Imperiumin jälkeen

Emmanuel Todd, Imperiumin jälkeen. Rasalas, Helsinki, 2003. Ranskankielisestä alkuteoksesta Après l'empire: Essai sur la décomposition du système américain (2002) suomentanut Inkeri Koskinen.

Emmanuel Todd on antropologi, historioitsija ja väestötieteilijä, joka ennusti Neuvostoliiton romahtamisen vuonna 1976 väestötilastojen pohjalta. Tässä kirjassa hän ruotii Yhdysvaltain tulevaisuutta. Voisi ajatella, että USA:n piekseminen on perinteinen ranskalaisen älymystön huvi, mutta Todd on väitellyt Cambridgessa ja pitää brittiläistä empirismiä parempana kuin periranskalaista tutkimusperinnettä, ja sanojensa mukaan häntä pidetään kotimaassaan yhdysvaltalaismielisenä.

Francis Fukuyama ennusti historian loppumista Neuvostoliiton romahdettua. Liberaali demokratia marssisi voittoon, eivätkä menestyvän keskiluokan hallitsemat demokratiat todennäköisesti julista toisilleen sotaa (Doylen laki). Toddin mukaan tämä nojaa kahteen asiaan: lukutaidon leviämiseen ja syntyvyyden laskuun.

Syntyvyys maailmassa lähestyy Toddin mukaan vääjäämättä lukua 2,1, joka takaa yksinkertaisen suvunjatkamisen. Monissa kehittyvissä maissa syntyvyys on korkeampi, mutta se laskee. Lukutaidon leviäminen (erit. naisten lukutaidon) ja siitä seuraava syntyvyyden lasku synnyttää alkuun poliittista epävakautta, kun yhteiskunta irtautuu alikehittyneisyyden, korkean syntyvyyden ja korkean kuolleisuuden tasapainosta. Suomessa tämä siirtymävaiheen kriisi kärjistyi sisällissodaksi. Viime aikoina epävakautta on esiintynyt erityisesti juuri muslimimaissa, mutta joukko muslimimaita on saavuttanut vakauden fundamentalistisen kriisin jälkeen. Lukutaitoisia ihmisiä on vaikea hallita autoritaarisella tavalla. Lukutaitoiset kansat, joissa syntyvyys laskee, ovat rauhantahtoisia. Kuitenkin media ja USA lietsoo näkemystä, että olemme vaarassa ja hyökkäysuhan alla. Rauhantahtoisessa maailmassa ei ole mitään sijaa Yhdysvaltain sotakoneistolle, eikä sen tyhjälle pullistelulle.

Todd uskoo, että USA menettää hallitsevan asemansa. Vapaakaupan ideologia, joka on yksi USA:n keskeisimmistä vientituotteista, nojaa symmetrian periaatteelle, vaikka todellinen maailmankauppa perustuu epäsymmetriaan. Maailma tuottaa, ja USA kuluttaa. Yhdysvalloilla ei ole minkäänlaista tasapainoa tuonnin ja viennin välillä, eikä se ole enää muutamaa alaa lukuunottamatta merkittävä tuotantonsa vaan kulutuksensa vuoksi. Keynesiläisessä talousjärjestelmässä valtion tehtävä on ylläpitää kysyntää, ja Toddin mukaan Yhdysvallat on ottanut tämän aseman. Yhdysvallat ikään kuin verottaa koko maailmaa Egyptin faaroiden tapaan ylläpitääkseen kysyntää: faaraot rakennuttivat pyramideja, yhdysvaltalaiset amerikkalaista elämäntapaa.

Sijoittajat maailmassa kaatavat rahaa Yhdysvaltoihin, sen joukkovelkakirjoihin, osakemarkkinoille, luottojohdannaisiin ja muihin arvopapereihin -- kirjan kirjoittamisen aikaan rahavirta oli noin miljardi päivässä, nykyisin se lienee kahden ja kolmen miljardin välissä, päivittäin. Yhdysvallat pitää hallussaan hallitsevaa ideologiaa, mittavaa sotilaallista voimaa ja varantovaluuttaa, dollaria. Jotenkin kauppatasenegatiivinen maa onnistuu kääntämää sijoitukset varallisuudeksi, joilla voi ostaa tuontitavaraa. Todd ennustaa, että suuri osa näiden ulkomaisten sijoitusten arvosta haihtuu jossain vaiheessa:

"Mystisellä tavalla reuna-alueiden etuoikeutettujen sijoituksista johtuva rahan liike muuttuu maksuvälineiksi joita amerikkalaiset voivat käyttää jopäiväiseen eri puolilta maailmaa tuotujen hyödykkeiden kulutukseen. Pääomasijoitukset siis tavalla tai toisella haihtuvat. [...] Jokainen yhdysvaltalainen konkurssi merkitsee eurooppalaisille tai japanilaisille pankeille vastaavaa rahan haihtumista. [...] Emme tiedä vielä miten ja mihin tahtiin eurooppalaiset, japanilaiset ja muut sijoittajat tullaan kynimään, mutta niin tulee käymään. Todennäköisintä on ennennäkemättömän laaja paniikki pörssissä, jota seuraa dollarin arvon romahtaminen, tapahtumaketju, joka panisi päätepisteen Yhdysvaltain 'imperiaaliselle taloudelliselle asemalla."

Vertaukset Yhdysvaltain ja Rooman välillä ovat jossain määrin houkuttelevia, mutta USA:lla ei suuresta armeijastaan huolimatta ole Rooman sotilasmahtia, ja se saa "veronsa" provinsseistaan vapaaehtoisuuden (ideologian) nojalla. Yhdysvalloilla on kiistatta uljain laivasto ja uljaimmat ilmavoimat. Sen sotilaallinen pelote nojaa teknologiaan, jota käytetään pienten, ilmapuolustusta vailla olevien maiden pommitukseen. Se välttää omat tappiot, mikä on fiksua, mutta sen maajoukoilla ei ole kykyä miehittää alikehittyneintäkään valtiota. USA lietsoo erilaisuutta (intiaanit, mustat, arabit), mikä ei helpota maailmassa toimimista tai alueiden miehittämistä.

Sitten Todd pohtii Venäjän ja Euroopan tulevaisuutta. Putinin Venäjä haki lähempiä suhteita Eurooppaan. Yhdysvaltalaiset yrittävät sotkea lähentymistä NATO:n laajentamisella, ohjuspuolustuksella jne. ja eheytymistä sotilaallisella toiminnalla Kaukasiassa. Eurooppa ei ole oikein tiedostanut omaa mahtiaan. Euro on vahvistunut kirjan kirjoittamisen ajoista rajusti, mutta ulkopoliittisesti Eurooppa on edelleen hajanainen. Perinteiset kiistakumppanit Saksa ja Ranska ovat löytäneet yhteisen sävelen joissain asioissa, ja tulevaisuus riippuu Toddin mukaan paljon siitä, mihin suuntaan Britannia kohdistaa katseensa.

Muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon, ja kirja on osin hieman vanha. Kirjassa esitetyt argumentit ovat toki vahvistuneet: USA:n kaksoisvaje syvenee ja rahavirrat uhkaavat kääntyä, keskiluokka on yhä kovemmassa puristuksessa, tuloerot kasvavat jne. Nyt syksyllä (2008) voi olla edessä tilanne, jossa ulkomaisten sijoittajien omaisuutta haihtuu rahoitus- tai pörssikriisissä. Toddin esittämät näkemykset hukkuvat tekstin sekaan; olisi ollut ehkä parempi kirjoittaa auki muutama keskeinen ajatus sen sijaan, että sotkee kuvaan myös Euroopan ja Venäjän. Terävöittäminen olisi ollut tarpeen erityisesti syntyvyyden ja lukutaidon suhteesta Yhdysvaltain tulevaisuuteen. Mitä ilmeisemmin ristiriita on se, että maailma rauhoittuu mutta jenkit eivät.

Lapsuuden loppu

Arthur C. Clarke, Lapsuuden loppu. Kirjayhtymä, Helsinki, 1973. Alkuteoksesta Childhood's end (1967) suomentanut Matti Kannosto.

Kiertoradalle ilmestyy ihmistä monin verroin älykkäämpi muukalaislaji ja estää ihmiskuntaa tuhoamasta itseään. Vuosisadan ajan se valmentaa ja opastaa ihmistä, mutta perimmäisen tarkoituksen se paljastaa vasta sitten. Arthur C. Clarke kirjoittaa ihan luettavan mutta ei mitenkään hohdokkaan tarinan ihmisestä maailmankaikkeuden muiden lajien joukossa.

2001-avaruusseikkailu

Arthur C. Clarke, 2001-avaruusseikkailu. Kirjayhtymä, Helsinki, 1976. Alkuteoksesta 2001 A Space Odyssey (1968) suomentanut Sakari Ahlbäck.

Sir Arthur C. Clarke on tieteiskirjallisuuden suuria nimiä, ja tämä kirja lienee hänen teoksistaan tunnetuin. Tunnettuus on varmasti Stanley Kubrickin samannimisen elokuvan ansiota, ja Clarke onkin omistanut teoksensa Stanleylle. Kirja syntyi nimenomaan elokuvakäsikirjoituksen pohjaksi.

2001-avaruusseikkailu on vanhaa sci-fiä, jota ei tarvitse julkaista tiiliskivinä tai kuorruttaa väkivaltaisella toiminnalla. Tarina alkaa ajalta ennen ihmistä, ihmisapinan ja eriskummallisen mustan monoliitin kohtaamisesta. Kosketus monoliittiin muuttaa yhtä heimoista pysyvästi, ja ne pystyvät voittamaan niukkuuden ongelmat ja projisioimaan ajatuksiaan välitöntä pidemmälle. Myöhemmin, kun ihminen on perustamassa siirtokuntia kuuhun, löytyy uusi monoliitti, joka tuntuu olevan yhteydessä yhteen Saturnuksen kuista. Discovery-alus lähtee selvittämään tilannetta paikanpäälle.

Clarken tyyli ei ole kärsinyt neljässäkymmenessä vuodessa: tarina kulkee vaivatta. Kirja on kovaa sci-fiä: se hyväksyy tunnetut tieteen pohjakseen ja rakentaa sen varaan. Pienet yksityiskohdat avaruusaluksen rakenteessa, avaruusmatkailun valinnoissa ja planeetoissa loihtivat uskottavan maailman.

Byzantium

Judith Herrin, Byzantium: The surprising life of a medieval empire. Penguin Books, London, UK, 2008.

Judith Herrin toimii myöhäisantiikin ja Bysantin professorina Lontoon King's Collegessa. Hän on tässä kirjassa sanojensa mukaan yrittänyt tuottaa hieman toisenlaisen Bysantin historian. Kirja koostuukin esseiden kaltaisista noin kymmenen sivun mittaisista kronologisesti järjestetyistä luvuista, jotka esittelevät aina jonkin piirteen tai ilmiön. Herrinin keskeinen tavoite on kumota keskiajalta peräisin oleva negatiivinen käsitys Bysantista, sen politiikasta ja hallinnosta. Hän haluaa osoittaa, että bysanttilainen kulttuuri oli jatkuvuudessaan ja kestävyydessään neuvokas, oppinut ja kekseliäs: kulttuuri ammensi Antiikin Kreikasta, Roomasta, kristinuskosta, idästä ja lännestä. Toiseksi Herrin pyrkii tuomaan esille bysanttilaisen kulttuurin kestävän vaikutuksen myöhemmällä ajalla, so. Bysantin valtauksen jälkeen vuonna 1453. Herrin kirjoittaa maallikoille. Tekstiä eivät kuormita lähdeviittaukset tai akateeminen epävarmuus (sikäli kun ne kuormittavat mitään tekstiä).

Kirja alkaa luonnollisesti Itä-Rooman synnystä ja Konstantinopolin perustamisesta. Bosporinsalmen rannalle syntyi nopeasti metropoli vanhan roomalaisen kaupungin Bysantiumin paikalle 300-luvulla. Sillä oli syväsatama ja hyvä sijainti Mustanmeren ja Välimeren sekä Vähä-Aasian ja Balkanin välissä. Nimitys Bysantti on 1500-luvun peruja; bysanttilaiset pitivät itseään roomalaisina. Kaupunki valtakunnan laidalla kohtasi useita uhkia heti nuoruudessaan. Vuonna 378 visigootit lähestyvät kaupunkia Tonavan yli, ja, kun keisarilliset joukot kärsivät tappion Adrianopoliksessa, gootit lahjotaan sivuuttamaan kaupunki. Seuraavan keisarin, Theodosiuksen, aikana valtakunta jaetaan kahtia Itä- ja Länsi-Roomaan. Rooman kaupunki ryöstetään pariin otteeseen seuraavalla vuosisadalla, mutta Konstantinopolia suojaavat muurit aina vuoteen 1204, kun neljäs ristiretki päätyy ryöstämään kaupungin. Sinä aikana portteja käyvät kolkuttelemassa avaarit, arabit, bulgaarit ja venäläiset.

Bysantti piti kiinni roomalaisista tavoista vaikka olikin kristitty. Niinpä keisari oli jumalan kaltainen hallitsija, ja hovi emuloi taivaallista hovia. Alkukirkko haki muotoaan jo ennen kuin keisari Konstantinus I kääntyi kristinuskoon. Nicaean kirkolliskokous vuonna 325 julisti Ariuksen harhaoppiseksi, mutta rehabilitoi opit myöhemmin. Germaaniheimot suosivat arianismia, mikä kansainvaellusten aikaan synnyttää kovasti kitkaa anti-arianistien kanssa, ja lopulta keisari Justinianus I kitkee harhaopit puhdasoppisuuden (ortodoksia) tieltä. Rooma ja Konstantinopoli aloittavat uskonnolliset kiistat, jotka sävyttävät Bysantin kohtaloa myöhemmällä keskiajalla, kun lännestä on kehittynyt merkittävä poliittinen voima.

Arabit ovat kukistaa Bysantin 600-luvulla. Samaan aikaan valtakuntaa kiusaavat slaavien hyökkäykset Balkanilla. Vaikka arabit eivät onnistu valloittamaan Konstantinopolia, Damaskokseen perustetaan kalifaatti, ja kristikunta saa muslimeista pysyvän vastustajan alueella. Arabijohtajat tunsivat Rooman mahtavan historian ja pyrkivät yhdistämään Välimeren alueen samaan tapaan mutta oman valtansa alle. Läntinen historiankirjoitus näkee kehityksen uhkana kristikunnalle, mutta muslimeille Muhammed oli Jeesuksen jälkeinen profeetta ja siten - samaan tapaan kuin kristinusko oli korvaava juutalaisuuden - islam oli korvaava kristinuskon. Vaikka arabit ottivat haltuun perinteisiä kauppareittejä Välimerellä ja etenivät Espanjaan, ryöstivät Italiaa jne., Bysantti esti etenemisen Kaakkois-Euroopassa.

Kiista kuvien asemasta uskonnollisissa toimituksissa leimahtaa 700-luvulla. Ikoneilla oli uskottu olevan jumalallisia voimia, mutta ne eivät pysäyttäneet arabien hyökkäyksiä. Niinpä Leo III vaati kuvien poistamista jumallisen suosion saavuttamiseksi. Arabien eteneminen pysäytettiin, mutta kiista kuvista leimahti vasta Leon kuoltua ja kesti kokonaisen vuosisadan. Ikoneita poltettiin, vastustajien kirjoituksia poltettiin (riippuen kumpi näkemys oli voitolla) ja ihmisiä lähetettiin maanpakoon.

Herrin kuvaa Bysantin koulutusta, joka nojasi vahvasti Antiikin perintöön. Luostarit, kyläkoulut ja oppineet levittivät kirjoitustaitoa valtakuntaan. Itä-Rooma puhui kreikkaa, ja komein retorinen perintö nojasi attikalaiseen muinaiskreikkaan. Roomalaiset lait systematisoitiin, virka- ja lakimiehet rekisteröivät tapahtumia (sopimukset kolmena kappaleena!). Huolimatta sodasta arabien kanssa tapahtui kulttuurivaihtoa; Bysantti pystyi omaksumaan eri kulttuureista niiden parhaita aineksia. Tämä suvaitsevaisuus - yhdessä diplomatian perinteen kanssa - on yksi syy Bysantin huonoon maineeseen lännessä.

Itäisen ja läntisen kirkon teologiset kiistat tavallaan huipentuvat neljänteen ristiretkeen. Kirkonmiesten, lähettiläiden ja oppineiden haaveet yhtenemisestä törmäävät kerta toisensa jälkeen opillisiin kysymyksiin, joita kielelliset (latina vs. kreikka) tai kulttuuriset erot eivät kavenna. Ristiretkeläiset sotkeutuvat Bysantin sisäiseen valtapeliin, mutta kun palkkiota ei kuulukaan, he ryöstävät kaupungin ja pitävät sitä hallussaan noin 60 vuotta. Uskonnollinen riita täytyy olla hyvin kiivas ja Bysantti äärimmilleen demonisoitu, että ristin ottaneet sotilaat pystyttävät piirityskoneet Itä-Rooman pääkaupunkin ympärille. Bysantti ei koskaan enää toivu entiselleen tästä iskusta. Kun ottomaanit 250 vuotta myöhemmin piirittävät Konstantinopolia, lännestä tuleva apu on laihaa ja sopu ohutta.

Kirjassa on muutama kartta, hyvin kätevä tapahtumien kronologia ja lista kuhunkin lukuun liittyvistä lähteistä. Herrin kirjoittaa hyvin, mutta kirjan rakenteesta johtuen tekstissä ei ole kannesta kanteen ulottuvaa punaista lankaa. Bysantti avautuu maallikkolle ilman esitietoja uudessa valossa, mutta historia jää hieman hajanaiseksi. Tämä lienee väistämätön seuraus, koska Herrin ei halunnut juosta läpi hallitsijoita kronologisesti. Otsikon lupaamaa yllätystä jää odottamaan turhaan - ehkä alkeelliset esitiedot tai latautumattomat käsitykset bysantista pilaavat sen. Yhtä kaikki, kirja on ihan mukava johdatus Bysantin historiaan.

The Age of Charlemagne

David Nicolle, The Age of Charlemagne. Osprey Publishing, Oxford, UK, 2004.

David Nicolle perehtyy 40 sivun verran Kaarle Suuren ajan karolingiarmeijoihin. Ratsuväen rooli vahvistuu, mistä seuraa yhteiskunnallisia muutoksia (feudalismi). Varusteet ovat kalliita, ja vain eliitillä on varaa haarniskaan ja parempiin hevosiin. Yhtä kaikki, Kaarle Suuri uskoo hallitsevansa maita Biskaijanlahdelta Unkariin. Sitten karolingien keskusvalta alkaa murentua sisäisiin kahinoihin - maat oli jaettu Kaarle Suuren poikien kesken. Markit, rajaläänit, rapistuvat. Samaan aikaan viikingit alkavat ryöstellä friisiläiskaupunkeja. Veroja maksava talonpoika tai maaorja ei ollut vapaan germaanin veroinen taistelija, eikä paikallinen puolustus ollut kehuttava. Lisäksi saraseenit alkavat kiusata Välimeren rannoilla ja magyaarit idässä. Piti kehittää paikallista puolustusta, mutta se sitten johti paikallisen vallankäytön vahvistumiseen, mikä söi kuninkaiden valtaa ja puolestaan johti jatkuviin pieniin sotiin.

Kirja on tiivis, eikä sen pohjalta saa ajankuvaa kuin ehkä varusteista. Kirjassa on kuvia, valokuvia, karttoja ja Angus McBriden maalauksia.

2/5

Musta joutsen

Nassim Nicholas Taleb, Musta joutsen: erittäin epätodennäköisen vaikutus. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Black Swan, The Impact of the Highly Improbable (2007) suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, Helsinki, 2007.

Nassim Taleb on libanonilaissyntyinen ajattelija , joka aloitti uransa sijoittajana -- hän väitteli johdannaiskaupoista. Musta joutsen on kritiikkia Gaussin normaalijakauman hallitsemalle taloustieteelle, jonka mallit eivät pysty käsittelemään epätodennäköisiä tapahtumia tehokkaasti. Vanhoja malleja kuitenkin pyöritellään, koska ei ole oikein muutakaan.

Taleb jakaa ilmiöt kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä koostuu ennustettavista, normaalijakaumaa noudattavista ilmiöistä tai suureista (ihmisten pituus, paino, jne.) Näillä asioilla on luonnostaan jonkinlainen skaala, jota kautta pitkä ja lyhyt tai laiha ja lihava saavat merkityksensä. Yli kolmen metrin pituisia ihmisiä on lupa pitää todellisina ihmeinä, eikä armeijan varusvaraston tarvinne varustautua tähän mahdollisuuteen. Sitten on asioita tai suureita, jotka ovat mittakaavattomia, eli niille ei ole varsinaisesti ylärajaa. Markkinoiden heilahtelut, yllättäen best-sellereiksi muuttuvien kirjojen myynti, Googlen markkinaosuuden kasvu tai uskontojen leviäminen eivät palaudu hyvin normaalijakauman hallitsemiin malleihin. Tällaisten tapahtumien poikkeamat odotusarvosta ovat niin suuria, ettei niitä pitäisi tapahtua universumin iän puitteissa.

Näitä jälkimmäisiä tapahtumia Taleb kutsuu mustiksi joutseniksi. Ne ovat tuntemattomia, mittakaavattomia ja epätodennäköisiä tapahtumia. Hänen mukaansa historia, teknologinen kehitys ja markkinoiden liikkeet ovat suurelta osin tylsää ja tunnettua peruskauraa, jossa heilahtelut ovat pieniä. Kehitystä varsinaisesti hallitsevat em. mustat joutsenet, jotka tulevat ennalta arvaamattomasta suunnasta, niiden kehitystä ei pystytä ennustamaan ja ne ovat harvinaisia. Esim. SP500-indeksin kehitystä hallitsevat poikkeukselliset heilahdukset, mutta valtaosin kehitys on maltillista. Jos kymmenen suurinta päivän aikana tapahtuvaa heilahdusta suodatetaan kuvaajasta pois, saadaan merkittävästi laimeampi historia; huiput jäävät alle puoleen todellisesta. Päivän aikana yli kymmenen sigman muutoksia on nähty, mutta niiden todennäköisyys Gaussin jakaumissa on hyvin, hyvin, hyvin pieni.

Taleb on tukkanuottasilla vallitsevan taloustieteen kanssa. Hän haluaisi lakkauttaa talouden Nobel-palkinnon jakamisen, koska se tukee ja ylläpitää vääriä malleja ja periaatteita sekä ennen kaikkea näiden mallien varaan rakennettuja palkintojärjestelmiä. Vuoden 1998 LTCM-kriisi lähti käyntiin kahden Nobel-palkitun tutkijan perustaman firman riskien otosta. Nykyinen finanssikriisi lähti liikkeelle luottojohdannaisista, joiden merkittävä arvonlasku piti olla käytännössä mahdotonta.

Taleb tituleeraa itseään nykyisin filosofiksi. Hän puhuu paljon Popperista ja Platonista, mutta vaatii filosofian kiinnittämistä ongelmiin, jotka ovat todellisesta elämästä. Hänen tyylinsä ei ole suostuttelevaa, akateemista jalkatyöskentelyä, vaan enemmän ohjelmallista höyryämistä. Kirja on sekoitus omaelämäkertaa, tiedettä, historiaa ja filosofiaa, ja se koukuttaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta. Pietiläisen käännös jättää toivomisen varaa. Anglismeja ei ole vaivauduttu kirjoittamaan auki, ja joissain tapauksissa virkkeen merkitys sumentuu epäselviin sivulauseisiin tai kongruenssivirheisiin. Terra Cognita on kuitenkin saanut kirjan markkinoille hyvään aikaan, kun mustan joutsenen mahdollisuus ei ole enää ihan pieni.

Bloomberg, Taleb Outsells Greenspan as Black Swan Gives Worst Turbulence, 27.03.2008
CNN, Fear of a Black Swan, 03.03.2008

The Rough Guide to Climate Change

Robert Henson, The Rough Guide to Climate Change. Rough Guides, New York, NY, USA, 2006.

Ilmastonmuutos on noussut parin viime vuoden aikana näyttävästi tapetille. Tämä lienee toinen kerta, kun tiedeyhteisö on painanut hälytyssummeria -- edellinen hälytys koski otsonikatoa. Tieteen piirissä on aina erimielisyyttä, koska tiede on pohjimmiltaan keskustelun perinne. Ilmaston kohdalla "skeptikot" muodostavat häviävän pienen vähemmistön. Media kuitenkin toistaa vastapuolten näkemyksiä ikään kuin tasaveroisina, koska kärjistäminen tuo lukijoita eikä medialla ole ehkä kykyä arvioida tieteellisiä teorioita. Ilmastokeskustelussa perätään poikkeuksellinen suurta varmuutta, kun monen muun riskin kohdalla ryhdytään toimiin vähemmästäkin.

Robert Henson kokoaa ilmastokysymyksen lyhyesti kolmeensataan sivuun. Ensimmäisessä luvussa hän esittelee ensin perusasiat, ilmakehän toiminnan ja kasvihuoneilmiön. Toinen luku kuvailee lämpenemisen seuraukset: kuivuuden, tulvat, napajäätiköiden sulamisen, valtamerten lämpenemisen, äärimmäiset sääilmiöt ja vaikutukset ekosysteemiin sekä maanviljelyyn. Kolmannessa luvussa Hanson käy läpi ilmastomuutoksen "tieteen", eli mittausmenetelmät, mallinnukset, historiadatan ja johtopäätökset. Neljäs luku käsittelee ilmastokeskustelua ja toimenpiteitä. Lopussa on kokoelma lähteitä lisätietoja haluaville.

Niille, jotka ovat seuranneet ilmastokeskustelua, kirja tarjoaa vähän mitään uutta. Kirja kuitenkin kokoaa tulokset ja teoriat yksiin kansiin. Skeptikoiden aurinkopilkut ja maapallon pyörimisakselin kulman muutokset saavat skeptikoilta palstatilaa, samoin Lomborgin tilastollinen skeptisismi. Jos maallikot kahvipöydissä ja keskustelupalstoilla kinatessaan olisivat lukeneet edes tämän kirjan muutaman skeptisen YouTube-dokkarin ohella, käsitteet olisivat paremmin kohdallaan eivätkä ihmiset puhuisi toistensa ohi.

Tulevaisuuden kuva on tyly. Media toistaa viestejä omista lähtökohdistaan, jotka ovat sidottuja talouden kasvuun ja median perinteeseen. Länsimainen kulttuuri ei pysty käsittelemään tarinoita, joissa vastoinkäymisiä ei voitetakaan, vaan sukupolvi toisensa jälkeen vajotaan syvemmälle. Näitä tarinoita ei moni halua kuulla, uskoa, eikä kertoa. Niistä on vaikea keskustella, ja niinpä tyydytään näpräämään asioita, joita osataan näprätä. Peak oil ja ilmastomuutos astuvat tavallisen kansalaisen elämään viimeistään seuraavan 10-15 vuoden aikana.