1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten jälkeläiset

Teemu Ikonen, 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten jälkeläiset. Gaudeamus, Tallinna, 2010.

En koskaan oikein ymmärtänyt, miksi Robinson Crusoe piti niin tarkkaa kirjaa omaisuudestaan ja tekemisistään. Hänhän pitää yksin omassa maailmankaikkeudessaan kaksinkertaista kirjaa omaisuudestaan ja ajankäytöstään. Tämän hämmennyksen vallassa olen elänyt vuosikaudet.

Teemu Ikosen 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten jälkeläiset (2010) on herkullinen katsaus keskeisiin ilmiöihin ja käsitteisiin. Vuosisadan aikana uudet tieteelliset löydöt ja niiden synnyttämät ideat kamppailevat vanhan esiteollisen perinteen kanssa paljastaen yhteiskunnallisia, sosiaalisia, ideologisia ja uskonnollisia jännitteitä. Tiedemiehet kyseenalaistavat perinteiset maailmankuvat, valistusfilosofit vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen ja kirjailijat kerrontaperinteet oletettuine sopimuksineen. Vuosisadan loppupuolta kohti romantikot hylkäävät antiikin esikuvana ja kääntyvät keskiajan ja kansanperinteen puoleen.

Puuteroitujen peruukkien lisäksi myös kirjamarkkina kasvaa merkittävästi, ja sen ympärille syntyy uusia ammattikuntia, kuten kirjailijoita, kriitikoita ja kirjakauppiaita. Keskiluokka tekee yhteiskunnallista nousuaan, ja uudet tiedot ja ideat leviävät yhä laajemman, lukutaitoisen yleisön keskuuteen. Toisaalta sensuuri ja ankara kritiikki pakottavat kirjailijat väistelemään kategorioita ja kehittämään tekniikkaansa. Swiftin, Voltairen, Sternen räiskyvät satiirit irvailevat kukin kohteilleen: ensimmäinen yhteiskunnalle, toinen filosofialle ja kolmas vastamuotoilulle romaanikirjallisuudelle.

BURLESKI. Engl. burlesque; ransk. burlesque.
1. Tahallinen tyylirikko, joka saadaan aikaan liioittelemalla tai sekoittamalla tyylejä vastoin sopivuussääntöjä. "Jos nyt käyttäisi isoa [peruukkia], siitä tulisi burleski" (HOGARTH). "Mitä karikatyyri on maalauksessa, sitä burleski on kirjoituksessa" (H. FIELDING).
2. Tutun muodon yhdistäminen siihen sopimattomaan sisältöön pilkallisessa tarkoituksessa.
Vrt. travestia, parodia, karikatyyri, pastissi. 

D'Alembertin ja Diderot'n Ensyklopedian tapaan Ikonen määrittelee ja avaa käsitteitä, mistä seuraa hieman pirstoutunut rakenne. Toki määritelmät ovat keskustelevia ja runsaasti esimerkkejä sisältäviä. Esimerkiksi burleskia käsitellään yllä esitetyn lainauksen jälkeen kahden sivun verran. Aiheita kootaan kuitenkin yhteen pidemmissä esseissä, joita kirjassa on toistakymmentä. Yksi esseistä käsittelee Daniel Defoen kuvaamaa hyvän kristityn kauppiasmentaliteettia, jonka avulla Robinson Crusoekin yrittää hallita maailmaansa. Toisaalla Ikonen toteaa, että usein 1700-luvun kirjallisuudessa runsaat yksityiskohdat pyrkivät peittämään tarinan sepitteellisyyden leimaa.

Kirjakaupassa Ikosen ensyklopediaa selaillessani pidin kirjaa ihan kiinnostavana, mutta nyt luettuani sen tekisi mieli jäädä nimenomaisen aikakauden teosten pariin pidemmäksi aikaa. Kirjan kautta syntyy auttava ymmärrys 1700-luvun kirjallisuudesta ja kirjailijoista. Tästä seuraa -- paljolti samaan tapaan kuin vaikka Picasson taidekirjoista -- että ihminen alkaa arvostaa auttavasti ymmärtämänsä aikakauden töitä, jotka muuten jäisivät vieraiksi ja vaikeiksi reliikeiksi.