Keltainen kuningas

Robert W. Chambers, Keltainen kuningas. Englanninkielisestä alkuteoksesta The King in Yellow (1895) suomentanut Jussi Korhonen. Basam Books, Helsinki, 2014.

Kun sanon Robert William Chambersin (1865-1933) novellikokoelmaa Keltainen kuningas (2014) pettymykseksi, taustalla eivät ole pelkästään HBO:n rikossarjan True Detective (2014) tai Arkham Horror -lautapelin The King in Yellow -lisäosan synnyttämät odotukset. Ajatus vaarallisesta ja hulluksi tekevästä näytelmästä on aivan loistava, mutta se kuitenkin vilahtaa vain parissa novellissa ohimennen.

Monet kirjailijat, kuten mm. H. P. Lovecraft, ovat saaneet inspiraatioita Keltaisesta kuninkaasta, ja sillä on kiistaton paikkansa outoa käsittelevän kirjallisuuden historiassa. Kokoelma jättää kuitenkin täyttämättä itse synnyttämänsä odotukset. Kenties novellien huolellinen perkaaminen paljastaisi jotain uutta, mutta luulen, että Chambersin lumous tai lupaus on juuri täyttymättä jääneissä odotuksissa ja tilassa niiden ympärillä. Ehkä lukijat näkevät niissä jotain muuta kuin kirjoittaja.

Vaikka keltainen toistuu kokoelmassa uhkaavana sairautta hehkuvana motiivina, oikeastaan vain ensimmäinen novelli ”Maineiden paikkaaja” (”The Repairer of Reputations”) tarttuu keltaiseen kuninkaaseen. Lyötyään päänsä ratsastusonnettomuudessa Hildred Castaigne ei palannut entiselleen. Hermoparantolassa toipuessaan hän sattui lukemaan mainitun näytelmän, joka käänsi hänen kiinnostuksensa seurapiireistä historiaan ja salaliittoihin. Hän tutustui herra Wildeen, joka näkee Hildredissä tähdistä laskeutuneen dynastian perillisen.

Herra Wilde käyttää tietoja ihmisten kiristämiseen. ”Paikkaamalla” heidän mainettaan hän luo vasalliverkoston, jonka voimin Hildredin on määrä nousta valtaan ja tehdä tasavallasta keisarikunta. Saksaa vastaan käyty sota ja ylipäätään vaurastuminen on luonut Yhdysvaltoihin jo aristokratian ja poliisivaltion, joten vallankumous oikeastaan vain legitimoisi vallitsevan tilanteen. Rannikolle on noussut ”linnoja” ja kadulla ratsastaa ”ritareita”, joten ympärillä vallitseva militarismi vääntyy Hildredin järkkyneessä mielessä harhaiseksi unelmaksi.

Kuvitteellinen 1920-luvun Amerikka on dystopia, jossa erilaisuus halutaan kitkeä. Scott D. Emmertin mukaan amerikkalainen gotiikka on perinteisesti kyseenalaistanut kansallisia myyttejä ja vallitsevan optimismiin ja edistykseen kietoutuvan ideologian. Näin muodoin novellissaan Chambers hänen mukaansa epäilee loisteliaan tulevaisuuden mahdollisuuksia, koska maa ei tarjoa enää mahdollisuuksia kaikille. Vaikka sota Espanjaa vastaan oli käynnistyvä vasta vuonna 1898, kenties näytelmän synnyttämä hulluus heijasti nuoren kansakunnan heräävää itsekästä voimain tuntoa.

Keltaisen symboloima sairaus ja kuolema on läsnä muissakin novelleissa, vaikka monet niistä taipuvat romantiikkaan. Kerronnan seesteisen pinnan alla kajastaa uhka, mutta se ei oikein kanna. Olisin ollut ehkä valmis viipymään pidempäänkin yhdysvaltalaisten taiteilijoiden keskuudessa Pariisissa, missä fin-de-sièclen sosiaaliset käytännöt hankaavat normeja vasten, jos niiden sävy olisi kulkenut enemmän vastakarvaan. Tuottelias Chambers tuli kaiketi myöhemmin kuuluisaksi onnellisista rakkausromaaneistaan.

Peukutus: Tapahtumapaikka
Robert W. Chambersin novelli ”Ensimmäisen ammuksen katu” sijoittuu sotavuoteen 1870, kun Preussin tykistö pommitti piiritettyä Pariisia. Novellin melodraamasta huolimatta nääntyvä kaupunki ja erityisesti savuinen taistelukenttä tunnustavat hienosti gotiikan teemoja ja kauhukuvastoa. Ihanaa!

Kirjan takalieve väittää Chambersia skotlantilaiseksi. Tämä on hieman yllättävää, kun hän kaikkien muiden lähteiden mukaan on yhdysvaltalainen.

Aiheesta enemmän:

• Scott D. Emmert (1999) ”A Jaundiced View of America: Robert W. Chambers and the King in Yellow”. Journal of American Culture, 22(2): 39-44.