The Open Door

J. H. Riddell, ”The Open Door” (1882). Kokoelmassa David Stuart Davis (toim.), Night Shivers: The Ghost Stories of Mrs. J. H. Riddell. Wordsworth Editions, Ware, UK, 2008.

Pohjoisamerikkalaisia asuntoesittelyitä katsellessaan maallikko saattaa hämmentyä kahdesta olohuoneesta. Yleensä ulko-oven vieressä on sohvin ja nojatuolein kalustettu olohuone, joka voi olla näyttävä mutta ei erityisen kotoisa. Sitten keittiön vieressä takapihan puolella (tai alakerrassa) on toinen olohuone, jossa on kodikkaammat sohvat ja valtava televisio. En vaihto-oppilaana koskaan tullut kysyneeksi kahden olohuoneen tarkoitusta, mutta pelkästään käytäntöä seuraamalla opin, että on kahdenlaisia vieraita: etäisempiä, jotka istutetaan muodollisempaan olohuoneeseen, ja läheisempiä, jotka viedään arkiseen olohuoneeseen. Lähiörivarissa kasvaneelle suomalaisnuorelle erottelu oli uutta.

Jos olen oikein ymmärtänyt, ulko-oven vieressä sijaitseva olohuone, living room, on joskus toiselta nimeltään front room, etuhuone, tai lounge, aula tai vastaanottotila. Se on perinyt muodolliset tehtävänsä vastaanottohuoneelta (parlour tai salon) ja on usein yhteydessä ruokasaliin. Nuorempi amerikkalainen, vasta sodan jälkeen kehittynyt family room eli ”perhehuone” on lähipiirin yhdessä oloa varten, eikä näy ulko-ovelta. Epämuodollisuudessaan tai yksityisyydessään se on ehkä samanhenkinen kuin englantilainen drawing room, joka on lyhentynyt muoto sanasta withdrawing room eli ”vetäymishuoneesta”. Aikoinaan illallisilla sinne vetäytyivät naiset miesten poltellessa ja juodessa ruokasalin puolella, ja joskus sinne vetäydyttiin yksityisempiä keskusteluita varten.

* * *

Ilse Bussing on tarkastellut väitöskirjassaan arkkitehtuurin asemaa viktoriaanisissa kummitustarinoissa. Arkkitehtuuri on kieli, joka ilmaisee vallitsevia yhteiskunnallisia normeja, ja  viktoriaanisen kodin taustalla vaikutti maalaiskartanon arkkitehtoninen ihanne. Seinät ja ovet sääntelivät liikennettä ja siten yksityisyyttä talon ja sen ympäristön välillä sekä ennen kaikkea talon sisällä. Palvelijoiden tilat olivat tietenkin isäntäväestä erotetut omien portaiden taakse, kuten alla Fillongleyn pappilan ja Woodheyesin kartanon pohjapiirroksissa.

Analysoidessaan J. H. Riddellin (eli Charlotte Riddellin) novellia ”The Open Door” (1882), Bussing korostaa juuri avoimen oven merkitystä. Viktoriaanisessa kodissa huoneiden välillä liikutaan käytävien kautta; poikkeuksena  vaatehuoneen ja makuuhuoneen ja esimerksi keittiön ja apukeittiön (scullery) väliset ovet. Rakennukset siten ilmaisivat asukkaidensa halua ja tarvetta säädellä yksityisyyttään. Suljettu ovi eristää talon ja talon sisällä huoneen.

Ero on huomattava mm. ranskalaiseen kartanoperinteeseen, jossa — kuten Helsingin keskustan vanhoissa kerrostaloasunnoissa — liikutaan huoneiden läpi. Ovet eivät voi pysyä kiinni. Riddellin novellin ovi, joka ei pysy kiinni, on Bussingin mukaan paitsi gotiikan perinteestä nouseva mysteeri myös englantilaisittain ahdistuksen lähde. Se on poikkeama, jonka vuoksi salaisuudet vuotavat, ja yksityisestä on vaara tulla julkista.

* * *

Kun huutokaupan sihteeri Phil kohtaa taloudellisia vastoinkäymisiä, hän on tilanteensa parantamiseksi valmis viettämään viikon Ladlow Hallissa. Rakennusta on mahdoton vuokrata, koska siellä kerrotaan kummittelevan. Kartanon entinen isäntä on murhattu omassa talossaan, eikä verityö suostu jäämään seinien sisäpuolelle. Sitä paitsi vuokralaisetkin haluavat sulkea ovensa.

Kartanossa on ennen näkemätön määrä huoneita ja ovia. Niitä availlessaan ja sulkiessaan Phil tuntee itsensä tunkeilijaksi. Tyhjässäkin talossa yksityisyys on läsnä.

I turned to the door on the other side of the hall. It was as I had left it—closed. This, then, was the room—this with the open door. For a second I stood appalled; I think I was fairly frightened.

That did not last long, however. There lay the work I had desired to undertake, the foe I had offered to fight; so without more ado I shut the door and tried it.

'Now I will walk to the end of the hall and see what happens,' I considered. I did so. I walked to the foot of the grand staircase and back again, and looked.

The door stood wide open.

Vaikka yksi talon ovista avautuukin kenties yliluonnollisten voimin, lujahermoisena nuorukaisena Phil kuitenkin pian oivaltaa, että talossa liikkuu joku muukin. Jossain on siis toinenkin ”avoin ovi”. Hän piiloutuu ja yllättää aamuyöstä kuolleen lordin nuoren lesken etsimässä kuumeisesti miehensä testamenttia, joka jättäisi lesken perinnöttömäksi. Phil painii naisen kanssa ja onnistuu vain vaivoin taltuttamaan tämän. Salaisuudet paljastuvat. Järjestys palaa kartanoon.

I rushed across the room and just caught her dress as she was on the threshold. My blood was up, and I dragged her back: she had the strength of twenty devils, I think, and struggled as surely no woman ever did before.

Viktoriaanisen ajan naiskirjailijat kuljettivat kummitustarinoissaan pinnan alla usein yhteiskunnallisia epäkohtia. Bussing huomauttaakin, että nuoren leskinaisen valmius taistella väkivaltaisestikin taloudellisen ja sosiaalisen itsenäisyytensä ja riippumattomuutensa puolesta oli uutta. Kauhutarinaan oli leivottu sisään ahdistusta herättävä uudenlainen nainen, The New Woman — jota vastaan sivumennen sanoen Bram Stokerin kuuluisan kreivinkin on tulkittu hyökkäävän. Nytkin tilanteen rauhoituttua oikea järjestys on kartanon siirtymistä miespuoliselle perijälle.

Vaikka Riddell kirjoittaa vaivattomasti, ”The Open Door” ei ole novellina tuntunut tavattoman mielenkiintoiselta tai jännittävältä. Sitten Bussingin analyysi palautti tekstiin alkuperäiset värit. Näissä viktoriaanisissa novelleissa tuntuu olevan pohjalla kyse aina jostain muusta, mitä en tunnistaisi ilman ulkopuolista apua. Alan epäillä, että vanhat novellit ovat minusta kiinnostavia juuri tutkimuskirjallisuuden vuoksi.

Lisää aiheesta:

• Ilse Bussing (2010) Haunted house in mid-to-late Victorian gothic fiction. Väitöskirja. The University of Edinburgh.

Kuvat: Robert Kerr, The Gentleman's House (1865) [public domain / archive.org ]