lauantai 29. marraskuuta 2014

Kiirastuli

Yrjö Jylhä, Kiirastuli (1951). Kuvittanut Erkki Tanttu. Otava, Keuruu, 1982.

Yrjö Jylhän tunnetuin runokokoelma Kiirastuli ilmestyi välirauhan aikana 1941. Kymmenen vuotta myöhemmin siitä julkaistiin tämä käsillä oleva lyhennetty laitos, johon Erkki Tanttu piirsi kuvituksen.

Kokoelman alun runot on kirjoitettu ennen sotaa. Ensimmäinen runo nimeltään Idässä palaa vuodelta 1938 tuntuu käsittelevän ehkä Venäjän vallankumousta, sisällissotaa ja uutta uhkaa. Runon alkua on lainailtu tiheään myös viime aikoina: "Idässä palaa, tänne tulvii sauhu". Runo loppuu enteileviin säkeisiin.
Idässä seestyy. Tuuli sauhun kantaa
päin länttä, paljastain taas idänkulman.
Ja hurmeisena kuu, laill' enteen julman,
kuin käyrä kalpa piirtää metsän rantaa.
Runo Saarretut keväältä 1939 on jo hurja vihkiytyminen sotaan ja uhrautumiseen voiton torvineen ja kuoleman rumpuineen. Kokoelman keskiosan runojen sävy kuitenkin muuttuu. Ne ovat vähemmän mahtipontisia keskittyen kauhuun, pelkoon, vaaroihin, toveruuteen, iloihin ja suruihin ja arvaamattomaan kohtaloon. Hetkeksi kansallistunteen pauhu väistyy.

Kiirastuli etsii vapautusta sodan tapahtumista ja syyllisyydestä. Kiirastuli on katolisessa perinteessä "olotila, jossa pelastuneen ihmisen sielu puhdistuu synneistä ennen taivaaseen pääsyä". Talvisodan aikaan jo melkein nelikymppinen runoilija palveli Taipaleella komppanianpäällikkönä, ja siinä asemassa kuka tahansa joutuu lähettämään miehiä kuolemaan ja jäämään itse selustaan. Rynnäkön jälkeen pohtii:
Mut teidät tuleen johdin,
tuleen ja kuolemaan --
sen vastatako tohdin,
sen anteeksiko saan?
 Niin vaikea-- käsittelee samaa teemaa.
Niin vaikea teitä on lähettää tuonne;
tutut kasvonne on, joka piirre ja juonne
ken teistäkin vielä hengissä palaa?
Moni päällikkö etsi kuolemaa sodan aikana saadessaan typeriä tai toteuttamiskelvottomia käskyä. Niskuroinnin ja miesten tapattamisen puserruksista pääsisi vapaaksi kuolemalla itse. Samassa runossa Jylhä tapailee tällaista mieltä. 
Jos voisin taas minä mukaan tulla,
ja painua kärkeen kuin joskus ennen,
tuliryöppyyn tunnottomasti mennen
Kokoelman lopussa runot tuntuvat jälleen liittävän sotaan, taisteluun ja kuolleisiin (eli uhreihin) merkitystä kansallisten symbolien kautta. Runossa Näky kuolleet aseveljet saapuvat kummittelemaan rauhan solmimisen jälkeen: "nuo kasvot tunnen parrakkaat, nuo posket savun syömät / nuo silmät, silloin hymyilleet, nyt jäykistyksen lyömät". Näiden miesten edessä runon puhuja -- kaikesta päätellen Jylhä itse -- on "kuin pätsissä" tai "viime tuomiolla", mutta viimeisessä säkeistössä puhuja tapaa väistää oman syyllisyyden ja surun verhoamalla vetoamalla kansallistunteeseen. 

Äiti ja poika tapailee samaa mitä monet tutkimuksetkin: rintamalla sotilaat taistelevat toistensa puolesta, eivät yläkäsitteiden, kodin, uskonnon tai isänmaan puolesta. Runon keskustelussa poika kahden kaatuneen veljenkin jälkeen haluaa rintamalle.
Te ette tiedä, mitä on siellä:
tosin verta ja kauhua, en sitä kiellä,
mut siellä on arvossa ihmisyys
ja siellä on kunniass' ystävyys,
jota missään et muualla tapaa,
niin ehjä, puhdas ja vapaa.
Jylhä ei kuitenkaan täysin päästä irti idealismistaan, vaan rakentaa kärsimykselle jatkuvasti kansallista merkitystä: Äiti ja poika päättyy uhrimielen siunaamiseen. Siellä jossakin piirtää rintamasta menneisyydestä erillisen todellisuuden, jonne kuitenkin hiipii koti ja perhe.
Me sanomme: siellä jossakin -- , kun muistelemme heitä,
niin kaukaista on kaikki kotopuolla.
Ei meillä entiselämää, ei meillä paluutietä --
vain heidän vuokseen taistella ja kuolla.
Kiirastuli noudattaa mittoja ja loppusointuja, mikä tekee siitä paikoittain väkinäisen, usein mahtipontisen ja vanhahtavan. Ääneen luettuna säkeet toki asettuvat kielikorvaan paremmin sopiviksi. Erkki Tantun hiilitöissä ei ole juuri yksityiskohtia vaan pelkkiä muotoja, mutta mustan ja valkoisen rytmi harmaan seassa tuottaa upeita kuutamoita ja talvisia metsiä.

En ole tottunut runojen lukija, mutta Kiirastuli ei vaikuta tavoittelevan mitään sanaston ylittävää riipaisua. Se, mitä runot halusivat ilmaista, tuli selväksi melko suoraan. Runot olivat välittömiä. Runojen takaa toki löytyy se nimessäkin mutkan kautta läsnä oleva syyllisyys ja Jylhän halu liittää uhreihin ja kärsimykseen merkitys. Kiirastulessa kuullaan sodan problematisointia, mutta Jylhä ei jätä kysymyksiä auki, vaan vastaa aina samalla tavalla.


Kirja päättää ponnisteluni ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti