Vuonna 1379 yhdeksän ihmistä kutsuttiin kruununkäräjille todistamaan yhdeksänvuotiaan pojan kastetilaisuuden ajankohtaa ja siten pojan riittävää ikää isänsä Roger de Waltonin perimiseen. Jokainen yhdeksästä todistajasta oli läsnä pojan kastetilaisuudessa, mutta vain kolme heistä oli paikalla varsinaisen messun vuoksi. Liiketoimet, uutiset, sosiaaliset tapaamiset ja erilaiset tapahtumat motivoivat muita. Keskiajan Englannissa kirkko tarkoitti seurakuntalaisille paljon muutakin kuin jumalanpalveluksia.
John de Sotheworth, forty and more, was at the church for a loveday between William Robynson and [tear] of Kirkdale when John was baptized.
John del Twys, forty and more, was at the church to hear mass before going to buy fish at Boode, and was present at the baptism.
Robert de Eld, forty and more, was at the church to hear news from Ireland of the Earl Edmund of March.
Henry de Penketh, forty and more, was at the church to buy corn from Robert Wilkynson.
Henry de Twys, forty and more, was at the church to hear mass before going to Kirkdale to buy two oxen from Robert Wilkynson of Kirkdale.
William Laghok, forty and more, was at the church to hear mass before going to Litherland to see a corpse and wreck on the seashore.
John de Hey, forty and more, was at the church to see John del Hethe.
John de Andern, forty and more, was at the church for a cockfight between John de Silkes and Robert del Heth.
John de Bugard, forty and more, was at the church to see a man from Liverpool.
Katherine French tarkastelee kirjassaan The People of the Parish (2001), miten seurakuntatoiminta synnytti ja heijasteli sekä toisaalta vahvisti paikallista yhteisöä myöhäiskeskiajan Englannissa. Yhteisön French määrittelee lyhyen akateemisen jalkatyöskentelyn jälkeen "joukoksi jatkuvassa vuorovaikutuksessa olevia ihmisiä, joilla on yhteiset päämäärät, kiinnostuksen kohteet, huolenaiheet ja ihanteet". Se ei siis ole staattinen, ylhäältä johdettu, homogeeninen eturyhmä vaan toiminnan kautta piirtyvä heterogeeninen joukko. Vaikka tavoitteena oli hyvä elämä tai sielun pelastuminen, osallistumisen kautta seurakuntalaiset tunsivat olevansa osa jotain myös tämänpuoleisessa.
Pelkästään kirkkorakennuksen ylläpito, korjaukset ja laajennukset edellyttivät seurakunnan maallikkojäsenten organisoitumista, mutta juhlapyhien järjestäminen, teatteriesitykset, rahan kerääminen ja töiden valvominen vaativat yhteistyötä. Näiden junaileminen lankesi seurakunnan valitsemalle valvojalle (churchwarden). Säilyneistä tilikirjoista French kokoaa mielenkiintoisen katsauksen Bathin ja Wellsin hiippakuntien elämään noin mustastasurmasta aina uuden ajan alkuun.
Istumajärjestys on varmasti yksi vanhimpia ja varmimpia kiistanaiheita. Kun kirkkoon alettiin tuoda penkkejä, seurakunta alkoi myydä istumapaikkoja, jolloin ongelma hinnoiteltiin. Kymmenykset virtasivat kirkon organisaatioon kauaksi paikallisista oloista, joten vuokrat, esitykset, keräykset, ja lahjoitukset muodostivat seurakunnan tulot. Mutta seurakunta ei ollut pelkästään taloudellinen tai - kuten French monin esimerkein kuvaa - juridinen yksikkö. Vaikka harva osasi lukea, seurakunnasta muodostui kirjallinen instituutio, joka jonkun luku- ja kirjoitustaitoisen jäsenensä kautta luki ja laati kirjeitä ja sopimuksia. Myös valvojan taloudenpito luettiin tilinpäätöksessä auki seurakunnalle.
Saarnat ja rituaalit heijastelivat paikallisia oloja, etenkin jos kirkkoa käytti myös esimerkiksi luostari. Kirkkorakennuksesta ja sen lasimaalauksista, alttaritauluista, penkeistä ja kirkonkelloista tunnettiin ylpeyttä, ja niiden kautta kilpailtiin naapurikylien tai kaupunkien kanssa.
The resulting architecture and interior furnishings reflect a parish's evolving ideas about its community identity. Building and furnishing the parish church bound the parishioners together through shared discussions of expectations, fundraising, work, and building use. The entire process required cooperation. The number and tone of the bells, the height of the tower, and the overall size and splendor of the church and its decorations provided different focal points for celebrating the glory of God and for advancing local pride. As they built and repaired their own unique church building and supplied the items for the mass that regularly assembled them together, the parishioners continually confronted what it meant to belong to the parish.Silloin tällöin piispan kynästä lähti paimenkirjeitä sovittelemaan kellojen soittoaikatauluja tai suitsimaan epäterveeksi nähtyä ylpeyttä.
The People of the Parish purkaa auki keskiaikaisen paikallisen yhteisön dynamiikkaa. Tapaukset ovat katkelmallisia, koska aineisto, kuten esimerkiksi riidat maksuista, ei kata oikeuden päätöksiä, mutta antavat kuvan siitä, mitä seurakunnassa tapahtui, miten sen toimintaan osallistuttiin ja millaisista asioista väännettiin kättä. Tällainen on tietysti pohjattoman mielenkiintoista, vaikka French osoittaa kirjansa enimmäkseen akateemiselle yleisölle; argumentaation tueksi ja selvennykseksi kirjassa on lukuisia karttoja, graafeja, tilastoja ja kilometrin verran lähdeviitteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti