leo Tolstoin loistavaan klassikkoon terävän alaotsikonkin: "Rakkaus ei kysy syytä" -- ehkä alaotsikko kuuluu elokuvalle tai jollekin toiselle kielelle, en tiedä. Joka tapauksessa rakkaus, siis tuo hallitsematon voima, autonominen tunne ja ihmisen koetinkivi, on yksi kirjan motiiveista, mutta sen tuoma turva on enimmäkseen niin epävarmaa, että ihmisten aika menee selvitellessä ja varmistellessa näitä rakkauden syitä. Anna Kareninan lisäksi kirjassa on toinenkin päähenkilö: kannessa mainitun Leo Tolstoin alter ego Konstantin Levin. Missä Annan elämää rikastaa tunne, siinä Levinin elämää vaikeuttaa järki.
Anna Karenina tuo mieleen Émile Zolan romaanin Nana. Molemmissa maanpäällinen rakkauden jumalatar (ANNA anagrammi NANA) hullaannuttaa miehiä, hevoset juoksevat kilpaa, ja lopulta jumalten lähettämä hulluus vaihtuu toiseen, kun Venus laskee ja Mars nousee. Anna Karenina käsittelee kuitenkin vajaassa tuhannessa sivussa rakkauden lisäksi Venäjän länsimaistunutta yläluokkaa, talonpoikien venäläisyyttä, 1800-luvun jälkipuoliskon yhteiskunnallista muutosta ja murrosta, Jumalaa, maanviljelyä ja sen siunauksellisuutta, maaseudun ja kaupungin suhdetta, aviorikosta, perhettä, ihmisen osaa, maanomistusta ja tietysti onnellisuutta.
Mieleen tulee kirjasta kaikenlaisia ajatuksia, mutta nuo kannet...
...tämähän on sen verran paksu kirjakin että pokkarina lukeminen alkaa olla hankalaa...
VastaaPoista"Maanviljely ei kysy syytä" olisi kyllä ollut mieleenjäävämpi alaotsikko, ja ihan yhtä pätevä. (kirjan muistan siis hyväksi)
Hah haa. Pyörittelin mielessäni samaa, mutta maanviljelyyn kirjassa löytyy syy. Suurmaanomistajat eivät saa maastaan tuottoa, joten he selittävät syykseen perinteen. :-)
PoistaAnna Karenina on erinomainen. Tolstoin tapa pyöritellä ideoita ja ajatuksia erilaisten henkilöiden sisäisen kielen ja epäonnistuneiden väittelyiden kautta on herkullinen.
Ai niin, kirja ei paina juuri mitään, joten sitä voi lukea yhdellä kädellä.
PoistaHmm, pitäisikö tästä vetää sitten johtopäätöksiä rakkauden ja maanviljelyn paremmuudesta :)
PoistaLuulen, että rakkaus toimii romaanin teemana paremmin. Maanviljelys synnyttää harvoin jännitettä tai kolmiodraamoja. :-)
PoistaTuo kansi saattaa hyvinkin houkutella nuoria nykylukijoita Anna Kareninan pariin. :) Minulla tulee alaotsikosta mieleen eräs nuortentrilogia, jonka tunnus on 'rakkaus ei katso aikaa'. Siinä tosin ollaan *vähän* eri fiiliksissä kuin Anna Kareninassa, joten jos joku se mielessään tarttuu tähän niin voi olla järkytys luvassa.
VastaaPoistaKansi voi toimia houkuttimena, mutta hameiden kahinaa odottavalle voi tulla ikävänä yllätyksenä Tolstoin yhteiskuntafilosofiset pohdinnat, maaseutukuvaukset ja metsästysretket. Sodassa ja rauhassa pohdintojen osalta mopo sitten lähtee käsistä lopullisesti. :-)
PoistaÄrsyttää. Onko 'rakkaus ei kysy syytä' edes suomea? :-)
Pitäisi lukea uudestaan -- minulla on hyllyssä kovakantinen versio, kahteen niteeseen jaettuna & jos en ihan väärin muista niin isäni kirjastosta. Tiesitkö, että Georg Henrik von Wright oli hullaantunut Anna Kareninaan, on kirjoittanut esseenkin tästä romaanista ja kertoi palaavansa kirjaan usein (oliko jopa kerran vuodessa?).
VastaaPoistaAnna Kareninan mustat palmikot ja terävä äly siis lumoavat miehiä kauan tsaarinajan päätyttyäkin. Jopa Konstantin Levin, siis tavallaan kirjailija itse, joutuu Annan lumoihin. von Wrightin hullaantuminen ei ole siinä mielessä yllätys. :-)
PoistaOlen muistaakseni lukenut ks. esseen (kirjassa Ajatus ja julistus?), mutta sen lukemisesta on jo monta vuotta (niin kuin melkein kaikesta) enkä ollut lukenut Anna Kareninaa tuolloin. Nyt voisi olla hyvä hetki palata sen äärelle.
No nyt piti mennä alakerran kirjahyllyille ja tarkistaa :). Kyllä, kokoelmassa Ajatus ja julistus on "Tolstoi ajattelijana", se on myös julkaistu myöhemmin kokoelmassa Ihminen kulttuurin murroksessa (1995), tosin tässä näyttää olevan paljon muutakin kuin vain Anna Kareninaa (näin se muisti on valikoiva...). Sitä kohtaa, missä von Wright kertoo usein lukevansa Anna Kareninaa, en onnistunut tähän hätään, löytämään.
PoistaKiitokset. Kirja on kotona jollain hyllyllä takarivissä. Löydän sen helposti alle puolessa tunnissa.
Poistavon Wrightin elämäkerrankin lukemisesta alkaa olla monta vuotta, mutta muistaakseni von Wright opiskeli venäjää tunnin, pari päivässä vuosien ajan vain voidakseen lukea Tolstoita ja Gogolia alkukielellä. Tuollaisessa investoinnissa ei olisi järkeä, jos mainittuihin kirjailijoihin ei palaisi toistuvasti.
Siinäpä kirjallinen kunto-ohjelma! :-)
Oma haaveeni on, että oppisin joskus lukemaan niin hyvin turkin kieltä, että voisin lukea Orhan Pamukin romaaneja alkukielellä. Arkeologisen tekstin tavaamisesta kaunokirjallisuuteen on pitkä tie ja tällä hetkellä sellaiselle ei tunnu olevan aikaa! Vaikka Pamukilla on kyllä loistava suomentaja, Tuula Kojo.
PoistaItselläni on haaveena sujuva ranskan lukutaito, mutta pidempi sitoutuminen tähän tavoitteeseen on ollut vaikeaa. Kaikenlaista harhautusta puskee jostain koko ajan. Ensimmäinen ranskankielinen Maigret'ni on ollut kesken niin pitkään -- vain 24 sivua jäljellä -- että kirja pitänee aloittaa alusta. Ehkä kesällä...
PoistaAjatus ja julistus löytyi. Se von Wrightin Tolstoi-esseehän on SATA SIVUA! :-)