lauantai 11. tammikuuta 2014

Starship Troopers

Robert A. Heinlein, Starship Troopers (1959). Ace Books, New York, NY, USA, 2010.

On ollut vaikea keksiä kirjoja, jotka ovat huonompia kuin niistä tehdyt elokuvat. Elokuvien ja kirjojen yleisöt ovat erilaisia, samoin ne ovat ilmaisumuotoina erilaiset. Elokuvat usein kadottavat hahmojen sisäisen maailman, monisyiset sivujuonteet, eivätkä lavasteet useinkaan korvaa kirjan kanssa vietettyjä tunteja ja lukijan mielikuvia maisemista ja tilanteista. Starship Troopers kuitenkin helpottaa tätä pähkäilyä.

Robert A. Heinlein (1907-1988) palveli jonkin aikaa Yhdysvaltain laivastossa, opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa mutta päätyi tieteiskirjailijaksi. Starship Troopers on nuoren Juan "Johnnie" Ricon tarina Maan liittovaltion armeijan jalkaväessä ja hieman myöhemmin käydyssä sodassa toisella planeetalla asuvaa kookasta hyönteislajia vastaan. Kirja voitti Hugo-palkinnon vuonna 1960.

Paul Verhoevenin ohjaama Starship Troopers (1997) on satiiri fasistis-militaristisesta yhteiskunnasta. En pitänyt elokuvasta erityisesti, mutta sen ja Stranger in the Strange Land -iloittelun pohjalta oletin tämäkin kirjan olevan satiiri. Olin väärässä: Starship Troopers on kuvaus idealisoidusta fasistis-militarisesta yhteiskunnasta ilman satiirin häivää. Wikipedian mukaan Heinlein halusi kertoa "tarinan jossa filosofiselta ja historialliselta kannalta tarkastelisi niitä syitä miksi ihmiset yleensä sotia käyvät". Elokuva seuraa kirjan tapahtumia vain väljästi ja ihan syystä: kirjan tapahtumat eivät käänny mielenkiintoiseksi tarinaksi.

Kirja alkaa unenomaisessa taistelutilanteessa, jossa Johnnien osasto tuhoaa vieraalla planeetalla jotain liskokansaa. Osasto etenee taisteluhaarniskoissa valtavia loikkia ja kylvää ympärilleen raketteja ja pieniä ydinaseita. Syy tälle taistelulle ei oikein selviä, mutta Johnnie onkin vain sotilas. Sotilaskouluttajan sanoin:
War is not violence and killing, pure and simple; war is controlled violence for a purpose. The purpose of a war is to support your governments decisions by force.
Sitten Johnnie siirtyy kertomaan kouluajoistaan, päätöksestään liittyä sotavoimiin ja alokasajastaan. Hän rikkoo välinsä perheeseensä, haaveilee lentäjän urasta mutta päätyy, ah, jalkaväkeen. Sotilaskoulutus on kovaa kuin spartalaisissa myyteissä. Harjoituksissa käytetään paukkupatruunoiden seassa kovia ammuksia. Kuri perustuu julkisiin ruumiillisiin rangaistuksiin (syy 1900-luvun korkeisiin rikostilastoihin on sosiaalityöntekijöissä ja heidän pohjattomassa lempeydessään). Idealisoitu armeija kasvattajana tuottaa vastuuntuntoisia sotilaita. Armeija korvaa kirjaimellisesti perheen, kun Johnnie alkaa sovittaa perheenjäsenten rooleja komppanian upseeristolle. Virheittensä ja niistä tarjoiltujen rangaistusten kautta Johnnien oppii ymmärtämään, miksi armeija toimii kuten toimii -- ja miksi se toimii.

Heinleinin ihanteessa vilkkuvat sotilaseliitin ympärille rakennettu Sparta ja Rooman tasavaltalaisihanteet. Missä Roomaa alkuaikoina puolustivat talonpojat, eli ne, joilla oli jotain menetettävää, Heinleinin luomassa maailmassa Maata puolustavat riittävän kyvykkäät ja soveliaat vapaaehtoiset. Äänioikeus ja ylipäätään täydet kansalaisoikeudet on sidottu palvelukseen, jonka katsotaan jalostavan kansalaisia uhrautuvaisuuteen ja vastuuntuntoon.
The noblest fate that a man can endure is to place his own mortal body between his loved home and the war's desolation.
Johnnie etenee omaksi ja lukijan yllätykseksi urallaan. Upseerikoulutus palkitsee hänet kouluaikaisen ihastuksen vierailulla ja sovinnolla menneisyytensä kanssa. Sitten alkaa taistelu.

Kirjan ongelma ei ole kirjan muotoilema libertaristinen yhteiskunta tai valo, jossa Heinlein sen esittää. Yhteiskunta ei ole länsimainen keskiluokan hallitsema demokratia, mutta harva yhteiskunta on. Yksi ongelma on kertoja Johnnie. Hän on alle keskinkertaista vahaa upseerien ja ideologistien käsissä täynnä ihailua, yhteisöllisyyttä ja vailla omaa tahtoa. Hän ei ajattele, pureksi tai pohdi hänelle opetetun ideologian sisältöä, vaikka tämä ideologia olisi juuri kirjan keskeistä antia. Kaiken kukkuraksi hän on päätynyt muotoilemaan pitkän ja monisanaisen tarinan vaiheistaan, vaikka hän ei tunnu olevan edes kovin sitoutunut. Miksi? Hän on vain paikalla, kun oppia luetaan.

Toinen ongelma on henkilöiden kangistunut ja säännelty vuorovaikutus. Heinlein hallinnoi ihmisten välisiä suhteita kategorioiden kautta (koulutus opettaa upseerikokelaita jopa rakastamaan alaisiaan ennen kuin heillä on alaisia!). Heinlein haluaa luoda tapahtumiin merkitystä ja läheisyyttä pyörittelemällä sotilasarvojen kohtaamista ja puhuttelurekisterin vaihtumista, eikä se toimi. Pienet ja pökkelöt rituaalit eivät anna tapahtumille ja Johnnien kasvulle sitä merkitystä, jota Heinlein on hakenut. Suuren osan ajasta Johnnie viettää selittäen organisaatiota ja koulutusryhmien tai -puoliryhmien koostumusta, joka on yhtä mielenkiintoista kuin aterimien järjestely laatikoihin. Henkilöiden välillä ei ole ensimmäistäkään oikeaa tunnetta tai vastakkainasetettelua, vaan kaikki henkilöt ovat suuremman hyvän palveluksessa, ja vain Johnnien tietämättömyys saa ihmiset näyttämään vihaisilta tai ärtyneiltä. Kellään ei ole varsinaisesti luonnetta vaan pelkästään suhde sotilaskoulutukseen, joka puolestaan määrää heidän suhtautumisensa Johnnieen.

Kolmanneksi, Heinleinin esittämät yleiset suuntaviivat sodankäynnin syille ovat kyseenalaiset ja jopa väärät. ("Violence, naked force, has settled more issues in history than has any other factor.") Ongelma ei ole se, että kirjassa esiintyy vääriä tai huonosti perusteltavia näkemyksiä. Ongelma on, että kirja esittää ne annettuna totuutena, joita lukee auktoriteetin ääni ilman pohdintaa tai vasta-argumentteja. Moraalifilosofian tulokset nollataan ohimennen muutamin pelastusvene-etiikan esimerkein. Ihmiskunta on valistusupseerin mukaan tähdännyt aina vakaaseen ja hyväntahtoiseen hallintoon ikään kuin ihmiskunta olisi hegeliläinen toimija.
   "The sovereign franchise has been bestowed by all sorts of rules -- place of birth, family of birth, race, sex, property, education, age, religion et cetera. All these systems worked and none of them worked well. All were regarded tyrannical by many, all eventually collapsed or were overthrown.
   "Now here are we with still another system... and our system works quite well. Many complain but non rebel; personal freedom for all is greatest in history, laws are few, taxes are low, living standards are as high as productivity permits, crime is at its lowest ebb. Why?
Heinleinin muotoilema yhteiskunta on aiempia vakaampi ja parempi, koska kaikki äänestäjät ja virkamiehet ovat vapaaehtoisesti palvelleet liittovaltiota ja osaavat siten asettaa yhteisön edut omiensa edelle.
Citizenship is an attitude, a state of mind, an emotional conviction that the whole is greater than the part... and that the part should be humbly proud to sacrifice itself that the whole may live.
Miksi sitten soditaan? Syy on yhdistelmä väestöpainetta ja kollektiivista eloonjäämisvaistoa. Rauha tuottaa epäterveitä aineksia ja väärää ajattelua, jotka vaarantavat ihmisen selviämisen pitkän päälle. Sota on tarpeellista, koska sen tuottama sosiaalidarwinismi karsii ajattelusta huonon aineksen samaan tapaan armeijan koulutus karsii sopimattomat ainekset sotilaista ja siten äänestäjistä. Siten sodan tarkoitus ei olekaan politiikan ajaminen vaan itsesäilytys. 

Starship Troopers on puisevaa propagandaa, jota tukee puolivillainen historiallis-filosofis-yhteiskunnallinen kudelma. Kirjassa ei ole oikein tarinaa eikä varsinaisia henkilöhahmoja. Se on Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston lukemistoa, joka on saavuttanut jonkinlaisen aseman tieteiskirjallisuudessa.

Kirja on osa luku-urakkaani Ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

4 kommenttia:

  1. Hmm, kuulostaa siltä että a) en tule lukemaan tätä kirjaa b) Verhoevenilla oli hyvää materiaalia satiiriinsa (joka minusta on hieno elokuva mutta Verhoevenin ylikierroksilla pyörivät satiirit vetoavat minuun, myös Robocop ja Showgirls ovat mestariteoksia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä huonojakin kirjoja kannattaa lukea. :-)

      Verhoeven ei omien sanojensa mukaan jaksanut lukea Starship Troopersia kovin pitkälle. Hän oli suunnittelemassa jotain militaariscifileffaa, kunnes joku keksi liimata sen juonen Starship Troopersin päälle.

      Poista
  2. Verhoevenin elokuvasovitus on kyllä omaa luokkaansa joka on kestänyt hyvin ajan hampaan. Heinleinin tuotantoon kannattaa enemmän tutustua, onhan herra (jo edesmennyt) yksi suurista tieteiskirjallisuuden nimistä. Jos tällainen militanttiscifi kiinnostaa enemmän niin suosittelen lämpimästi Joe Scalzin Old Man's War -sarjaa. Troopersista poiketen Scalzin versiossa on hyvä annos huumoria mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Ehkäpä se pitäisi katsoa uudestaan, varsinkin kun nyt on tämä kirjakin luettu.

      Joku toinenkin tässä juuri suositteli Scalzia, en muista missä. Kindlessä odottaa Joe Haldemanin Forever War ja hyllyssä ranskankielinen sama sarjakuvana. Sitten on jonossa vielä ne Gibsonit, niin että Heinlein on jäähyllä nyt jonkin aikaa.

      Poista