maanantai 27. heinäkuuta 2015

The Myth of the Eternal Return

Mircea Eliade, The Myth of the Eternal Return - Or, Cosmos and History (1954). Ranskankielisestä alkuteoksesta Le mythe de l'eternel retour: archétypes et répétition (1949) englanniksi kääntänyt Willard R. Trask. Princeton University Press, Princeton, NJ, USA, 1991.

Historian filosofian luennossaan saksalainen idealisti ja valistusfilosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel lainasi Raamattua Saarnajan ensimmäisestä kirjasta sanoessaan, että luonnossa tapahtuvat muutokset ovat syklisiä eivätkä tarjoa "mitään uutta auringon alla". Hegelin mukaan vain henkinen muutos synnyttää jotain uutta. Historia on hengen kehityksen näyttämö, jolla se tavoittelee täydellisyyttä.

Romanialaissyntyinen uskontotieteilijä Mircea Eliade päätyi hieman erilaiseen käsitykseen historiasta. Hän tarkasteli ja kehitteli syklisen ja lineaarisen aikakäsityksen eroja kirjassaan The Myth of Eternal Return (1949).  Syklisyys hänen näkemyksensä mukaan ei ole luonnonlakien tuottamaa toistoa, vaan esiteollisten alkuperäiskansojen uskoa kirjan otsikon mukaiseen ikuiseen paluuseen.

Eliaden mukaan kaikki merkityksellinen ja erityisesti kaikki päämäärähakuinen toiminta esiteollisissa kulttuureissa oli tekemisissä pyhän kanssa. Kaikelle sellaiselle toiminnalle oli olemassa myyttinen arkkityyppi, tapahtuma myyttisellä ajalla, jota osallistujat toistivat. Metsästys, kalastus, maanviljely, sodankäynti ja seksuaalinen kanssakäyminen olivat mytologian jumalten tai myyttisten sankareiden tekojen toistamista. Maailmassa ei ollut mitään valmiina, vaan järjestys piti tuottaa sinne yhä uudestaan. Vuoden kierto palautui joka vuosi toistettaviin rituaaleihin, jotka synnyttivät ja vahvistivat maailman järjestyksen. Eliaden esittämä näkemys on suorastaan platoninen: kaikki todellinen tapahtui rituaaleissa; kaikelle todelliselle oli mytologinen esimerkki. Muu oli maallista ja merkityksetöntä.

Uuden vuoden alkaessa koettiin myös uusi alku luomisrituaalin kautta. Silloin palattiin aikojen alun kaaokseen (esim. väärän kuninkaan päivä, karnevaalit, mahdolliset kuolleiden vierailut), josta sitten luomisen, mahdollisten taisteluiden tai pyhien avioliittojen kautta uudistettiin järjestys tulevaksi vuodeksi.

Eliaden mukaan esiteolliset alkuperäiskansat näkivät vastoinkäymiset pahojen demonien työnä, henkien aiheuttamina häiriöinä tai jumalten rangaistuksena heikkoudesta tai virheestä. Vaikka ihmiset olivat usein voimattomia tapahtumien edessä, mytologinen selitys teki niistä moraalisesti siedettäviä, koska vastoinkäymiset eivät ole mielivaltaisia. Aikakäsitys saattoi olla syklinen, jolloin aikakauden loppua kohden nähtiin enemmän ongelmia. Ymmärrys omasta sijainnista kosmisessa ajassa antoi selityksen tapahtumille. Maailma kului samaan tapaan kuin pellot ja kalavedet. Koska aikakaudet olivat syklisiä, ne lupasivat aina myös puhdistautumisen kautta kevään tavoin uuden alun, joten ihmisen ei tarvinnut vaipua epätoivoon.

The Myth of Eternal Return on kuivahkoa tekstiä, joka työstää argumenttejaan poukkoillen esimerkistä ja kansasta toiseen hieman samaan tapaan kuin James Frazer teoksessaan The Golden Bough (1922). Jos jaksaa lukemattomien esimerkkien ja sivulauseiden pilkkomaa kerrontaa, palkintona on mielenkiintoinen teoria, vaikka sitä onkin syytetty idealisoinnista ja yksikertaistamisesta. Amerikan alkuperäiskansojen mytologiat eivät istu teoriaan eikä oikeastaan antiikin kreikkalaistenkaan mytologia, jonka monet myytit sijoittuvat myyttisen ajan jälkeiseen aikaan. Joka tapauksessa Eliaden laajaa tuotantoa luen varmasti lisää jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti