sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Keltaisen huoneen salaisuus

Gaston Leroux, Keltaisen huoneen salaisuus. Ranskankielisestä alkuteoksesta La mystère de la chambre jaune (1907) suomentanut Heikki Kaskimies. The Crime Corporation, Kemi, 1989.

Lukitun huoneen mysteeri on dekkarigenren alalaji, jossa rikos, usein murha, kuvataan käytännössä mahdottomana. Mysteerin esitteli Edgar Allan Poe Rue Morguen murhissaan (1841) ja sitä on kokeillut sen jälkeen moni dekkarikirjailija, mm. Agatha Christie romaanissaan Eikä yksikään pelastunut (1939).

Yksi kuuluisimmista lukitun huoneen mysteereistä, jos kohta suomalaisille kenties hieman tuntemattomampi, on ranskalaisen Gaston Leroux'n (1868-1927) Keltaisen huoneen salaisuus (1989). Se ilmestyi ensin jatkokertomuksena L'Illustration-aikakauslehdessä vuonna 1907 ja sitten seuraavana vuonna romaanina.

Kun 35-vuotias Mathilde Stangerson joutuu raa'an hyökkäyksen kohteeksi huoneessaan Château du Glandieriin kuuluvassa paviljongissa, poliisit ovat ymmällään. Hyökkääjän pako lukitusta huoneesta Mathilden isän ja tämän palvelijan silmien alta vaikuttaa mahdottomalta. Mathilde jää henkiin, mutta hyökkääjä on iskevä uudelleen.

Onneksi paikalle saapuu nuori, 19-vuotias sanomalehtitoimittaja ja amatöörietsivä Joseph Rouletabille, jolle tämäntyyppiset arvoitukset ovat suorastaan ajanvietettä. Hän soveltaa karteesista menetelmää, jota hän kutsuu ”käsitysten matematiikaksi”. Niinpä hän systemaattisesti epäilee kaikki yksityiskohtia, joita rikostutkimus latoo hänen eteensä todisteina. Hän eliminoi epäluotettavia todistajalausuntoja, ristiriitaisia väitteitä ja tapahtumaketjuja, kunnes jäljelle jää se, mitä ei voi epäillä. Niin vähitellen mysteeri alkaa selvitä.

Pontevan alun jälkeen kirjan muuttuu kuitenkin nopeasti epäkiinnostavaksi, eikä Lerouxin nerokkaan salapoliisin ympärillä hehkuva sensaatiomaisuus ainakaan lisää tarinan vetoa. Tarinaa kertoo lakimies Sainclair kauan tapahtumien jälkeen, mutta kerronta poukkoilee hänen kertomuksensa ja Rouletabillen muistikirjan välillä edestakaisin, eivätkä kertomusten vaihtelevat tyylit oikein osu kohdalleen. Suuri etsivä tuntuu esimerkiksi kirjoittavan muistikirjansa toimintakohtauksia keikkuessaan ikkunalaudalla ja tikkailla.

Leroux on kenties tunnetumpi goottilaisesta kauhuromaanistaan Oopperan kummitus (Le Fantôme de l'Opéra, 1910), jota Andrew Lloyd Webberin musikaali ja lukuisat elokuvasovitukset, viimeisin vuodelta 2004, ovat pitäneet näkyvillä — puhumattakaan Iron Maidenin ja Queenin samaan musikaaliin pohjautuvista sävellyksistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...