The White Tiger

Aravind Adiga, The White Tiger. Free Press, New York, NY, 2008.

Kun suomalainen laulu- ja soitinyhtye Dingo lauloi karanneista valkoisista tiikereistä, sekava pako "jostain" päättyi ovien potkimisen jälkeen orastavaan yhteisymmärrykseen. Intialaisen Aravind Adigan romaani The White Tiger (2008) (suom. Valkoinen tiikeri) pyörittelee sekin murtautumisen ja pakenemisen teemoja vaikkakin eri sävellajissa ja -asteikossa. Ei silti liene sattumaa, että Dingon Kerjäläisten valtakunta (1985) myi moninkertaista kultaa ja Adigan romaani voitti Booker-palkinnon.

The White Tiger on huumorisävytteinen veijariromaani nykyajan Intiasta. Päähenkilö Balram Halwai kirjoittaa kirjettä Kiinan pääministerille Wen Jiabaolle vuodattaen taustansa, toiveensa ja rikoksensa.  Hän on pimeälle maaseudulle syntynyt "valkoinen tiikeri", lahjakkuus, jollaisia nähdään yksi sukupolvessa. Koulu kuitenkin katkeaa ennen kuin hän pääsee edes oppimaan englantia. Hänen isänsä polkee riksaa (jap. "ihmisvoimavaunu") kunnes kuolee tuberkuloosiin raskaan ruumiillisen työn heikentämänä. Balram haluaa välttää saman kohtalon ja taistelee tiensä perinteiden piiristä kaupunkiin ja itsenäisyyteen. Hän päätyy palvelijaksi ajamaan autoa (ransk. automobile, "itseään liikuttava") uuden eliitin perheeseen. Hänen isäntänsä herra Ashok on viettänyt vaimonsa kanssa monta vuotta Yhdysvalloissa, ja ympäristö riitelee sen kokemuksen kanssa.

 I looked out the window to see a large bronze statue of a group of men—this is a well-known statue, which you will no doubt see in Delhi: at the head is Mahatma Gandhi, with his walking stick, and behind him follow the people of India, being led from darkness to light.
    The Mongoose squinted at the statue.
    "What about it? I've seen it before."
    "We're driving past Gandhi, after just having given a bribe to a minister. It's a fucking joke, isn't it."
    "You sound like your wife now," the Mongoose said. "I don't like swearing—it's not part of our traditions here."
    But Mr. Ashok was too red in the face to keep quiet.
    "It's a fucking joke—our political system—and I'll keep saying that as long as I like."
    "Things are complicated in India, Ashok. It's not like in America. Please reserve your judgment."

Kertomuksen Intia on moneen kertaan kahtiajakautunut: On pimeä ja köyhä maaseutu, joka elää esiteollisessa ajassa, ja sähkövalossa kylpevä, nykyaikainen kaupunki, joka vääristää perinteet. On isovatsaisiin miehiin ja pienivatsaisiin miehiin tiivistynyt kastijärjestelmä. On englantia puhuva, länsimaistunut eliitti, joka ei tunne perinteisiä ruokia tai jumalia, ja englantia taitamaton perinteen sitoma rahvas, joka ei tunne englantilaisia viskejä tai länsimaisia muusikoita.

Balram on valkoinen tiikeri, yksilö. Hän haluaa paeta isänsä kohtaloa ja joutuu maksamaan siitä sosiaalisena eristäytymisenä. Kertomuksen nykyisyydestä taaksepäin katsova kerronta esittää Balraminkin nöyräksi juhdaksi, joka vähitellen alkaa murtautua perinteen kahleista. Taustalla kytee tyytymättömyys ja poliittinen muutos, jopa vallankumous.

Ironisoiva kerronta osoittaa myös eliitin länsimaistumisen olevan päälleliimattua. Harhaillessaan hotellista tai ostoskeskuksesta toiseen se ei osoita perinteistä irrallista ajattelua. Kodinkoneiden aikana sen tapa pitää palvelusväkeä nojaa aristokraattisiin ihanteisiin, eikä palvelijoiden lojaaliudella, ihmisyydellä tai ruumiilla ole kuin käyttöarvo. Länsimaisen kaupungistumisen systemaattisuus ei ulotu viemäröintiin, katunumeroihin tai kaupunkikaavaan, vaan kaikki on jotenkin sekavaa ja tilapäisen tuntuista. Hienostoalueen reunalta alkaa slummi, koska palvelusväenkin pitää asua jossain. Demokratia on vitsi, hygienia on heikkoa ja korruptio vahvaa.

Adigan romaani pysyy selvästi paremmin koossa kuin Dingon laulun sanoitus. Sujuvan ja satiirisen tarinan seassa on tummia jälkikoloniaalisia juovia. Ilman laillisuuden perinnettä moraalisuus ja yksilöllisyys eivät ole yhdistettävissä. Niin se käy.