maanantai 28. heinäkuuta 2014

Artemio Cruzin kuolema

Carlos Fuentes, Artemio Cruzin kuolema. Espanjankielisestä alkuteoksesta La muerte de Artemio Cruz (1962) suomentanut Margareta Konkka. Kansankulttuuri, Tampere, 1967.

Latinalaisen Amerikan kirjallisuus koki kukoistuskauden 1960- ja 1970-luvuilla. Kirjailijat eri puolilla alkoivat selvittää suhdettaan oman maansa historiaan. Taustalla vaikuttivat kaupungistuminen, joukkotiedotusvälineet, keskiluokan vahvistuminen ja kylmän sodan vastakkainasettelu. Monissa Latinalaisen Amerikan maissa vallitsi Yhdysvaltojen tukema diktatuuri, ja yksinvaltiaat toimivat yhteistyössä sammuttaessaan kovin ottein tyytymättömyyden ilmauksia ja vastarintaliikkeitä.

Meksikolainen Carlos Fuentes (1928-2012) on yksi kukoistuskauden keskeisiä kirjailijoita Julio Cortázarin, Gabriel García Márquezin ja Mario Vargas Llosan rinnalla. Hän syntyi diplomaattiperheeseen, kasvoi eri puolilla Amerikoita, toimi Meksikon ulkoministeriössä virkamiehenä ja päätyi parin vuoden ajaksi lähettilääksi Ranskaan. Hän kirjoitti romaaneja ja kirjallisuuskritiikkiä, perusti ja toimitti kirjallisuuslehtiä. Hän piti kirjallisuuden professuuria monessa yliopistossa.

Artemio Cruzin kuolema käsittelee Meksikon historiaa vallankumouksesta halki uuden, hallitsevan puolueen Partido Revelucionario Institucionalin kehityksen. Kirjan teema ja rakenne muistuttavat Orson Wellesin elokuvaa Citizen Kane (1941): kuoleva mahtimies selvittää suhdetta omaan menneisyyteensä ja lankeemukseensa.  Artemio Cruzin kuoleman kerronta poukkoilee sekavassa nykyhetkessä ja paremmin jäsentyneessä mutta katkelmina kuvattuna menneisyydessä. Ajallisesti kirja liikkuu taaksepäin: Kirja alkaa kuolinvuoteelta ja päättyy Artemion syntymään, mutta tapahtumat siinä välissä eivät noudata kronologista järjestystä.

Artemio on vallankumous. Hän lähtee köyhistä oloista, tempautuu mukaan maauudistuksen, vapauden ja tasa-arvon ideologiaan, mutta sota tuottaa myös menetyksiä. Hän pettää ja hänet petetään. Hän väistelee kuolemaa. Hänestä kasvaa kuitenkin johtaja, ja korruptoiva vallankäyttö vieraannuttaa hänet ensin talonpojista ja vallankumouksen ideologiasta ja sitten omasta vaimostaan ja lopulta tyttärestään. Vihastaan huolimatta hekin tottuvat korruption tarjoamiin hedelmiin.

Sisällissota vääntyy kenraalien väliseksi valtataisteluksi, alkuperäiset tavoitteet kääntyvät irvikuvikseen, ja vallankäyttöön tottuneet johtajat korruptoituvat. Vaikka valta vaihtuu, vallankumous epäonnistuu. Tavallisen meksikolaisen kannalta mikään ei muutu. Virallisesti taistelut loppuvat vuonna 1919, mutta aseellisia yhteenottoja nähdään pitkin 1920- ja 1930-lukuja. Maauudistus palvelee suurmaanomistajia, jollaiseksi Artemio nousee. Sitten maahan alkaa virrata dollareita, ja hän on asemissa hyötyäkseen jokaisesta kaivosteollisuuden ja rataverkon kehitysaskeleesta ja projektista.

Artemio Cruzin kuolema ei ole helppolukuinen. Kerronta vaatii totuttelua, ja sivuja pitää selata välillä edestakaisin pysyäkseen kertojien mukana. Fuentes kirjoittaa ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa persoonassa. Sairaalassa makaava Artemio kertoo omin sanoin nykyhetkestä hourailevan runoilijan äänellä. Perhe kerääntyy potilaan äärelle, lääkärit tekevät tutkimuksia, ja pappi antaa viimeistä voitelua. Lukujen lopussa on toisessa persoonassa futuuriin kirjoitettu osa. Se kuulostaa Artemion omaltatunnolta, joka vahvistuu, kun ensimmäisen persoonan ote kerronnasta heikkenee. Näiden äänien välissä on kolmannessa persoonassa menneeseen aikamuotoon kirjoitettu narratiivi, joka kuvaa Cruzin vaiheita vallankumouksessa ja ajassa sen jälkeen. Artemio kertoo paikoin tapahtumia ikään kuin vaimonsa Catalinan tai ensimmäisen rakastettunsa Reginan näkökulmasta.

Kirja on teknisesti taitava. Fuentesin kieli tietenkin vaihtuu kertojien välillä, mutta se on runollista ja paksua. Silti kirjaan on vaikea ihastua. En osaa humaltua pelkästä tekniikasta, ja tarina jää tekniikan jalkoihin.

Kirja jatkaa ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

2 kommenttia:

  1. Luin Fuentesilta Auran keväällä, ja siitä jäi mieleen samat tunnelmat: tarina jää tekniikan jalkoihin. Kirja oli ohut, mutta silti niiden 80 sivun lukeminen oli hidasta, kun minua alkoi enenevässä määrin ärsyttää tekninen kikkailu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että pitäisi opetella lukemaan hitaammin. Haluaisin kuitenkin hyvät maistiaiset kaikenlaista kirjallisuutta ennen kuin valitsen hidasteltavat teokset.

      Tämä kirja ei ollut sillä tavalla koukuttava, että haluaisin alkaa nautiskella sitä kappale kerrallaan. Mutta kyllä tästä esseitä kirpoaisi. :-)

      Poista