Kuvittelin pitkään säveltämisen prosessiksi, jossa jumalaisen inspiraation vallassa raapustetaan kuumeisesti nuotteja - joko kuolinvuoteella tai pianon ääressä - ennen kuin ilmestyksen äänet katoavat. Sitten Metallican Some kind of monster -dokumentissa soiteltiin, ääniteltiin ja liimailtiin katkelmia muun riitelyn lomassa. On selvää, että sävellyksillä on rakenne, mutta sen syvyys ei helposti ainakaan dramatisoinnissa välity. Ilman opastusta sitä ei oikein sävellyksistä osaa etsiäkään.
Jorma Kontusen Musiikin kieli 2 on sävellysmuotoja käsittelevä yleisesitys. Sävellysmuotona pidetään "sellaista vakiintunutta musiikin hahmoa, joka koostuu selkeistä, kokonaisuuden kannalta merkitysosista", kuten sävelmateriaalin laajuus, organisointi, käsittelytapa sekä yhtenäisyys, vastakohtaisuus, jäsentely jne. Kirja keskittyy barokin ja wieniläisklassismin yleisimpiin sävellysmuotoihin. Esimerkeistä suurin osa on Bachilta, Mozartilta ja Beethovenilta.
Kontunen esittelee alkuun keskeiset rakennetyypit, jotka esiintyvät sävellyksissä ikään kuin arkkitehtonisina hahmoina. Keskeisesti niissä on peräkkäisiä osia, jotka toistavat samoja piirteitä tai liittyvät toisiinsa jotenkin muuten -- esim. jälkimmäinen osa purkaa ensimmäisen osan jännitteen. Tonaalinen (duurin ja mollin hallitsema) musiikki on tyypillisesti kaksi- tai kolmijakoista, jossa esitellään, kehitellään varioimalla mahdollisesti usein eri tavoin ja lopetellaan. Rakenteellisia hahmoja voi esiintyä kaikilla tasoilla säkeistä säeryhmiin, osioihin ja aina sävellysmuotoihin asti.
Sitten kirja tutustuttaa sävellyksen muodon tuottaviin materiaaleihin: motiiviin (pienin melodinen, rytminen tai harmoninen rakenneosa), teemaan (melodinen, motiivia kehittelevä kokonaisuus), taitteeseen (lyhyehkö rakenneosa, joka sisältää motiivi- ja teema-aineistoa) ja jaksoon (kahden tai kolmen taitteen muodostama osakokonaisuus). Kirjan tarjoama sävellysmuotojen kuvailu perustuu sitten näiden materiaalien analyysille. Siitä selviää mm. fuugan ja kaanonin ero, sinfonian alkuperä ja erilaisten laulusävellysmuotojen tyypit.
Kontunen kirjoittaa huolellista asiaproosaa. Kerronnalla on rakenne, joka palvelee sen tarkoitusta hyvin. Tekstin seassa kulkee runsaasti nuottikirjoitusta tarjoten erimittaisia esimerkkejä käsiteltävästä aiheesta. Ummikkokin pysyy kyydissä kohtuullisen hyvin. Toki multimediateos ääniesimerkkeineen olisi ollut poikaa. Kirjan pohjalta säveltäminen alkaa vaikuttaa melko kurinalaiselta puuhalta, jossa taidepuolella tottakai rikotaan vakiintuneita sääntöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti