sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ulysses

James Joycen Ulysses (1922), tai suomalaisittain Odysseus, on teos, jonka varaan voi rakentaa kirjallisuudentutkijan uransa. Siinä on pohjattomasti yksityiskohtia, monitasoisuutta, valtava määrä viitteitä kirjallisuuteen ja myytteihin, tajunnanvirtaa, huumoria, leikkisää kieltä ja pitkä liuta erilaisia tyylejä. Lisäksi Joyce venyttää tai rikkoo kaikkia mahdollisia sopimuksia, joita kirjailijan ja lukijan välille voi virittää, mutta alkuun muutama episodi on aivan perinteistä proosaa.
—You, Armstrong, Stephen said. What was the end of Pyrrhus?
—End of Pyrrhus, sir?
—I know, sir. Ask me, sir, Comyn said.
—Wait. You, Armstrong. Do you know anything about Pyrrhus?
A bag of figrolls lay snugly in Armstrong's satchel. He curled them between his palms at whiles and swallowed them softly. Crumbs adhered to the tissue of his lips. A sweetened boy's breath. Welloff people, proud that their eldest son was in the navy. Vico road, Dalkey.
—Pyrrhus, sir? Pyrrhus, a pier.
All laughed. Mirthless high malicious laughter. Armstrong looked round at his classmates, silly glee in profile. In a moment they will laugh more loudly, aware of my lack of rule and of the fees their papas pay.
—Tell me now, Stephen said, poking the boy's shoulder with the book, what is a pier.
—A pier, sir, Armstrong said. A thing out in the water. A kind of a bridge. Kingstown pier, sir.
Some laughed again: mirthless but with meaning. Two in the back bench whispered. Yes. They knew: had never learned nor ever been innocent. All. With envy he watched their faces: Edith, Ethel, Gerty, Lily. Their likes: their breaths, too, sweetened with tea and jam, their bracelets tittering in the struggle.
—Kingstown pier, Stephen said. Yes, a disappointed bridge.
Ulysses on vaikeaselkoinen teos, vaikka tapahtumia siinä kovin vähän. Päähenkilöitä on kaksi, Stephen Dedalus ja Leopold Bloom, ja heidän arkisia tekemisiään seurataan yhden päivän verran -- päivä on sama, jolloin Bobrikoff saa surmansa. Stephen herää, käy opettamassa historiaa ja kävelemässä rannalla. Leopold tekee vaimolleen aamiaista, peseytyy, käy hautajaisissa, käy keskusteluja jne. Lopussa Molly Bloom, Leopoldin vaimo, puhuu luvun verran.
frseeeeeeeennnng train somewhere whistling the strength those engines have in them like big giants and the water rolling all over and out of them all sides like the end of Loves old sweet sonnnng the poor men that have to be out all the night from their wives and families in those roasting engines stifling it was today Im glad I burned the half of those old Freemans and Photo bits leaving things like that lying around hes getting very careless and threw the rest of them up in the W C Ill get him to cut them tomorrow for me instead of having them there  for the next year to get a few pence for them have ... 
Ulysses kulkee rinnan antiikin Odysseuksen kanssa, jolloin Dublinin arkiset tapahtumat saavat myyttisen tulkinnan: Stephenistä tulee Telemakhos, Leopoldista Odysseus ja Mollysta ensin Kalypso ja sitten Penelope. Aioloksen säkki muuttuu lehden toimitukseksi (tai ilmavaivoiksi), seireenien laulu konsertiksi, kyklooppi yksisilmäisiksi mielipiteiksi ja Odysseuksen valtava omaisuus muutamaksi säilyketölkiksi. T. S. Eliotin mukaan Ulysses paitsi korvasi tai tuhosi 1800-luvulla kehittyneen romaanitekniikan myös jäsensi sekavaa ja muodotonta todellisuutta nerokkaasti myyttien kautta. Jos realismi toi kirjallisuuteen merkityksettömiä yksityiskohtia todentuntuisuuden lisäämiseksi, niin Joycen tarjoilema poukkoilevan havainnon tai tietoisuuden tallentama yksityiskohtaisuus menee äärimmäisyyksiin. Kierolla tavalla yksityiskohdat ovat symbolisia juuri myyttisen rinnastuksen kautta. Tämä tapahtumien ja myyttien rinnakkaisuus kieltämättä tuottaa lukijalle nautintoa, mutta ongelma on tunnistaa se. Jotkut väittävät, että pelkkä alkuperäisen Odysseuksen tuntemus riittää teoksen rakenteen tunnistamiseen, mutta hekin usein esittävät mielipiteensä jälkikäteen, jo tunnistetusta rakenteesta käsin.

Penguin Booksin laitoksen johdannossa Declan Kiberd purkaa auki teosta ja sen rakennetta vajaan sadan sivun verran esittäen ns. Gilbert-skeeman. Hannu Riikosen erinomainen Odysseus: kielen ja kerronnan sokkelo (1985) avaa teosta erityisesti alkuperäisen Odysseuksen tarinasta käsin. Uudessa Leevi Lehdon suomennoksessa on tiettävästi kattavat alaviitteet, jotka auttavat lukijaa.

Lukukokemuksena Ulysses on miltei väkivaltainen. Ensikertalainen yrittää ruhjoa itsensä tekstistä läpi, mutta jo kolmannen episodin jälkeen se alkaa tuntua mahdottomalta. Kiertelevät lauseet ja kuormitettu havainto käynnistävät lukijassa oman tajunnanvirran, ja silmät alkavat liukua tekstin päällä. Sitten palataan sivun alkuun ja aloitetaan alusta ja etsitään jotain mihin tarttua. Kuvittelin osaavani englantia, mutta jouduin turvautumaan sanakirjaan tämän tästä. Joyce vaihtaa kerrontatyyliä jatkuvasti puhujan tai tilanteen mukaan. Silti teoksen suuruudesta voi saada kiinni kärsivällisyyden ja esimerkiksi Riikosen kirjan kautta.

Ehkä jonain päivänä uudestaan.
James JoyceUlysses. Johdannon kirjoittanut Declan Kiberd. Penguin Books, London, UK, 2000.

Hannu RiikonenOdysseus: kielen ja kerronnan sokkelo. Gaudeamus, Juva, 1985.

8 kommenttia:

  1. Isot respectit, että vedit tämän läpi. Omalla kohdalla olisi varmaan jäänyt kesken, jos tätä ei olisi ollut pakkoa lukea. Tosin Molly Bloomin osuus oli kyllä mielenkiintoinen. Itse asiassa en taida olla tavannut ketään, Riikosta lukuunottamatta, joka olisi Odysseuksesta varauksettomasti innostunut. Tämän teoksen tutkimiseen voisi varmaan käyttää koko elämänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aivan ensimmäiseksi haluan kuitenkin kiittää professori Riikosta...

      Nyt kirjan jälkeen on hakattu olo. Itsetuntoni on murskattu, selkä aivan ässänä, istumalihakset puuduksissa ja joka puolella kehoa on erimuotoisia ruhjeita ja mustelmia. En osaa lukea, en osaa keskittyä, en osaa englantia, en tunne kirjallisuutta. En ole ajatellut palata kirjaan, mutta naputellessani tuota Molly lainausta tuonne, huomasin yksityiskohtia, jotka eivät tulleet mieleen kirjaa lukiessa. Teki mieli alkaa lukea pidempää katkelmaa, koska siinä juuri... Kirja pois.

      Olen sitä ihmistyyppiä, joka käkättää ääneen Samuel Beckettin ja Laurence Sternen (Tristram Shandysta hieman myöhemmin) teosten äärellä. Ulysseksenkin huumori maistui, vaikka sitä pitikin etsiä enkä aina löytynyt. Ilman ulkopuolista apua en olisi huomannut esimerkiksi vaeltavaa saippuaa (eepos eepoksen sisällä). :-)

      Poista
  2. Täältä myös hatunnosto upeasta suorituksesta. En ole vielä rohjennut samaan. Ajattelin ensin lukea Homeroksen version kokonaan, sekään ei ole vielä ihan onnistunut. Mutta minähän olen vielä nuori... :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lukulistani kirjoista James Joycen Finnegans Wake on käsittääkseni vielä vaikeampi. En enää lähde näihin seikkailuihin ilman opasta.

      Itse lintsasin Homeroksen kohdalla: luin englanninkielisen proosakäännöksen Iliaasta ja Saarikosken proosakäännöksen Odysseuksesta. Mannisen käännökset vaativat sitkeyttä, niissä kun klusiilit tuntuvat hämärtävän omistussuhteet ja sekoittavan subjektit sekä objektit. Riikosen selitysteoksen pohjalta tekisi silti mieli palata antiikkiin. Ehkäpä kesällä.

      Poista
    2. Juuh, Mannista en ole koskaan oikein koettanutkaan, saksankielistä käännöstä alkuperäisen kanssa rinta rinnan...

      Poista
    3. Arvelinkin jotain tällaista. Kielitaitoisilla on selvästi hauskempaa. :-)

      Poista
  3. Joo, on kyllä täältäkin annettava arvostusta suorituksellesi. Kyllä minäkin vielä joku päivä... Varmasti hyvä idea ottaa joku tuollainen Riikosen kaltainen oppaaksi rinnalle. Pitäisi olla sellaisia vaikean kirjallisuuden lukupiirejä, joissa kannustettaisiin kanssalukijoita ja lohdutettaisiin, että muillakin on ollut hankalaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En tiedä, kumpi on vaikeampaa: lukea Odysseus vai markkinoida se jollekin lukupiirille. Parin tapaamisen jälkeen voi olla hiljaista. :-)

      Riikosen teos alkaa näin: "Ollakseen eräs 1900-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden vaikeaselkoisimmiksi leimattuja kirjailijoita James Joyce on Suomessa saanut ilahduttavan runsaasti huomiota osakseen." Riikonen ei siis täysin allekirjoita Joycen vaikeaselkoisuutta (ollen ammattilainen) mutta antaa minusta ymmärtää, että vaikeaselkoiseksi leimautumisella on perusteita. Onhan kirjan alaotsikko "kielen ja kerronnan sokkelo". Muillakin on siis ollut hankalaa.

      Kyyti on luultavasti kylmää, jos kirjailijalle on omistettu akateemisia lehtiä (ks. James Joyce Quarterly, Dublin James Joyce Journal, The James Joyce Literary Supplement, Joyce Studies Annual).

      Poista

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...