lauantai 26. elokuuta 2017

Anteeksi, että häiritsen

Hilary Mantel, ”Anteeksi, että häiritsen”. Englanninkielisestä alkuteoksesta ”Sorry to Disturb” (2014) suomentanut Kaisa Sivenius. Kokoelmassa Margaret Thatcherin salamurha. Teos, Keuruu, 2017.

Kun muutama vuosi sitten Hilary Mantelista maalattiin muotokuvaa, hän heräsi tarkastelemaan itseään kirjailijana toisen ammattilaisen silmin. Hän oivalsi, että kirjailijat ovat taiteilijoille vaikea aihe. Kirjailijoiden työ ei näy ulospäin, eikä sillä ole oikeastaan tunnistettavia puitteita. Maalareiden, valokuvaajien ja elokuvaohjaajien on vaikea kuvata kirjailijaa tai työrauhaa sortumatta tarpeettomaan dramatisointiin.

Kirjoittaminen on vaikeaa, ja se vaatii työrauhaa. Keskeytykset huuhtovat kielen päällä pyörivät sanat ja karkoittavat mieleen hahmotellut ajatukset, joiden uudelleen kokoaminen on usein sen verran työlästä, ettei toistuvien keskeytysten äärellä kannata edes kirjoittaa. Keskeytys voi kuitenkin olla tervetullut tauko kyvyttömään sisäiseen painiin.

* * *

Mantelin novelli ”Anteeksi, että häiritsen” (2017) kertoo Saudi-Arabian Jeddassa asuvasta brittiläisestä kirjailijasta, jonka ovelle ilmestyy eksynyt pakistanilainen liikemies Izaj. Kohteliasta vierailua seuraa toinen, ja pian mies alkaa käyttäytyä kuin ystävä. Kirjailijan puoliso on geologi, joka on päivät poissa. Yksinäisyydessä ja eristyksissä elävälle kirjailijalle keskeytykset tuntuvat alkuun olevan tervetulleita, mutta Izajin ennakkoluulot ja asenteet muovaavat hänestä taakan.

Vaikka molemmat ovat maassa ulkomaalaisia, heillä on erilaiset, suorastaan vastakkaiset, käsitykset sukupuolista ja rooleista. Kiivaita vuorosanoja ei vaihdeta, mutta yllättyneet kysymykset ja  viattomasti vuodetut odotukset paljastavat valtavan kuilun. Ympäröivä maa pitää naisia omaisuutena. Izaj puhuu vaimostaan kuin viallisesta laitteesta. Mitä hän odottaa ystävyydeltä?

Kaupunki kirjailijan asunnon ympärillä on kuin autiomaata, eikä tarina karkaa ahtaasta kodin piiristä kuin hetkittäin julkiseen tilaan. Naisena hänellä ei ole mitään sijaa kodin ulkopuolella. Ohuen sosiaalisen kanavan tarjoavat naapuriasuntojen naiset ja kirjailijan työ, jota aviomiehen kontaktit vähättelevät.
Mieheni esimies keihästi edam-kuution ja hyökyi ylitseni: — Siippasi kertoi, että olet julkaisemassa kirjan. Mahtaa maksaa hänelle pitkän pennin.
Kirjailijan sisällä on toinen, vieras maisema. Vahvan lääkityksen runtelema havainto lisää epätoivoa. Se eristää hänet ympäristöstä Saudi-Arabian tavoin. ”Kuukaudet tuntuivat valuvan otteestani, kuukaudet, joiden aikana en juuri ollut luonnonvaloa nähnyt.” Kipu saa värejä. Huonekalut liikkuvat.

Izajin puhelinsoitot ja vierailut alkavat osoittaa omistajan elkeitä. Kohtelias välttely ja hienovarainen väistely on tehotonta. Miksi ovea ei avattu, vaikka nainen oli selvästi kotona? Missä päin Lontoota naisen agentti asui? Kirjailija ei osaa tai uskalla torjua vierasta tai puhua suoraan. Lääkkeet ja tungetteleva vieras ajavat kirjailijan umpikujaan, josta hän ei pääse ulos ilman miehensä apua.
Olin tekemässä juuri sitä, mitä vastaan olin yrittänyt rimpuilla: olin piiloutumassa tämän yhteiskunnan perinnäistapojen taa, sysäämässä toiselle itse itselleni aiheuttamani ongelman tavalla, joka oli naismainen, heikko ja halveksittava.
Kenties kirjailija kohtelee oman äänensä ”raastavaa kimeyttä” hieman ankarasti. 

* * *
Mantel vietti Jeddassa miehensä kanssa nelisen vuotta 1980-luvulla. Virheellisen diagnoosin pohjalta määrätty vahva lääkitys sivuvaikutuksineen varjosti hänen elämäänsä vuosien ajan. Novelli lienee ainakin niiltä osin omaelämänkerrallinen. Järkkyneestä työrauhasta huolimatta noina vuosina hän julkaisi kaksi romaania.

Muutoin sujuvan suomennoksen jotkin sanavalinnat, kuten ”jököttää”, ”viipottaa” tai ”lurpattaa”, särähtävät. En tunnista alkutekstistä sellaista huoletonta sävyä, jota Sivenius kenties tavoittelee.

Peukutus: hahmo
Hilary Mantelin novellin ”Anteeksi, että häiritsen” (2017) päähenkilö luovii eristyksen, vieraan kulttuurin naisvihamielisyyden ja hänelle määrätyn mielialalääkityksen aallokossa. Tarkkanäköinen kerronta tuo esiin voimattomuutta, sosiaalista taitamattomuutta ja itsesyytöksiä.

6 kommenttia:

  1. No, on kyllä liian leikkisiä nuo suomennoksen verbit minustakin.

    Tässä on kaikkea sellaista, mikä kiinnostaa minua, fiktiivinen omalämäkerrallisuus, mielenterveysaihe ja itsetarkkailu.
    Panen muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumouduin joskus katselemaan tunnin toisensa jälkeen Hilary Mantelin haastatteluita. Rauhallista ja sujuvaa ajattelua.

      Meinasin suositella noihin vaatimuksiin Janet Framea, mutta taisit olla sillä apajalla jo ennen minua. :-)

      Poista
    2. Joo, mutta kirjoitin aika suppeasti ja ilman näitä peukutusnäkökulmia. Kiinnostasi kovasti lukea, jos kirjoitat peukutuksen jostain Framen novellista.

      Minä aion kirjoittaa seuraavaksi jostain Rosa Liksomin lyhytnovellista. Hänellä on niitä hahmoja. ja on konfliktejakin.

      Poista
    3. En ole Framen novelleihin törmännyt. Meinasin viitata erinomaiseen romaaniin jossa on fiktiivista omaelämänkerrallisuutta, mielenterveysaihetta ja itsetarkkailua.

      Poista
  2. Kannattaa lukea kirjan muutkin novellit. Ne ovat aika outoja, ja siksi mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kieltämättä uteliaisuus heräsi. Luen varmaan muita novelleja välissä, niin ei mene puuroksi.

      Poista