The History of Tom Jones

Kuva: UCL / archive.org

Henry Fielding, The History of Tom Jones, a Foundling (1749). Project Gutenberg EBook, 2004. http://www.gutenberg.org/ebooks/6593

Henry Fieldingin tuhatsivuinen Tom Jones (1749) on hauska veijariromaani, jossa avioliiton ulkopuolella syntynyt päähenkilö kompastelee ihmissuhde- ja rahasotkuissa. Fielding julistaa kehittäneensä uudenlaisen romaanin, henkilöhistorian, joka on alusta loppuun sepitettä, eikä yritä peittää sitä millään tavoin. Samuel Richardson, aikalaiskirjailija, piti Tom Jonesia roskana.

Fieldingin kuvaamalla maaseudulla ihmiset ovat myötätuntoisia opportunisteja ja hyveissään horjuvia. Palvelijat ovat epäluotettavia ja helposti lahjottavissa. Sotilaat ovat riidanhaluisia ja viinaanmeneviä. Tomkin harhautuu lämpimään syleilyyn kerran tai kaksi. Ainoastaan kaunis Sophia on vailla heikkouksia.

Tarina oli  isku vasten yleisön odotuksia, ja se aiheuttikin aikanaan skandaalin. Päähenkilö ei ollutkaan ylevä aatelinen vaan löytölapsi "joka on syntynyt hirtettäväksi". On avioliiton ulkopuolista seksiä, humaltunutta soperrusta, alkoholismia, kaikenlaista vihjailua ja kaksimielisyyttä, ahneutta, itsepäisyyttä, typeryyttä, kerskaa ja lankeemuksia. Pelkkä asema tai hyveiden tuntemus ei tarkoita jalostunutta luonnetta, vaan hyvyys punnitaan toiminnassa. Englannin siveelliseltä maalaismaisemalta on riisuttu tekopyhyys.

"Lookee, Mr Nightingale," said Jones, "I am no canting hypocrite, nor do I pretend to the gift of chastity, more than my neighbours. I have been guilty with women, I own it; but am not conscious that I have ever injured any.—Nor would I, to procure pleasure to myself, be knowingly the cause of misery to any human being."

Kirjan on katsottu heijastelevan Fieldingin omaa historiaa: elämäniloa, villiä nuoruutta, naissuhteita, kiihkeää rakkautta -- ja lopulta nimismieheyttä. Kertomusta rytmittävät kertojan paikoin pitkätkin puheet romaanitekniikoista, kritiikistä tai tapahtumien mahdollisesta kulusta. Lauseet ovat pitkiä ja polveilevia. 

Reader, I think proper, before we proceed any farther together, to acquaint thee that I intend to digress, through this whole history, as often as I see occasion, of which I am myself a better judge than any pitiful critic whatever; and here I must desire all those critics to mind their own business, and not to intermeddle with affairs or works which no ways concern them; for till they produce the authority by which they are constituted judges, I shall not plead to their jurisdiction.

Kirjailijan oman äänen kiilaaminen tarinan ja lukijan väliin ei häiritse -- varsinkaan kun kertojan äänessä kulkee lämmin, yleisinhimillinen huumori.

The Monk

Kuva: Archive.org University
of California Libraries /
public domain

Matthew Gregory Lewis, The Monk: A Romance (1796). Project Gutenberg EBook, 1996. http://www.gutenberg.org/ebooks/601

Monet kauhuromantiikan teokset leikittelivät synkillä motiiveilla, myrskyillä, pahuudella, petoksilla ja rauhattomilla hengillä, mutta lopulta selittivät tapahtumat järkisyin. Matthew Gregory Lewisin romaani The Monk (1796) ei peräänny vaan lisää synkkään tarinaansa vielä mustaa magiaa, demoneja, loitsuja, insestiä, raiskauksia, inkvisitiota ja langenneita pappeja aiheuttaen yleisössä aikanaan monenlaista järkytystä.

Madridilainen kapusiiniapotti Ambrosio on kuuluisa hartaudestaan ja tinkimättömästä hengen puhtaudestaan. Sitten hänen seurassaan viihtyvä nuori munkki paljastuukin naiseksi, ja kiusaukseen joutunut Ambrosio lähtee hurjaan moraaliseen luisuun.

He perceived not, that his vanity was flattered by the praises bestowed upon his eloquence and virtue; that He felt a secret pleasure in reflecting that a young and seemingly lovely Woman had for his sake abandoned the world, and sacrificed every other passion to that which He had inspired: Still less did He perceive that his heart throbbed with desire, while his hand was pressed gently by Matilda's ivory fingers.

Tämän ja etenkin siitä seuraavien lankeemusten ympärille on viritetty sekava tarinavyyhti, jossa nuorten parien on vaikea päästä naimisiin. Suvut työntävät nuoret naiset luostareihin, joista vapautuminen vaatii hyväksyntää itseltään paavilta. Tai sitten jotenkin sattuu esiaviollinen vahinko, joka johtaa kuolemaakin pahempaan tuomioon tämänpuoleisessa.

Lewis oli kirjaa kirjoittaessaan tuskin parikymppinen, joten tarina on rakennettu melko kehittymättömän ihmiskuvan varaan -- etenkin kun englantilainen kirjoittaa katolisesta Espanjasta. Siitä huolimatta on pakko tunnustaa, että tarinassa on vauhtia, tehoa ja paikoin sujuvuuttakin.

The Vicar of Wakefield

Oliver Goldsmith, The Vicar of Wakefield (1766). Project Gutenberg EBook, 2001. http://www.gutenberg.org/ebooks/2667
 

The Vicar of Wakefield -romaanin 16. luvun pituusmittaus. William Powell
Frith, Measuring Heights, 1863. (www.wikipedia.org / public domain)

Varakas kirkkoherra tohtori Charles Primrose syöksyy vaimonsa ja kuuden lapsensa kanssa onnettomuuteen ja köyhyyteen, kun sijoituksia hoitanut kauppias tekee konkurssin. Vanhimman pojan avioliitto peruuntuu - hänet lähetetään Lontooseen - ja perhe sopeutuu uusiin olosuhteisiin vaatimattomassa maaseutuseurakunnassa. Kirkkoherra riisuu perheeltään kaiken ylpeyden. On vain köyhän onnettomuudeksi kurkotella oman asemansa yläpuolelle.

I now began to find that all my long and painful lectures upon temperance, simplicity, and contentment, were entirely disregarded. The distinctions lately paid us by our betters awaked that pride which I had laid asleep, but not removed. Our windows again, as formerly, were filled with washes for the neck and face. The sun was dreaded as an enemy to the skin without doors, and the fire as a spoiler of the complexion within. My wife observed, that rising too early would hurt her daughters' eyes, that working after dinner would redden their noses, and she convinced me that the hands never looked so white as when they did nothing.

Sitten kartanonherra alkaa vierailla kirkkoherran perheen luona, eikä hänen kiinnostuksensa perheen vanhempaan tyttäreen jää keneltäkään peittoon. Nämä vierailut ajavat lopulta köyhän perheen vieläkin ahtaammalle niin, että romaani alkaa muistuttaa Jobin tarinaa.

Oliver Goldsmithin romaani The Vicar of Wakefield (1766) on sentimentaalinen satiiri. Kertoja kirkkoherra Primrose on samanaikaisesti yksinkertainen ja monimutkainen hahmo. Hänen ponnekkaat ajatuksensa suistavat alkuun perheen onnettomuudesta toiseen, mutta loppuun asti hyväntahtoinen mies kantaa vastoinkäymiset nöyrästi ja periaatteistaan tinkimättä. Syntisen maailman ja korkeiden hyveiden väliin jää koominen vire. Sen tarjoama huumori on toimivaa jos kohta hieman kuivaa.

Uncle Tom's Cabin

Kuva: Wikipedia.org / public domain
Vuoden 1881 teatterijuliste

Harriet Beecher Stowe, Uncle Tom's Cabin. Or, Life among the Lowly (1852). Project Gutenberg EBook, 2006. http://www.gutenberg.org/ebooks/203

Tarinan mukaan Yhdysvaltain sisällissodan alkuvaiheessa  tavatessaan kirjailija Harriet Beecher Stowen presidentti Abraham Lincoln totesi: "No niin, tässä on se pieni nainen, joka aloitti tämän suuren sodan." Tarina on vahvistamaton ja kenties heijastelee pikemminkin kirjallisuuden ihanteita yhteiskunnan muutosvoimana kuin todellisia tapahtumia, mutta Stowe oli alle 150-senttinen, hänen orjuutta kritisoiva romaaninsa Uncle Tom's Cabin (1852, suom. Setä-Tuomon tupa) oli sotaa edeltävien vuosien orjuuskeskustelua kiihottanut menestysteos, ja Yhdysvaltain sisällissodassa taisteltiin lopultakin orjuuskysymyksestä. Sisällissodan jälkeen kirjan suosio hiipui, kunnes 1960-luvulla se nousi uudelleen pintaan.

Kentuckylainen maanviljelijä Arthur Shelby joutuu taloudellisiin vaikeuksiin ja myy pari orjaansa, keski-ikäisen Tomin ja pienen Henryn. Pojan äiti Eliza ei kestä erota Henrystä ja pakenee yhdessä miehensä kanssa kohti Kanadaa takaa-ajajat kintereillään. Tom päätyy ensin hyvään St. Claren perheeseen, jonka nuori tytär opettaa aikuisille orjien inhimillisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Kun sitten isäntä jälleen vaihtuu, kääntyy Tominkin kohtalo ratkaisevasti.

"What! our Tom?—that good, faithful creature!—been your faithful servant from a boy! O, Mr. Shelby!—and you have promised him his freedom, too,—you and I have spoken to him a hundred times of it. Well, I can believe anything now,—I can believe now that you could sell little Harry, poor Eliza's only child!" said Mrs. Shelby, in a tone between grief and indignation.

Uncle Tom's Cabin on peittelemättömän sentimentaalinen. Stowe rakentaa kerrontansa liikutuksen tuottamisen ja sympatian herättämisen varaan pikemminkin kuin toiminnan. Fyysisestä väkivallasta Stowe kuvailee vain lopputuloksen tai oikeastaan jonkun myötäeläjän tunteet lopputuloksesta. Vaikka Toni Morrisonin romaania Minun kansani, minun rakkaani (1987) syytettiin sentimentaaliseksi, siinä ihmiset ovat monitahoisia ja väkivalta on raakaa ja paljasta.

Stowe oli nähnyt orjuutta omin silmin, teki laajaa taustatutkimusta ja perusti kirjan tapahtumat pitkälti todellisiin tapahtumiin. Kirja kuvaa alkuun orjuuden ongelmia parempien ja hyväntahtoisten isäntien alaisuudessa. He ihmettelevät, mihin orjat tarvitsevat vapautta, kun heistä pidetään niin hyvää huolta. Kuten Dickensilläkin, Stowen henkilöt ovat ohuita stereotyyppejä. Hyvät ihmiset ovat korostetun hyviä, ja heidän voimansa ja vastauksensa löytyvät uskonnosta. Miesten moraali horjuu orjuuden, tämän perustuslain ja Raamatun periaatteiden vastaisen ilmiön äärellä, joten he tarvitsevat vaimojaan moraaliseksi selkärangakseen. Missä vaimoa ei ole, soi säälimätön ruoska.

Paikoin nähdään silti sisäisiä jännitteitä: Valistunut orjuuden vastustaja pohjoisesta todellisia orjia kohdatessaan joutuu kohtaamaan myös oman rasisminsa, ja epätoivoinen väkivaltaista kostoa hautova palvelija pelastuu Tomin väkivallattoman vastarinnan vuoksi. (Tämä passiivinen, uskonnolla lohduttautuva orjuuden ja kärsimyksen hyväksyntä johti siihen, että 1960-luvulla poliittisen liikehdinnän aikaan "Uncle Tom" muuttui pilkkanimeksi.)

Kylmä kuolema

Jim Thompson, Kylmä kuolema. Englanninkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Tarja Lipponen. Äänikirja, Johnny Kniga, 2011. Lukija Erja Manto.

Jim Thompsonin Kylmä kuolema (2011) ei oikein keskity. Vaikka kirja lupailee alkuun mielenkiintoista vyyhteä, raaka murha ajautuu sivuseikaksi.  Jännitys ei ehdi virittyä, kun tarina poukkoilee sinne tänne. Lapista Helsinkiin amerikkalaisen vaimonsa kanssa muuttanut ylikomisario Kari Vaara tutkii murhan ohella isoisänsä sodanaikaisia tekemisiä Valtiollisessa poliisissa, paimentaa vaimonsa maassa vierailevien sisaruksia, käy terapiassa, ojentaa kovanaamoja ja kärsii migreeneistä, ikävistä työkavereista, huonosta polvesta, ahdistuksesta ja krapulasta. Hetkittäin ollaan ellroymaisen väkivallan ja mustan korruption äärellä, mutta sitten kerronta alkaakin suitsuttaa suomalaisia ihanteita ja myyttejä aina Talvisodasta asti.

Melkein kaikki toimivat lain ulkopuolella, mutta päähenkilö Kari Vaaran kohdalla kirja pyrkii pehmentämään omavaltaisuutta raskaana olevan vaimon vaatiman huolenpidon kautta. Jonkinlaisten vastakohtien, moraalisen rappion ja puhtoisen keskiluokkaisuuden sulautuminen ei oikein toimi: loistokas asunto Kalliossa, illallisia Kämpissä ja ryyppyjä Roskapankissa, viinaa, ikävää historiaa ja orastavaa perheonnea. Sävy vaihtuu turhan usein tuottamatta mielenkiintoista jännitettä.

Suomentaja Tarja Lipponen on kuitenkin saanut kerronnan kuulostamaan sujuvalta, karhealta suomelta, ja äänikirjan lukijana Erja Manto on oivallinen.

SQL Performance Explained

Markus Winand, SQL Performance Explained. English Edition. Markus Winand, 2012.

Relaatiotietokantajärjestelmiin liittyy jonkin verran teoriaa ja runsaasti käytäntöä. Relaatioalgebra tai normalisoidut kantamallit on kivoja ideaaleja, jotka toimiakseen edellyttävät kaikenlaista tunkkaamista, jotta vasteajat pysyvät kohtuullisina datamäärien kasvaessa.

Markus Winandin SQL Performance Explained (2012) käsittelee tietokannan suorituskykyä nimenomaan indeksien näkökulmasta. Indeksit ovat tietokantahakuja nopeuttavia tietorakenteita, jotka ovat tyypillisesti sivutettuja B-puita, vaikka muitakin muotoja on olemassa. Indeksointi nopeuttaa hakuja mutta hidastaa tietojen lisäystä ja kasvattaa levytilan ja muistin tarvetta.

Winand esittelee eri tietokantajärjestelmien erityispiirteitä ja työkaluja, mutta likaiset käytännön yksityiskohdat pysyvät etäällä. Niinpä hän konkretisoi indeksien hyödyt vaiheittain tehostuvien kyselysuunnitelmien kautta, mutta fyysisten laitteiden, levypuskurien, muistin, prosessorien tms. ominaisuudet eivät ole tämän kirjan ongelma.

Ammattilaiselle kirja on helppolukuinen, eikä uutta asiaa tule tavattomasti. Kirjan tarjoama näkemys taululiitoksiin (nested loop, hash join, sort merge) ja kyselysuunnitelmien aukilukeminen ovat tietysti hyödyllisiä, samoin indeksien anatomia. Kirja antaa keinot selvittää syyt hitaisiin kyselyihin ja teoriataustan ongelmien ratkaisemiseen, mutta ison datamäärän kanssa homma oikeastaan vasta alkaa tästä.

Minun kansani, minun rakkaani

Toni Morrison, Minun kansani, minun rakkaani. Englanninkielisestä alkuteoksesta Beloved (1987) suomentanut Kaarina Sonck. Tammi, Pößneck, Saksa, 2009.

Toni Morrisonin romaani Minun kansani, minun rakkaani (1987) kiertelee vähitellen tarkentuvissa kehissä Yhdysvaltain orjuuskysymystä ja orjuudesta vapautumista. Kerronta liikkuu Sethen tarinaa edestakaisin, kun hän joutuu pienissä erissä kohtaamaan traumaattisen menneisyytensä. Hänen selkäänsä on tatuoitu puuta muistuttava ruoskaniskujen arpikudos. Hän on synnyttänyt neljä  lasta, mutta olosuhteet eivät tarjoa mahdollisuutta äitiydelle, kunnes hän päättää yhdessä muiden orjien kanssa karata.

Sethe asuu talossa 124 tyttärensä Denverin kanssa. Aikoinaan samalta tilalta paennut Paul D sattuu paikalle ja alkaa asettua taloksi. Sitten pihapiiriin eksyy tyttö, joka puhuu vajavaisesti ja tuntee ainoastaan nimen Rakkaani. Hän tietää Sethen elämästä merkillisiä yksityiskohtia, jolloin menneisyys alkaa nousta pintaan. Morrison syöttää maagisia kierteisiä, jolloin tyttö voi olla tytär, tuntematon vieras tai äiti. Talossa itsessäänkin on jotain pahasti vialla.

 124 oli kaunainen. Vauvan ilkeyttä täynnä. Talon naiset tiesivät sen ja niin tiesivät lapsetkin. Vuosikaudet kukin sieti kaunaa omalla tavallaan, mutta vuonna 1873 sen uhreina olivat enää Sethe ja hänen tyttärensä Denver. Isoäiti, Baby Suggs, oli kuollut, ja pojat, Howard ja Buglar, olivat lähteneet tiehensä kolmentoista vanhoina - heti kun peili oli särkynyt pelkästä katsomisesta (tämä oli ollut lähtömerkki Buglarille), heti kun leipään oli ilmestynyt kaksi pikkuruista kädenjälkeä (tämä taas Howardille). Kumpikaan poika ei halunnut nähdä enempää: ei enää yhtään kattilallista höyryäviä kahviherneitä kasassa lattialla, suolakeksejä murusina ja kylvettyneinä juovaksi kynnyksen viereen.

Yhdysvaltojen 1800-luvun orjuus oli väkivaltaa, jolta suojautuakseen valkoihoiset maanomistajat rakensivat monenlaista etäisyyttä orjiinsa: Mustien orjien inhimillisyys kiistettiin, heitä pidettiin osin eläiminä sekä karjan tavoin omaisuutena, jota omistaja saattoi kohdella mielensä mukaan. Orjilla ei ollut kestäviä perhesuhteita, omaisuutta eikä oikeastaan edes identiteettiä.

Morrison kuvaa, kuinka orjuuden lakkauttamisen kokenut sukupolvi hapuilee yrittäessään löytää itsensä ja yhteisönsä häpeän ja ylpeyden puristuksista. Samalla teos koskettelee Yhdysvaltain historian synkkää, kymmeniä miljoonia uhreja vaatinutta aihetta, joka saa peilin särkymään ja jonka rauhattomat haamut kaatavat kahviherneet lattialle. Tarina kahlaa syvällä Raamatun aiheissa, aina kirjan aloittavasta roomalaiskirjeiden lainauksesta asti. Teos on voittanut lukuisia palkintoja ja nähdäkseni ihan syystä.