lauantai 27. tammikuuta 2018

Pale Blue Dot


Kun Voyager 1 -luotain oli poistumassa aurinkokunnasta helmikuussa 1990, NASA käänsi sen kameran maata kohti. Luotain oli täyttänyt tehtävänsä kuvattuaan ja mitattuaan Jupiteria ja Saturnusta sekä niiden kuita, mutta ennen kuin sen kamera sammutettiin pysyvästi, luotaimella otettiin vielä muutama selfie kuuden miljardin kilometrin etäisyydeltä. Valokuvassa maapallo on alle pikselin kokoinen vaalea piste keskellä valtavaa avaruutta (kuvassa oikealla keskellä vaaleaa raitaa).

Kameraa käännettiin tähtitieteilijä ja kirjailija Carl Saganin pyynnöstä. Vaikka luotaimen viimeisellä kuvalla ei ole varsinaista tieteellistä arvoa, se kertoo jotain maailmankaikkeuden mittasuhteista ja ihmisen asemasta. Tämän asetelman varaan Sagan kirjoitti kirjansa Pale Blue Dot (1994).
Look again at that dot. That's here. That's home. That's us. On it everyone you love, everyone you know, everyone you ever heard of, every human being who ever was, lived out their lives. The aggregate of our joy and suffering, thousands of confident religions, ideologies, and economic doctrines, every hunter and forager, every hero and coward, every creator and destroyer of civilization, every king and peasant, every young couple in love, every mother and father, hopeful child, inventor and explorer, every teacher of morals, every corrupt politician, every "superstar," every "supreme leader," every saint and sinner in the history of our species lived there--on a mote of dust suspended in a sunbeam.
Ihmiset ovat tavanneet pitää lajiaan ja kotiaan ainutlaatuisena; ajatus erinomaisuudesta tai erikoisuudesta on merkitystä janoavalle olennolle lohdullinen. Kuitenkin tieteellisen tiedon valossa toive erityisasemasta ajautuu yhä ahtaammalle. Saganin kuljettaessa lukijaa pitkin uskomusten koukeroista polkua ihminen paljastuu biologialtaan eläinten kaltaiseksi.

Maapallokaan ei sijaitse maailmankaikkeuden keskipisteessä. Taivaankappaleiden radat eivät noudata kauniita ympyröitä eivätkä siten heijastele ikuista ja muuttumatonta täydellisyyttä, kuten joskus toivottiin. Jos vieraan lajin tähtitieteilijät lähestyisivät planeettaamme luotaimin — sellaisten joita itse käytämme planeettojen tutkimiseen — heidän täytyisi osua melko lähelle huomatakseen mitään erityistä. Tieteen muodostama kuva maailmankaikkeudesta ei hehku lämpöä vaan opettaa nöyryyttä. Maailmankaikkeus ei ole olemassa ihmistä varten.

Lakaistuaan uskonnolliset maailmanselitykset sivuun Sagan käy tarkastelemaan aurinkokuntaamme. Planeettojen kuvailua rytmittävät tarinat luotaimista ja tutkimusprojekteista. Siihen kietoutuu historiaa, filosofista pohdiskelua ja tiedepoliittista puhetta. Pidemmän aikavälin selviäminen edellyttää pysyvää asutusta maapallon ulkopuolella. Sagan luonnostelee erilaisia realistisia vaihtoehtoja planeettojen tai kuiden asuttamiseen.

Olen kenties siinä määrin paatunut, ettei tähtitieteellinen mittakaava tai universumin kylmä suhtautuminen ihmiseen liikuta. Saganin kosmista riipaisua tavoittelevat haikeat mietelmät jättävät samaan tapaan kylmäksi. Edes tähtitieteellisenä johdantona tai uteliaisuutta lietsovana ohjelmajulistuksena kirja ei oikein kolahda. Ihmislajin ongelmia, kuten poliittisia konflikteja ja vaikeaa päätöksentekoa, ruotiessaan Sagan tuntuu hetkittäin katselevan lajiamme kuuden miljardin kilometrin päästä.

Vaikka kirja ei potkinut minua, monin paikoin tuntui, että Elon Musk SpaceX-projekteineen on ottanut vastatakseen Saganin esittämiin kysymyksiin tai haasteisiin.
The visions we offer our children shape the future. It matters what those visions are. Often they become self-fulfilling prophecies. Dreams are maps.
Carl Sagan, Pale Blue Dot: A Vision of the Human Future in Space (1994). Ballantine Books, New York, NY, USA, 1997.
--
Kuva: ”Pale Blue Dot” (NASA, 1990) (wikimedia / public domain)

6 kommenttia:

  1. Dreams are maps. Niin ovat.
    Sain lahjaksi tehtäväkalenterin, johon voin täyttää erilaisia suunnitelmia tälle vuodelle, mihin tunnen halua syventyä, mitä toivon jne. Tämä kartta on vielä tekemättä, mutta on jäänyt vaikuttamaan mieleeni.

    Onhan tuo kuva huikea. Siellä me ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakeinen kuva on vanhaa teknologiaa. NASA on sittemmin julkaissut parempien kameroiden ottamia parempia kuvia. Niitäkin katsellessa arkinen ährääminen tuntuu tapahtuvan jossain aivan toisessa todellisuudessa. Tavallaanhan se tapahtuukin.

      Säpsähdin jokin aika sitten Elon Muskin projekteista lukiessani. Tavoite on saada ihminen Marsin pinnalle jo vuoteen 2024 mennessä. Sekin on vain välitavoite pysyvän asutuksen rakentamiseksi. Tieteiskirjailijat ovat haaveilleet tämän moneen kertaan erilaisine ongelmineen. Haaveet tai unelmat liikkuvat usein tarinoiden muodossa.

      Ehkä minunkin pitäisi kirjoittaa niitä kalenteriin, niin toteutukselle tulisi aikataulu. "Saisinpa kirjoitettua vielä ainakin 50 novellista ennen juhannusta." :-)

      Poista
    2. Minulla on koko ajan tuo novellihaastekin mielessä, ensimmäisestä sarjasta puuttuu vielä juonen peukutus.

      Sinustahan on tulossa mestaripeukuttaja! :)

      Poista
    3. 50 novelliarviota on unelma, joka kalenteria vasten tarkasteltuna alkaa näyttää työltä. Pari arviota viikossa olisi ihan mahdollinen, jos muut harrastukset ja kiireet jäävät vähemmälle.

      Peukutusta pitäisi jotenkin yrittää kehittää edelleen: äärimmäisen tiivis, informatiivinen ja vähän hauska.

      Poista
  2. Kannattaa muuten seurata interwebsien uutisvirtaa kun 6.2. Elon Muskin Space X ampuu taivaalle ihmiskunnan historian toiseksi suurimman raketin Falcon Heavyn. Kyydissä ei ole mitään sen kummempaa kuin Elon Muskin henkilökohtaisesta kokoelmasta otettu kirsikanpunainen Tesla Roadster.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, käännän tutkaimiani siihen suuntaan.

      ”Minkä merkkinen oli ensimmäinen avaruuteen kuljetettu henkilöauto?” Kohta tiedämme.

      Poista