lauantai 7. joulukuuta 2013

The Geography of Nowhere

James Howard Kunstler, The Geography of Nowhere: The Rise and Decline of America's Man-made Landscape, 20th Anniversary Edition. Kunstler.com, 2013. Alunperin Simon & Schuster, 1993.

James Howard Kunstler on kirjailija ja toimittaja, joka heräsi 1970-luvun öljykriisien aikaan huomaamaan amerikkalaisen yhdyskuntarakenteen riippuvuuden öljystä. Hän alkoi tutkia asiaa ja keräsi yhdysvaltalaisen arkkitehtuurin historian, nykytilan ongelmineen ja toiveet yksiin kansiin. Nykyinen yhdyskuntarakenne ei toimi ilman autoa, eikä tarjoa ilmettä, keskustaa, toimivaa tilaa tai välittämisen arvoisia kaupunkeja.
Born in 1948, I have lived my entire life in America's high imperial moment. During this epoch of stupendous wealth and power, we have managed to ruin our greatest cities, throw away our small towns, and impose over the countryside a joyless junk habitat which we can no longer afford to support. Indulging in a fetish of commercialized individualism, we did away with the public realm, and with nothing left but private life in our private homes and private cars, we wonder what happened to the spirit of community.
Yhdysvaltojen yhdyskuntarakenteen kehitys poikkeaa Euroopasta muutamin ratkaisevin osin. Uudelle mantereelle muutti uskonnollisia ja poliittisia radikaaleja, jotka rakensivat yhteiskunnan käytännössä tyhjästä. Maata oli paljon, ja se oli halpaa. Se jaettiin ruutukaavaan, joka ei juuri huomioinut maanmuotoja tai vesistöjä. Yksityiset ostivat lohkoja ja pilkkoivat niitä kaupunkien kohdalla pienemmiksi lohkoiksi.
 
Yksityinen maanomistus on Yhdysvalloissa ensisijaisesti vapaus, joka suojaa omistajaa muiden vallankäytöltä, mutta samalla kiistää häneltä yhteisön tuen. Maanomistuksella ei ole sosiaalista ulottuvuutta. Yksityisen omistuksen arvostus on kitkenyt yhdyskuntarakenteesta hyvin määritellyn ja toimivan julkisen tilan. Euroopassa kaupungit olivat kehittyneet vuosisatojen aikana sosiaalisiksi, taloudellisiksi, sotilaallisiksi, uskonnollisiksi, poliittisiksi ja hallinnollisiksi keskuksiksi, mikä manifestoitui kaupunkien rakennuksissa ja niiden välisissä suhteissa. Yhdysvalloissa kaupungit olivat lähinnä kaupallisia keskuksia, joiden julkista tilaa ei koristeltu (paitsi myöhemmin valomainoksin). Ruutukaava ei määrittänyt kaupunkeihin selkeää keskustaa.

Yhdysvaltoissa rikkaat pakenivat teollistumista maaseudun ja kaupungin uuteen välimuotoon, suburbiaan, harvaan rakennettujen englantilaisia kartanoita mukailevien rakennusten muodostamaan vyöhykkeeseen. Ensimmäiset lähiöt olivat kohtalaisen onnistuneita radanvarsiasutuksia, mutta yksityisautoilun kehittyessä homma lähti lapasesta.
There was nothing like it before in history: a machine that promised liberation from the daily bondage of place. And in a free country like the United States, with the unrestricted right to travel, a vast geographical territory to spread out into, and a national tradition of picking up and moving whenever life became intolerable, the automobile came as a blessing.
Yhdysvalloissa muutama yksityinen visionääri on päässyt vaikuttamaan kohtalaisen paljon keskeisten instituutioiden kehitykseen. Uuden yksityisautoilua suosivan yhdyskuntarakenteen suojelupyhimys oli Robert Moses. Vanhaa rakennuskantaa lanattiin uuden tieltä. Joukkoliikkennettä ajettiin alas aktiivisesti. Lähiö omakotitaloineen muodostui valtavaksi liiketoiminnaksi. Samaan aikaan murros maataloudessa vapautti työvoimaa kaupunkeihin, ja asuntolainamarkkinat kehittyvät.

Autoilun ohella toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoja koettelivat Euroopasta sotaa paenneet modernistisen tyylisuunnan kehittäneet arkkitehdit. Teollistumiseen saatiin rakennustaiteen vastaus, joka käynnisti kiihkeän puhdistuksen. Teräsrunko mahdollisti uusien korkeuksien tavoittelun. Teräsbetoni eliminoi holvien ja kaarien tarpeen, kevensi seinärakenteita ja mahdollisti lasiseinät. Modernismista jäi Yhdysvalloissa pois sen poliittinen ohjelma ja samalla suunnittelun sosiaalinen ulottuvuus. Arkkitehtuuri irtosi merkitysten perinteestä; muoto seurasi funktiota, ornamentti oli barbariaa, harjakatto taantumusta. Lopputuloksena koulurakennus, elektroniikkalaitteita valmistava tehdas ja tutkimuslaitos näyttävät kaikki samalta. Liikerakennukset ovat betonilaatikoita, joihin on kiinnitetty mainoksia. Kaupunkien pääkadun sijaan saadaan ostoskeskuksia, joiden rakenne ja vuokrat suosivat suuria kauppaketjuja ja eliminoivat siten paikallisen kauppiaskeskiluokan. Raha ei jää kiertämään paikalliseen talouteen vaan karkaa korporaatioiden tileille jonnekin muualle.

Autoilu ja lähiörakenne ilman julkista tilaa eristää ihmiset toisistaan. Kaavoitus on laadittu suojelemaan rakennusten hintaa, eikä rikkaiden alueelle rakenneta liikerakennuksia. Niinpä lähikauppaan syntyy matkaa, koska liikerakennukset sijaitsevat eri vyöhykkeellä, jonne asiakkaiden ja työntekijöiden pitää matkustaa. Jalkakäytävät jätetään usein rakentamatta kustannussyistä, ja lapset viedään kouluihin linja-autoin. Vaihtoehtoja autoilulle ei ole. Kolmen sukupolven mittaisen lähiöasutuksen jälkeen vaihtoehtoja ei osata edes kuvitella. Käveltävä keskusta on pyyhitty kollektiivisesta muistista. Harvaan rakennettu omakotitalomatto on se, mitä on.

Kunstler esittelee erilaisia yhdysvaltalaisia kaupunkeja: autoilu-utopian ensimmäinen uhri Detroit, toimivaa kaupunkirakennetta ylläpitävä Portland, ja muutoksen kanssa taisteleva Los Angeles. Kunstler vierailee Disney Worldissa, Atlantic Cityssä ja Woodstockissa Vermontin osavaltiossa (jossa olen joskus sattumoisin käynyt), ja maalailee niiden rakennusilmeitä ja eroja. Lopuksi hän esittelee uutta toivoa edustavia arkkitehtejä, jotka ovat tutkineet 1920-luvun kaupunkisuunnittelua ja niiden pohjalta yrittävät korjata vallitsevaa tilannetta suunnittelemalla parempia alueita (esim. Seaside, Florida, jossa sittemmin kuvattiin elokuva The Truman Show).

The Geography of Nowhere on hieno johdanto Yhdysvaltain arkkitehtuurin historiaan ja pistävä johdanto sen ongelmiin. Kunstlerin sanakäänteet ovat vielä kohtalaisen hillittyjä, vaikka hän kuvaileekin lähiörakennetta ja -rakentamista paskaksi. Modernismin ilmentymä arkkitehtuurissa pudotti suomut silmiltäni. Rakennuksia ja niiden välistä tilaa kirjan jälkeen tarkkailee eri tapaan.

Kirjan digitaalisen juhlalaitoksen esipuheessa Kunstler piirtää kaaren kirjastaan peak oil -keskusteluun. 1990-luvun lopulla suurten öljy-yhtiöiden johtajat ja yliopistoprofessorit alkoivat eläkkeelle päästyään kirjoitella huolestuttavia näkemyksiä öljyvarantojen riittävyydestä ja keskeisen raaka-aineen kallistumisen seurauksista maailman taloudelle. Yhdysvallat joutuu kouristelemaan vaikeissa oloissa polttoaineen kallistuessa.

TED Talk:  James Howard Kunstler - The ghastly tragedy of the suburbs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti