Saksalainen filosofi Karl Jaspers on huomauttanut, että ensimmäisen vuosituhannen aikana n. 800-200 ennen ajanlaskun alkua eripuolilla maailmaa tehtiin samansuuntaisia, rajuja irtiottoja uskonnollisesta perinteestä. Konfutse, Lao-Tse, Buddha, Zarahustra, Jeremia ja Elia jäsensivät ihmiselämää uusiksi. Samaan aikaan Kreikassa alettiin tutkia ja tulkita myyttejä tragedianäytelmien kautta. Lisäksi—ja ennen kaikkea—siellä alkoi orastaa ajattelu, joka ei tarkastellut maailmaa enää entiseen tapaan myyttien ja mytologioiden kautta. Tämä filosofiaksi kehittyvä irtiotto on jättänyt syvät jäljet länsimaiseen kulttuuriin.
Jean-Pierre Vernant tarkastelee kirjassaan Kreikkalaisen ajattelun alkuperä (1962) filosofisen käänteen taustaa. Hän lyhyesti sanottuna rinnastaa sen poliittiseen kehitykseen, tai oikeammin Kreikan poliittinen kehitys mahdollistaa aatteellisen kehityksen. Kreikkalainen kulttuuri oli alunperin hyvin samanlainen kuin idempänä, mutta mykeneläisen kulttuurin murennuttua kreikkalaiset palasivat historialliseen (kirjoitettuun) valokeilaan uusin kujein. Palatsin ympärille kehittynyt talousjärjestelmä haihtui, samoin poliittis-hallinnollista keskittämistä edellyttävä hevosvaunuissa taisteleva soturieliitti. Kuninkaiden valtaa (arkhe) pienin erin lohkottiin uusiin virkoihin, jolloin kuninkaalle jäi enää uskonnollinen asema, kunnes sekin katosi. Kaupunkivaltioissa temppelien salaisuudet ja kuninkaiden poliittiset käytännöt muuttuivat yhteiseksi julkiseksi omaisuudeksi pitkän ja monivaiheisen prosessin seurauksena.
Kaupunkivaltion politiikka kehittyi eri tahojen väliseksi, lakien yhteensovittamaksi tasapainoiluksi, jota käytiin julkisesti keskustelemalla, argumentoimalla. Kaupunkivaltiossa kansalaisten suhteisiin asettui yhdenmukaisuuden paine, joka toisaalta loi tasa-arvoisen kulttuurin. Vaatimattomuus, kohtuus ja pidättyväisyys korvasivat ylellisen loiston, erottautumisen ja hillittömyyden. Verikosto muuttui asianomistajarikoksesta rikokseksi yhteisöä vastaan, jolloin se otti tuomiovallan. Yksilölliset irtiotot ja sankarillinen sooloilu kitkettiin myös sodankäynnistä: armeijat koostuvat hopliiteista, jotka taistelivat nimenomaan yksikköinä, eikä henkilökohtaiselle urheudelle jäänyt tilaa muuten kuin yksikön osana. Falangi teki sotilaista keskenään vaihdettavia. Vernantin kaupunkivaltio tuntuu hieman idealisoidulta; hän ei mainitse kansalaisuuden tai keskustelun ulkopuolelle jääviä ihmisiä.
Toki julkisen toiminnan reunamille syntyi salaisia seuroja: veljeskuntia, mysteerikultteja ja lahkoja, jotka vihkivät jäseniään salaisuuksiinsa. Viisautta pidettiin eräänlaisena mysteerinä, jonka salaisuuksia ei haluttu jakaa kaikille. Niinpä viisaus monesti puettiin vaikeaselkoiseksi puheeksi, jota asianosaiset osasivat tulkita. Filosofia keikkui julkisen toiminnan ja eristäytymisen välillä: oltiin halukkaita hoitamaan virkoja ja toisaalta vetäytymään sivuun mietiskelemään oppilaiden kanssa.
Kreikkalaisten esisokraattisten filosofien, erityisesti Anaksimandrosin, ajattelussa järjestys on tasapainoa samaan tapaan kuin politiikassa. Se ei ole staattinen vaan dynaaminen, alati liikkeessä oleva tasapaino. Maailman pohjalla on ääretön kehys, apeiron, johon kehittyy vastakkaisia voimia tai elementtejä. Anaksimandros käytti ensimmäisenä sanaa arkhe, joka tarkoitti alunperin vallankäyttöä, viittaamaan universumin alkuperään. Vaikka voimien suhteet heilahtelevat, apeiron pitää yllä tasapainoa—ehkä ikään kuin lakeja tulkitsevan tuomarin tavoin.
Mitään, mikä ei olisi luontoa, fysis, ei ole olemassa. Ihmiset, jumaluus ja maailma ovat samalla tasolla, jolla ne muodostavat yhtenäisen ja homogeenisen universumin; ne kaikki ovat yhden ja saman, kaikkialla samojen voimien välityksellä toimivan ja samaa elämisen kykyä ilmaisevan fysiksen osia tai aspekteja.Vaikkei ensimmäiset kreikkalaiset filosofiat ehkä liiku täysin irrallaan mytologisesta perinteestä, filosofit eivät tyydy esittämään fysiksen termein sitä, mitä teologi on kuvannut mytologisiksi voimiksi. Maailman alkuperä ja järjestys esitetään ensimmäistä kertaa avoimena tutkimusongelmana, jonka ratkaisuun ei liity mitään salaperäistä.
Myyttisen ajattelun näkökulmasta jokapäiväiset kokemukset olivat ymmärrettäviä ja saivat merkityksensä suhteessa jumalten "aikojen alussa" suorittamiin ainutkertaisiin tekoihin. Joonialaiset kääntävät tämän vertailukohdan päälaelleen. Ensimmäiset tapahtumat, voimat, jotka ovat luoneet kosmoksen, käsitetään nykyisyydestä havaittavien faktojen ja näille analogisen selitysmallin mukaisesti. Alkuperäiset tapahtumat eivät enää valaise ja herätä henkiin jokapäiväisiä asioita, vaan jokapäiväinen tekee alkuperäisen ymmärrettäväksi tarjoamalla malleja, joilla maailman muodostuminen ja järjestyksen synty voidaan ymmärtää.Filosofia oli keskustelua kuten politiikka. Se heijasteli kaupunkivaltioiden uudenlaista poliittista järjestystä, jossa ei ollut hierarkiaa vaan tasapaino.
Kreikkalaisen ajattelun alkuperä julkaistiin alunperin maallikoille suunnatussa tietokirjasarjassa, jonka tarkoitus oli esitellä eri tutkimusalojen keskeisiä kysymyksiä. Vernant käyttää kirjoitusajankohdan aikoihin tuoreita lineaari-B -kirjoituksen ratkaisun tuloksia ja jäsentää mykeneläisen palatsitalouden, maanomistuksen ja vallankäytön piirteitä. Näitä vasten kaupunkivaltioiden, erityisesti Ateenan, kehitys paljastuu sitten terävänä. Varsinainen kreikkalaista ajattelua koskeva osuus on ohut mutta täynnä asiaa. Kirjan argumentaatio on sujuvaa ja aihe pohjattoman mielenkiintoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti