Through the Eye of a Needle

Peter Brown, Through the Eye of a Needle: Wealth, the Fall of Rome, and the Making of the Christianity in the West, 350-550 AD. Princeton University Press, 2012.

Kristinuskon terävä yhteiskunnallinen protesti kaikuu Luukkaan evankeliumissa, kun Jeesus toteaa yks' kantaan: Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan (Luuk. 18:24). Ajoittain vainotusta kristinuskosta tulee kuitenkin ensin Milanon ediktin laillistama uskonto vuonna 313 ja sitten lyhyen vainokauden jälkeen Rooman valtakunnan valtionuskonto vuonna 390. Maalliseen loistoon ja valtaan kielteisesti suhtautuvan ideologian päätyminen valta-asemaan on paradoksi, jonka kehitystä emeritusprofessori ja myöhäisantiikin asiantuntija Peter Brown tarkastelee tuoreehkossa kirjassaan Through the Eye of a Needle (2012).

Uudempi myöhäisantiikin tutkimus (jonka yksi klassikko The World of Late Antiquity (1971) (ks. esim. Nipvet) on itse asiassa Brownin käsialaa) on yrittänyt korjata mm. arkeologisten löytöjen pohjalta perinteistä kuvaa murheellisesta, yksityisten suurmaatilojen pirstomasta ja sisäisen heikkouden rappeuttamasta valtakunnasta edelleen vauraana, integroituneena, urbaanina ja elinvoimaisena. Toki 400- ja 500-lukujen muutoksia Länsi-Roomassa voi pitää romahduksena, koska valtakunta köyhtyi ja muuttui huomattavissa määrin paikalliseksi, mutta Brownin mukaan kirkko oli siinä vaiheessa jo kyllin vahva tasoittamaan tietä uusien germaanihallitsijoiden alaisuuteen.

Brown tarjoaa vaurautta koskevan paradoksin taustaksi näkymän 300-luvun Roomaan, jossa rikkaat käyttivät omaisuuttaan julkisen loiston ja vaikutusvallan esittelyyn rahoittamalla teattereita ja gladiaattoriesityksiä. Rikkaat käyttivät rahaa myös ruokkiakseen köyhiä roomalaisia — siis nimenomaan kansalaisia — jonkinlaisesta anteliaisuudesta valtiota kohtaan. Toisaalta kristityt piispat opettivat köyhien pitämistä veljinä, mikä oli uutta: kirkon piirissä ympäröivän yhteiskunnan hierarkia loiveni.

Keisari Konstantinuksen kääntymys 300-luvun alussa lakkautti kristittyjen vainot mutta ei tarjonnut muita etuja eikä muuttanut valtakuntaa tai kirkkoa sen ihmeemmin. Vasta, kun 370-luvulla rikkaat roomalaiset alkoivat kääntyä kristinuskoon, kirkko piispoineen joutui miettimään, miten suhtautua maalliseen hyvään — ottaen huomioon Luukkaan evankeliumin. Seurasi väittelyä ja teologisia kiistoja. Kirkko tarjosi väylän tavallisten keskituloisten lahjoituksille, joten anteliaisuutta pääsivät toteuttamaan ihmiset eliitin ulko- tai alapuolella. Samalla ihmiset kokivat hankkivansa turvaa tuonpuoleiseen. Kaikki lahjoitukset tietenkään eivät menneet aina köyhille, vaan niitä ohjautui myös luostarien ja kirkkojen rakennusprojekteihin. Kirkko ei kuitenkaan katsonut omistavansa rakennuksia ja tiluksia vaan hallinnoivansa niitä köyhien puolesta.

Kirkko rikastui ja aristokratia köyhtyi. Piispat alkoivat huomata, että valtakunta alkoi murentua heidän ympäriltään. Osaltaan kirkolle testamentatut omaisuudet kavensivat sitä eliittiä, joka kykeni pyörittämään valtakuntaa, vaikka tietenkin samaan aikaan painetta tuli monesta suunnasta. Hienojakoinen yhteiskuntaluokkien rakenne puristui yksinkertaisesti rikkaisiin ja köyhiin. Ylpeyttä, joka oli motivoinut julkisia esityksiä, alettiin pitää pahempana syntinä kuin ahneutta.

Kun sitten germaanit tulivat ja lakkauttivat jo laina-ajalla eläneen keisarikunnan, myös perinteinen verotusjärjestelmä katosi. Kirkko täytti nopeasti syntyneen hallinnollisen tyhjiön. Kirkosta kasvoi näin myös maallinen instuutio. Jos myöhäisantiikki muutti käsityksen roomalaisuudesta, se muutti myös kirkon suhtautumisen vaurauteen. Radikaaleimmat opinkappaleet pyöristyivät.

Vaurautta koskeva kääntymys tarjoaisi kyyniselle historioitsijalle ravintoa vuosikymmeniksi, mutta Brown suhtautuu sekä kirkkoon että rikkauksiin moralisoimatta ja vailla kärjistävää vahingoniloa. Lähteiden myötäisesti etenevä kerronta ei kaiva esiin lankeemusta vaan pikemminkin esittää muuttuvan maailman, johon kaikkien tuli reagoida. Protestina käynnistynyt ideologia muuttui ympäristönsä mukana.

Luku-urakkana kirja ei ole kevyt, mutta Brown onnistuu luomaan myöhäisantiikin yhteiskunnallisesta murroksesta ja teologisista kiistoista erinomaisen mielenkiintoisen. Lukuisat lähteisiin nojautuvat esimerkit, kuten kirjeet, kirjoitukset ja puheet, pitävät kerronnan lähellä konkretiaa. Kirja on saanut oppineisuudestaan ja humanismistaan ylistävän vastaanoton aivan syystä.