lauantai 11. tammikuuta 2014

The Girls of Slender Means

Muriel Spark, The Girls of Slender Means (1963). Penguin Books, London, UK, 1966.

Skotlantilaisen Muriel Sparkin (1918-2006) lyhyt romaani The Girls of Slender Means kertoo naisten asuntolasta ja sen asukkaista Lontoon Kensingtonissa kesällä 1945. Heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen lukija tietää olevansa hyvissä käsissä.
Long ago in 1945 all the nice people in England were poor, allowing for exceptions. The streets of the cities were lined with buildings in bad repair or no repair at all, bomb-sites piled up with stony rubble, houses like giant teeth in which decay had been drilled out, leaving only the cavity. Some bomb-ripped buildings looked like the ruins of ancient castles until, at a closer view, the wallpapers of quite normal rooms would be visible, room above room, exposed as on a stage, with one wall missing; sometimes a lavatory chain would dangle over nothing from a fourth- or fifth-floor ceiling; most of all staircases survived, like a new art-form, leading up and up to an unspecified destination that made unusual demands on the mind's eye. All the nice people were poor; at least that was a general axiom, the best of the rich being poor in spirit.
Kirjan kehyskertomus sijoittuu vuoteen 1963, jolloin Jane Wright törmää uutiseen Nicholas Farringdonista, runoilijasta ja anarkistista, joka kesällä 1945 vieraili nelikerroksisessa edwardiaanisessa The May of Teck Club -asuntolassa, jossa Janekin tuolloin asui. Uutisen mukaan mies on kuollut Haitilla.
'The one that got onto the roof to sleep out with Selina?'
'Yes, Nicholas Farringdon.'
'Oh, rather. Has he turned up?'
'No. He's been martyred.'
'What-ed?'
'Martyred in Haiti. Killed. Remember he became a Brother--'
'But I've just been to Tahiti, it's marvellous, everyone's marvellous.'
Ja niin alkaa muistelu. Kirjan tytöt ovat asuntolan naimattomia, muutamin poikkeuksin alle kolmikymppisiä asukkaita, joilla on työ Lontoossa eivätkä voi siten asua perheensä luona. Kaupunki on raunioina, mutta se ei tarinassa juuri näy. Enemmän arkeen vaikuttaa säännöstely: ruoka, tee, saippua ja vaatteet ovat kortilla. Yksi asukkaista sanoo, että talon takapihalla on pommi, vaikka raivausyksikkö ei löytänyt mitään. Useat naurut tarjonnut pommi lopulta löytyy.

Taistelut Euroopassa on saatu päätökseen ja Englanti on purkamassa sotakoneistoaan. Spark kuvaa kuitenkin pieniä tapahtumia henkilökaartinsa kautta. Vaatteita lainataan, miehiä tapaillaan, runoja lausutaan, syödään, juodaan ja juhlitaan voittoa sodasta. Taustalla etsitään töitä ja aviopuolisoa. Naiset ovat pintapuolin tavallisia, mutta kertojan kohdistaessa piikikkään ja kaikkitietävän kiinnostuksensa heihin paljastuu kaikenlaisia oikkuja ja erikoisuuksia. He ovat sopeutuneet olosuhteisiinsa: ympäröivien raunioiden keskellä ulkonäkö aiheuttaa huolta, säännöstelystä huolimatta painonhallinta tuottaa vaikeuksia, ja kilpailu vähäisistä resursseista on raakaa.
  'Good evening', he said to Greggie as a well-brought-up man would naturally say to a woman of Greggie's years standing in the doorway. He made a vague nasal voice of recognition to Anne, which if properly pronounced would have been 'Hallo'. She said nothing at all by the way of greeting. They were nearly engaged to be married.
Kerronnassa on lämmin mutta hauska pohjavire. Virkkeet tai kappaleet rakentavat odotuksia, mihin Spark vastaa usein yllättävin tai hauskoin sanavalinnoin ja tapahtumien kääntein. Voitonjuhlien ohimenevä innostus synnyttää elinikäisiä suhteita ja piikin syntyvyydessä. Haikein runoin elämänsä täyttävän Joannan ja kustantamossa työskentelevän ("aivotyötä" tekevän) Janen kevyt kosketus kulttuuriin on melkein parodiaa. 

Vaikka The Girls of Slender Means ei olekaan sotaromaani vaan sijoittuu aikaan heti sodan jälkeen,  jatkaa se urakointiani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän mutta on myönnettävä että alkuasetelmaa ja epämääräistä hyvää tunnetta lukuunottamatta en paljoa kirjasta muista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on lyhyt, siinä on monta henkilöä ja enimmäkseen pieniä tapahtumia, jotka muodostavat läpileikkauksen ajasta ennemmin kuin kiinteän juonen. Ei siis sinänsä mitään mieleenpainuvaa -- siis kirjailijan pisteliään ja ilkikurisen kerronnan lisäksi.

      Olen huomannut, että bloggaaminen auttaa palauttamaan mieleen kirjojen tapahtumia. :-)

      Poista