Ei maan päällä eikä taivaassa

Tuulikki Poutiainen, Ei maan päällä eikä taivaassa. Kustannusosakeyhtiö Hai, Tampere, 2014. Arvostelukappale

Tuulikki Poutiaisen esikoisromaani Ei maan päällä eikä taivaassa (2014) on ehkä rakkaustarina. Kahden päähenkilön hengästyttävä tajunnanvirta kaivautuu hulluuteen sisälle. Sairauden hallitsema maisema on sisäinen helvetti, joka ei ole varsinaisesti maan päällä eikä todellakaan taivaassa. Rakkauskin, jumalten lähettämä hulluus, hohtaa sinne vain kaukaisten tähtien tavoin.

Poutiaisen romaani ei oikeastaan tunnusta tarinaa tai perinteistä rakennetta. Suoraa kerrontaa tai dialogia on vähän, mutta lukijan ottaakin pihteihinsa henkilöiden kuumeinen sisäinen monologi. Polveilevat lauseet eivät tavoittele määritelmiä tai kiteytyksiä vaan tunnustelevat ja kieppuvat toisiinsa sulautuneina ajatuksina. Kieli on runollista, kielikuviksi puettua hätää. En ole koskaan lukenut mitään tällaista.

Irene ja Samuel ovat rakastavaisia. Irene kärsii torikammosta ja lievää vakavammasta masennuksesta. Samuel on skitsofreenikko. Oireet kiilaavat heidät irti normaalista elämästä ja muista ihmisistä. Sairauden hallitsemasta maailmasta ei saa yhteyttä ulos, koska peili vääristää molempiin suuntiin.

Yhteys katkeilee myös hoitohenkilökuntaan. Potilaat joutuvat kilpailemaan huomiosta television ja kahvihuoneen kanssa. Avun sijaan heille tarjoillaan mielikuvaharjoittelua tai eristystä.

Silloin kun hoitaja on ollut alalla vuodesta kahdeksankymmentä, on mahdotonta kysyä, mitä tehdä kun ei saa henkeä.   
     Irene kysyi uudelleen. Sairaanhoitaja vastasi: Kannattaisi sinunkin Irene lukea Paolo Coelhoa. Muu maailma oli puhdas, sininen ja kuulas, sairaanhoitajan olisi tehnyt mieli takaisin kahvihuoneeseen joka vielä kilisi, nauttimaan sinisen hetken jälkivaikutuksista.

Irene musertuu muiden katseiden ja tunteiden alla, eikä enää tavoita itseään. Hän pystyy enimmäkseen kuitenkin toimimaan ja opiskelemaan, vaikkei psykologia tarjoa kuin nimiä oman tilanteen jäsentämiseen. Kun sitten psykoosin aikana pimeydestä kumpuaa ajatuksia, joita hän ei hallitse ja joita lääkäri ei paranna, Irene puristuu mustaksi aukoksi, josta ei pakene mitään viestiä ulospäin. Sisäistä maailmaa värjää paksu syyllisyys.

Tuotantoeläinten tapaan Samuelilla ei ole koskaan ollut otetta omaan kohtaloonsa. Sairaalahoito on eristyksiin joutumisen ja kuohuvan levottomuuden välistä tasapainoilua. Arkea hallitsevat salaiset merkitykset, eikä Samuel pysty tekemään järkeviä päätöksiä -- tai ne ovat järkeviä ainoastaan hänen horjuvassa maailmassaan.

Kookospalat epäilevät minun lähestymistäni. Kaikesta huolimatta minä lähestyn, mutta kookospalat notkuvat merkityksistään tyhjentyneinä sokeripaakkuina. Lattian shakkiruudut ovat armottomat, minä näen nälkää ja sen voi tietää hyvin tarkkaan, sen voi päätellä. Ruuduilla liikkumista säätelevät ulkomaailman siirrot, eikä samaan aikaan ole mahdollista olla sekä itsensä sisällä tuntemassa miten muut siirtelevät että itsensä ulkopuolella siirtelemässä itse itseään. Valtaa ei ole mahdollista jakaa. 

Samuel ei kuitenkaan palaudu sairauteensa jäännöksettä. Yksinäisyyden, ahdistuksen ja salaisten viestien lomassa Samuelin mielessä pyörii Levinas ja kielen päällä Coleridge.

Ei maan päällä eikä taivaassa on rohkea ja otteissaan varma. Myllertävät ajatukset kumpuavat ja muovaavat toisiaan kuin Debussyn pilvet konsanaan. Kerronnan pienin erin rakentamat paljastukset ja tajunnanvirran lumous eivät kuitenkaan kanna aivan Irenen sisäisen helvetin pohjalle asti, missä puhuja vaihtuu. Kirjassa on symboliikkaa valoineen, väreineen ja eläimineen varmasti polviin asti, mutta maallikkona kävelen varovasti sen kuoren päällä. Mieleenpainuva kokemus.