Sasha Jensen palaa vuosien jälkeen Pariisiin. Vaikka paluu tuo mieleen vuosien takaisen Pariisin, kaikki on muuttunut. Kirjan alku virittää koruttoman tunnelman.
"Aivan niin kuin entiseen aikaan", huone sanoo. "Vai mitä? Eikö?"Pariisi herättää muistoja, jotka kaikuvat vielä ensimmäisen maailmansodan ääniä. Vaikka nyt ilmapiirissä vilahtaa seuraavan sodan uhka, Sasha katsoo menneeseen. Hänen kallis turkiksensa tekee hänestä saaliseläimen. Vaikka hän osaa lukea tilannetta, se ei silti ole hänen hallussaan.
Huoneessa on kaksi sänkyä, iso madamelle ja toisella puolella pienempi monsieurille. Pesuallas on piilossa verhon takana. Huone on tilava ja halvan hotellin haju niin heikko, että sitä tuskin havaitsee. Ulkona kapea kivetty katu nousee jyrkästi ylämäkeen ja päättyy rappuihin. Siis umpikujaan.
Olen ollut täällä viisi päivää. Olen valinnut paikan jossa syön päivällä, paikan jossa syön illalla ja paikan jossa nautin lasillisen illallisen jälkeen. Olen pannut pienen elämäni järjestykseen.
Jean Rhysin romaani Huomenta, keskiyö (1939) liikkuu samoilla linjoilla kuin hänen aikaisempi romaaninsa Kvartetti (1928). Toki päähenkilö Sasha on vanhempi kuin Kvartetin Marya, ja hänellä on varaa jopa kahteen ateriaan päivässä, mutta hän on samaan tapaan vieraantunut. Sashan elämä on irrallinen, kuluneiden, rähjäisten esineiden piirittämä jonkilainen viivytystaistelu. Tarina kulkee edelleen kaukana keskiluokkaisista hyveistä, omaisuudesta, työstä ja perheestä, eikä avioliitto ole se arpalippu, joka toisi ratkaisua päivittäiseen kitkuttamiseen. Sashalla ei ole juuri rahaa, ei asemaa, ei kunnianhimoa eikä tulevaisuutta. Ikkunan alla katu päättyy rappuihin eli umpikujaan.
En ollut odottanut mitään tällaista. En ollut kuvitellut, että elämäni olisi tätä -- nukkavieruja vaatteita, ikäloppuja kenkiä, tummia renkaita silmien alla, suorina roikkuvia hiuksia, ihmisten katseita... en ollut kuvitellut mitään tällaista.Rhys esittää naisen osan aikakauden tuottamana lohduttomana kohtalona. Kuten Judith Gardiner* on huomauttanut, sukupuoli, yhteiskuntaluokka ja moraali eristävät Sashan ympäristöstään. Valinnat erottavat hänet suvusta ja keskiluokasta. Avunpyynnöt tulkitaan ansoiksi. "Mikset hypännyt Seineen?" Tällaisia lauseita tipahtelee erinomaisen säädyllisten ihmisten suusta. Sasha yrittää sulautua ja käyttäytyä muiden tavoin. Olen säädyllinen nainen, une femme convenable, joka on matkalla lähimpään elokuvateatteriin. Useampi Pernod ja konjakki kuitenkin riisuvat tämän naamion. Sashan seurustelusuhteet ja juomatavat aiheuttavat pahennusta hotellipitäjissä, tarjoilijoissa ja ravintoloitsijoissa, mistä seuraa porttikieltoja. Kaikesta tästä tuloksena on vieraantuminen.
Rhysin kerronnassa kulkevat päällekkäin päähenkilön havainto ja tulkinta. Muistellessaan hän rakentaa tilanteet uudesta näkökulmasta. Vanhat nöyryytykset tulevat nyt jälkiviisauden valossa kerrotuiksi ironian ja katkeruuden sävyissä. Sanoinko kaiken tämän? En tietenkään. En edes ajatellut sitä.
Huomenta, keskiyö on eheä, tiivis romaani. Mitä enemmän teosta mielessään pyörittelee, sitä tyylikkäämmältä se alkaa vaikuttaa. Sotien välinen murroskausi ja uusi teollistunut maailma eivät tarjoa tukevaa jalansijaa tai edes identiteettiä kaikille. Mannekiinien, kissanpentujen ja maalausten takaa löytyisi varmasti enemmänkin, mutta onneksi minä en ole kriitikko enkä tutkija.
(*) Judith Gardiner (1982) Good morning, Midnight; Good Night, Modernism. boundary 2, 11(2): 233-251.
Hienosti välittyy kirjoituksestasi "rhysiläinen" tunnelma. Usein on tunne, että haluan lukea häntä taas. Jotain ihmeellistä taikaa hänen teoksissaan on. Surkeutta ja eristyneisyyttä, joka on sensuellia ja tyylikästä. Voiko näin sanoa?
VastaaPoistaJotain tuohon suuntaanhan "rhysiläinen" tunnelma on. Päähenkilöthän ajattelevat enimmäkseen rahaa, lyhytnäköistä päivästä toiseen selviämistä, jossa iloiset yllätykset peittyvät nopeasti huonojen valintojen alle. Onko heidän mahdollista asettua ja keskiluokkaistua? Ehkä. He kuitenkin pitävät kiinni vapaudestaan, yksilöllisyydestään ja jonkinlaisesta taiteilijaelämästään (jossa ei ole taiteellisuutta tai kunnianhimoa). Surkeuteen vajotessaan he eivät suuremmin valita tai vääntele käsiään vaan muuttuvat häikäilemättömämmiksi.
PoistaGeorge Orwell kokeili 1920-luvulla Pariisin huonosti palkattuja töitä, köyhyttä ja nälkää. Siinä kuvauksessa on jotain samankaltaista "rhysiläistä" näköalattomuutta.
En oikein tiedä, miten tätä modernismia pitäisi lähestyä: kirja kerrallaan vai jostain opastetusta kulmasta? Arkkitehtuurissa, kuvataiteissa, yhteiskunnassa, politiikassa, filosofiassa, luonnontieteissä, teknologiassa ja kirjallisuudessa tuntuu samaan aikaan tapahtuvan valtavasti.
Luin tämän nyt sitten uudestaan. Katsotaan, saanko kirjoituksessani tästä mitään irti. On tässä vielä ensin muutama bloggaus jonossa.
PoistaNo, täällä ainakin syntyi odotuksia, mutta ei mitään paineita. :-)
PoistaLöysin tämän kirjan Ompulta ja sieltä löysin linkin sinuun. Hankin tuon kirjan ja vietin viikonlopun sen kanssa. Aion lukea kirjailijan suomennetun tuotannon. Oli oikeastaan vaikea käsittää, että kirja on kirjoitettu noin vain varhain. Heno lukukokemus.
VastaaPoistaMinulla on vielä Sargassomeret ja Herra Mackenziet lukematta, mutta varmasti luen ne jossain vaiheessa.
PoistaRhysiläinen tunnelma ei tarjoa juuri lämpöä, mutta kerronta on jotenkin niin, en tiedä, rehellistä, että se tuntuu nykyaikaiselta vaikka se on jo 80 vuoden takaa. Se on yksi Rhysin lumoista.