keskiviikko 31. tammikuuta 2018

A New England Nun

Mary E. Wilkins Freeman, ”A New England Nun” (1891).  Kokoelmassa Milton Crane (toim.), 50 Great American Short Stories. Bantam Books, New York, NY, USA, 1972.

Joe Dagget ja Louisa Ellis ovat olleet kihloissa 14 vuotta. Pitkä kihlajaisaika on jäähdyttänyt joskus roihunneen ihastuksen, eikä jäljellä ole kuin uskollisuus toisen tunteita ja omia lupauksia kohtaan. Joe vietti vuosikausia Australiassa ja palasi vasta koottuaan riittävän omaisuuden yhteisen elämän pohjaksi. "It won't be for long," poor Joe had said, huskily; but it was for fourteen years.

Äitinsä neuvosta Louisa suostui ensimmäiselle kosijalleen, mutta kihlajaisajan Louisa on viettänyt itsekseen verhoutuen morsiamen hyveisiin. Hän on kotilieden hengettärenä täydellinen. Louisan elämänpiiri koostuu sittemmin äidiltään perimästä talosta ja sen pienestä pihapiiristä kanaloineen ja puutarhoineen. Käsityöt, siivous ja ruoanlaitto täyttävät seesteiset päivät. Hän purkaa vaivihkaa ompelemiaan saumoja voidakseen nauttia pistotyöstä yhä uudelleen. Rutiinista on tullut itsessään hyödytön päämäärä.
Louisa had almost the enthusiasm of an artist over the mere order and cleanliness of her solitary home. She had throbs of genuine triumph at the sight of the window-panes which she had polished until they shone like jewels. 
Häät ovat muutaman viikon päässä. Joen vierailut häiritsevät pienen mökin tai pyhätön rauhaa. Hän täyttää tilan, tuo kengissään hiekkaa ja tönäisee pöydällä lepäävät kirjat paikaltaan. Kookas mies törmäilee hartauden, rituaalien, posliiniastioiden, symmetrian, pitsikoristeiden ja tärkättyjen pöytäliinojen keskellä. Keskustelu on väkinäistä. Louisa Ellis aavistelee ongelmia. Avioliitto langettaa uhkaavan varjon hänen hallitun maailmansa ylle.
Every morning, rising and going about among her neat maidenly possessions, she felt as one looking her last upon the faces of dear friends. It was true that in a measure she could take them with her, but, robbed of their old environments, they would appear in such new guises that they would almost cease to be themselves.
Koira, jonka Louisa peri veljeltään, näykkäisi pentuna naapuria, ja sitä alettiin pelätä. Nyt se elää  Louisan elämää: nuoruuden virheensä vuoksi se on saanut kasvaa vanhuuteen sidottuna tuntematta koskaan koiran iloja: vapautta, tienvarsien, niittyjen, ojien ja metsien hajuja. Koira on kuitenkin sopeutunut liekaansa ja maineeseensa niin kuin Louisa omaansa. Joe suunnittelee koiran vapauttamista, koska sen sidottuna pitäminen on julmaa, mutta ajatus kauhistuttaa Louisaa. Hän ei halua luopua identiteetistään.

Mary E. Wilkins Freemanin (1852-1930) novelli ”A New England Nun” (1891) kuvaa sukupuoliin kohdistuvien ihanteiden epätasapainoa. Miehellä on ihanteidensa toteuttamiseen käytössään koko maailma, naisella pieni piha ja mökki, jossa mies ei mahdu edes kääntymään törmäilemättä esteisiin. Äärimmilleen vietynä ankarat hyveet ja kodin piirissä vietetty elämä synnyttävät novellin nimen mukaisen maallisen nunnan, jonka elämää on vaikea sovittaa yhteen miehen kanssa.

Entäpä sitten Joen äiti, Louisan tuleva anoppi, joka ei perusta Louisan askartelusta? Miten hän on omaksunut toisenlaiset arvot? Miten maanläheinen ja elinvoimainen Lily Dyer, joka pitää huolta Joen äidistä ja johon Joe näyttää ihastuneen, on saavuttanut kaikkien ihailun? Naiset elävät samassa kylässä ja samanlaisten odotusten piirissä. Voiko vanhapiikamainen Louisa edes olla ihanteiden tulos, kun hän elää niin selkeästi niiden ulkopuolella? Naapurit pitävät häntä omituisena, tuleva anoppi epäkäytännöllisenä. Onko Louisan turmio nuorena innostuksissa tehty lupaus, joka pitkän kihlajaisajan vuoksi on kehittynyt hedelmättömäksi vankilaksi? Vai onko Louisa onnistunut kaikesta huolimatta rakentamaan itselleen pienen itsenäisen ja miehestä riippumattoman tilan?

Jokin ei nyt loksahda kohdalleen. Onkohan tämä sittenkin satiiri?

* * *

En ole ainoa, joka on paininut novellin kiehtovan moniselitteisyyden kanssa. Freemanin novelleista se on kuuluisin ja kiistellyin. Yhtäältä Louisa Ellis on näyttäytynyt itsenäisyyttään tavoittelevana sankarina ja toisaalta seksuaalisuudelle selkänsä kääntäneenä pelokkaana ja neuroottisena vanhanapiikana.

Martha Cutter huomauttaa, että kokoelmassa, jossa novelli ilmestyi, oli toinenkin novelli Louisasta, joka purki kihlauksen. Cutterin mukaan molemmat kieltäytyvät avioliitosta säilyttääkseen minuuden loukkaamattomana ja tyydyttääkseen sisäiset, minuutta koskevat tarpeensa. Kyseessä on naisten psykologinen minuuden määrittely ja moraalinen sankaruus. Avioliitossa minuus peittyisi puolison ja äidin rooleihin. Molemmat Louisat kuitenkin ottavat valinnoissaan huomioon muut ihmiset: Louisa Elliskin tarttuu itsenäisyyteen vasta, kun käy ilmi, ettei hänen valintansa aiheuta vahinkoa.

Novellia on arvatenkin yritetty kytkeä kirjoittajan omaan elämään. Päähenkilön tavoin Freeman (os. Wilkins) joutui itsenäistymään ilman vanhempiensa tukea. Vaikka hän avioitui ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1902, hän oli pitkään ihastunut erääseen laivastoupseeriin, joka vietti pitkiä aikoja merillä. Ihastus ei johtanut avioliittoon, mutta jotkut ovat pitäneet sitä pohjana novellin pohjavireelle, seksuaaliselle turhautumiselle. Toiset ovat nähneet odottamisen soveliaana tapana lykätä avioliittohankkeita ja omistautua kirjoittamiselle.

Esimerkiksi Leah Blatt Glasser rinnastaa Louisan askareet ja käsityöt Freemanin kirjoittamiseen ja elämäkerran kautta rakentaa laajempia yhteyksiä novellin päähenkilön ja sen kirjoittajan välille. Molemmille odottaminen mahdollistaa itsenäisyyden. Saumojen auki ratkominen muistuttaa tekstin työstämistä. Vaikka Louisan maailman piiri on kapea, on se hänen oma luomuksensa kuten Freemanille hänen novelliensa maailma. Mökki on itsessään taideteos, jonka ikkunapielet hohtavat kuin jalokivet tai kauniit virkkeet. Posliiniastioista tarjoillut yksinäiset ateriat ovat heijastumia kirjoittajan sisäisen maailman loistosta.
 
Glasser huomauttaa, että Louisan pelot itsenäisyyden menettämisestä eivät ole neuroottisuutta vaan  perusteltuja huolia: aikalaisnaisille seksuaalisuuden kieltäminen oli itsenäisyyden hinta. Toisaalta Louisan askareet ovat myös itserakkautta, joka ei voi kukoistaa avioliitossa. Glasser, kuten useat muutkin kriitikot, tunnistavat Freemanin käyttämän ristiriitaisen äänen.

* * *

Glasserin tavoin Ben Couch tunnistaa monitahoisen Louisan: Vaikka Louisa nauttii käsitöistään ja pitseistään, hän on valmis luopumaan niistä vanhan kihlalupauksen nojalla. Lupaus menee oman hyvinvoinnin edelle. Louisa on neuroottinen siisteyden ja käsitöiden suhteen, mutta samalla ne tuottavat hänelle kiistatonta iloa. Kun Louisa kuulee Joen ja Lilyn ratkaisevan keskustelun pensaikon läpi, hän itkee ensin menetystään, torjutuksi tulemistaan ja nyt todeksi tulevaa vanhanpiian kohtaloaan ennen kuin löytää tilanteesta valoisamman puolen. Niinpä Couchin mukaan Louisa ei ole puhtaasti ympäristönsä neuroottinen uhri eikä puhtaasti riippumattomuuttaan tavoitteleva sukupuolensa esitaistelija.

Couch tulkitsee koiran Louisan kahlehdituksi seksuaalisuudeksi. Koiraa verrataan Pyhän Yrjön lohikäärmeeseen, ja sen koppikin on ”korkean heinikon” peitossa kuin nivusten seutu. Nuorena annettu lupaus on tarkoittanut Louisalle seksuaalisuuden tappamista tai kahlitsemista; koiranpennulle sen näykkäisystä vaadittiin samaa tuomiota.

Kahle eristää koiran ympäristöstä samalla tavoin kuin kihlalupaus eristää Louisan muusta yhteisöstä. Kahlitusta seksuaalisuudesta on kasvanut hirviö, ja Joen puheet sen vapauttamisesta tuntuvat Louisasta vähintäänkin pelottavilta. Se on parempi pitää kiinni kytkettynä. Couch on kuitenkin sitä mieltä, ettei Louisan kohdalla kahlehtiminen tarkoita seksuaalisuuden kokonaan kieltämistä. Ompelutöiden sanavalinnat alkavat saada uutta painavaa merkitystä. Elämä ilman miestä ei tarkoita elämää ilman seksiä.

* * *

Freeman kiisti jyrkästi Louisa Ellisin omaelämäkerrallisuuden — Edward Fosterin mukaan Freeman inhosi samastamistaan novelliensa vanhoihinpiikoihin. Hän ei nauttinut Louisa Ellisin tavoin näpertelystä tai seesteisestä yksinäisyydestä vaan hänellä oli ura kirjoittajana ja laaja ystäväpiiri. Niinpä Foster pitää Freemanin esittämää muotokuvaa Uuden-Englannin keski-ikääntyvästä, naimattomasta naisesta onnistuneena satiirina, jossa on paikallisväriä ja ajankuvaa.

John Csicsilan mielestä novellia on luettu tarpeettoman kirjaimellisesti avioliiton kautta. Hän ottaa etäisyyttä vapauden ja seksuaalisuuden teemoista ja tarkastelee yhtäältä mökin ja sen ympäristön sekä toisaalta Louisa Ellisin ja kyläyhteisön suhteita. Missä esimerkiksi Cutter perkaa Freemanin kirjeitä ja aikakautta koskevaa sukupuolitutkimusta,  Csicsila lähestyy novellia Freemanin keskeisten esikuvien, Nathaniel Hawthornen ja Ralph Waldo Emersonin, kautta. Novellissa kuultaa Hawthornen kehittelemä äärimmäisestä yksilöllisyydestä johtuva eristys ja Emersonin sytyttämä luonnon ihailu.

Csicsilan mukaan novellissa on kyse Louisan haluttomuudesta osallistua yhteisön elämään. Hän on korvannut ihmissuhteensa harrastuksillaan — esineetkin ovat hänen ”rakkaita ystäviään” — ja kaventanut elämänsä pienelle tontilleen. Koira ei edusta Csicsilalle penistä vaan korostaa Louisan epätervettä suhdetta ympäristöön. Lieka ja sen katkaisemiseen liittyvät pelot kertovat haluttomuudesta liikkua ihmisten keskellä. Novellissa Louisa on tekemisissä vain Joen kanssa. Hän ei todellisuudessa tiedä naapureiden kuiskuttelusta ja todennäköisesti liioittelee tulevan anoppinsa käsityksiä. Kun kihlat puretaan, Louisa itkee tahtomattaan menettämäänsä viimeistä kontaktia.

Novelli alkaa romanttisella luontokuvauksella. Missä Cutter tulkitsee sen Louisan sisäiseksi mielentilaksi, Csicsila näkee siinä novellin teeman: päähenkilö ei ole ulkona vaan sisällä mökissään, eli elämä on ulkona, Louisa sisällä. Tämä hedelmällisen luonnon ja elottoman mökin asetelma toistuu pitkin novellia. Kerronta hehkuu ja pulppuaa maisemakuvausten kohdalla mutta haalistuu mökin puritaanisissa sisätiloissa. Novellin loppu palaa alussa esiteltyyn teemaan: Louisa on sisällä ja ulkona paistaa aurinko. Hänen tulevaisuutensa on eristynyt, tyyni, päivät samanlaisia kuin ”helmet rukousnauhassa”.

Vaikka Louisan kieltäytyminen avioliitosta on tyypillistä Freemanin päähenkilöille, hän on ainoa, jolla ei ole tervettä suhdetta luontoon. Hänen ”kilpailijallaan” Lilyllä suhde alkaa jo nimestä. Nuori Lily edustaa ”elinvoimaa” ja ”kukoistusta” kun taas Louisa ”tyyneyttä” ja ”rauhaa”. Samoin pellolla päivänsä viettänyt Joe on viriili, päivettynyt ja, vaikka hän on Louisaa vanhempi, heistä kahdesta nuoremman näköinen. Keskustelu mökissä tyrehtyy, koska Louise ei tunne maatöitä. Joe vetää keuhkoihinsa raikasta ilmaa heti mökistä ulos astuttuaan. Louisa lakaisee kiireesti Joen kengissään tuoman mullan ja hiekan.

Näin luettuna on helppo ymmärtää, miksi Freeman ei halunnut häntä samastettavan erakoituvaan Louisa Ellisiin. Kirjailijan näkemys henkilöhahmoistaan (ja itsestään) on toki vain yksi näkemys muiden joukossa.

* * *

”A New England Nun” on paitsi erinomainen novelli myös mielenkiintoinen esimerkki lukemisesta ja tulkinnoista. Taidokkaan moniselitteinen kertomus ei ole tarjonnut kenellekään varmaa jalansijaa. Tulkinnat johtavat moneen suuntaan.

Monet tutkijat ja kriitikot saapuvat novellin äärelle aika raskain kantamuksin. Jotkut tuovat mukanaan kokonaisen aikakauden, toiset ideologian ja kaikki monenlaisia työkaluja. Koska tulkinnat olivat niin hajallaan — ja totuuden nimissä sain käsiini vain hyvin pienen osan käydystä keskustelusta — ajauduin miettimään argumentaatiota: miten jotain sanotaan joksikin.

Huomasin myös käyttäväni jääkiekossa oppimaani tekniikkaa, kun omat taidot loppuvat keskialueella: kiekko päätyyn ja perään. Näinkin pelattuna tämä laji on nautinto.

Peukutus: hahmo

Päähenkilö Louisa Ellis Mary E. Wilkins Freemanin novellissa ”A New England Nun” (1891) on herkullisen moniselitteinen. Lukuisat yritykset selittää Louisan kieltäytyminen avioliitosta eivät ole osoittautuneet mitenkään lopullisiksi. Jokainen niitä esittänyt mainitsee Freemanin taidokkaan ristiriitaisen kerronnan.

Lisää aiheesta:
  • Ben Couch (1998) 'The No-Man's-Land of "A New England Nun"'. Studies in Short Fiction, 35(2): 187-98. 
  • John Csicsila (1998) 'Louisa Ellis and the Unpardonable Sin: Alienation from the Community of Human Experience as Theme in Mary Wilkins Freeman's "A New England Nun"'. American Literary Realism, 1870-1910, 30(3): 1-13.
  • Martha J. Cutter (1990) 'Mary E. Wilkins Freeman's Two New England Nuns'. Colby Quarterly, 26(4): 213-225.   
  • Edward Foster (1956) Mary E. Wilkins Freeman. Hendricks House, New York, NY, USA. 
  • Leah Blatt Glasser (1996) In a Closet Hidden: The Life and Work of Mary E. Wilkins FreemanUniversity of Massachusetts Press, Amherst, MA, USA.
  • Mary E. Wilkins Freeman (1891) ”A New England Nun”. AmericanLiterature.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti