Perfume

Patrick Süskind, Perfume: The Story of a Murderer. Saksankielisestä alkuteoksesta Das Parfum (1985) englanniksi kääntänyt John E. Woods. Penguin Books, London, UK, 2010.

On erikoista, että henkilökohtaisista mieltymyksistä puhutaan makuasioina. Muiden nisäkkäiden tavoin ihminen tunnistaa—henkilöstä riippuen—korkeintaan viisi makua, mikä vaikuttaa hieman karkealta paletilta erilaisten mieltymysten, äänekkäiden riitojen tai suorastaan identiteetin perustaksi. Koska valtaosa makujen vivahteista on itse asiassa hajuja, pitäisi johdonmukaisuuden nimissä puhua mieltymyksistä hajuasioina. Napoleoninkin tiedetään kirjoittaneen sotaretkeltään rakastetulleen Josephinelle: "Älä peseydy. Olen jo matkalla."

Patrick Süskind ei ole ensimmäinen tai viimeinen kirjailija, joka virittää hajuasioista tarinaansa näkymättömän maailman, mutta romaanissaan Perfume (1985) hän tekee sen erinomaisen tyylikkäästi. Vuonna 1738 Pariisissa syntyy poika, Jean-Baptiste Grenouille, joka jää ensin heitteille ja sitten orvoksi. Luostarin hänelle palkkaamat imettäjät vieroksuvat häntä, koska hänessä ei ole hajua. Hän ei tuoksu miltään. Toisaalta Grenouillella ("Sammakko") on poikkeuksellinen, kerrassaan satumainen hajuaisti. Hän tunnistaa ihmiset ennen kuin he ovat edes astuneet pihaan ja tietää rahakätköt lattioiden alta, mikä ei herätä luottamusta kasvattiäidissä. Hänen ja muiden väliin kasvaa juopa.

Odors have a power of persuasion stronger than that of words, appearances, emotions, or will. The persuasive power of an odor cannot be fended off, it enters into us like breath into our lungs, it fills us up, imbues us totally. There is no remedy for it.

Varttuessaan Grenouille kehittää hajuaistinsa huippuunsa: hän purkaa hajut osiinsa, muistaa ja palauttaa tarvittaessa mieleensä kaikki aistimansa hajut. Päästessään parfyymikon oppiin hän alkaa tuottaa uusia, mitä mielikuvituksellisimpia tuoksuja yhdistelemällä perusosasia. Uusien tuoksujen äärellä ihmiset ovat voimattomia. Süskindin käsissä tästä harmittomasta kampurajalasta kuoriutuu omanlaisensa Dionysos, joka muovaa aatelisten, porvareiden ja väkijoukkojen mielialoja. Ammattilaiset ottavat hänen taitonsa vastaan avosylin, mutta päihtyneen hurmion jumalallinen kosketus on aina kaksiteräinen. Niin, ja sitten on se murha.

Süskind taituroi esiteollisen Ranskan hajujen ja tuoksujen näkymättömän maailman sanoiksi ja tarinaksi. Yksityiskohdista kumpuaa runsaita uusia yksityiskohtia, mielleyhtymiä ja kielikuvia. Romaani asettaa itse omat uskottavuutensa rajat, ja jos ihmisillä ja kaupungeilla ei olisi nimiä, se voisi olla yhtä hyvin satu.