Jaan Puhvel, Comparative mythology. The Johns Hopkins University Press, Baltimore, MD, USA, 1987.Indoeurooppalainen kantakieli tarkoittaa, että nykyisillä Euroopan valtakielillä, kuten esim. englanti, ranska venäjä ja saksa, on ollut yhteinen kantamuoto, josta ovat kehittyneet myös indoiranilaiset kielet, kuten esim. sanskriitti, hindi, urdu ja kurdi. Kielet tietysti muuttuivat ajan myötä hiertäen toisiaan, indoeurooppalaiset kielet muodostavat vaihtelevan mutta perheyhtäläisen kielikunnan, jonka katsotaan levinneen eri puolille Mustanmeren pohjoispuolisilta tasangoilta. Samalla ovat kulkeutuneet myös instituutiot, teknologia, tarinat ja myytit.
Kirjassaan Comparative Mythology (1987) Jaan Puhvel tarkastelee myyttien indoeurooppalaisia piirteitä. Alkuperäiset myytit ovat monin osin tavoittamattomissa, mutta Puhvel uskoo, tunnustaen toki kaikki vaikeudet, että vertailemalla indoeurooppalaisia myyttejä voidaan palasista luonnostella alkuperäisen uskonnon mytologia. Myytit ovat säilyneet tietenkin paremmin siellä, missä on ollut vahvempi papisto (brahmiinit, druidit jne.) ja missä esimerkiksi kristinusko ei ole niitä myöhemmin värittänyt (Skandinavia).
Kokonaisuutena Puhvel koostaa yhteenvedon pitämistään luennoista, joten kirja ei esitä uutta tutkimusta tai pohdi tulkintoihin liittyvää epävarmuutta vaan seuraa juonteita, joiden jäljet alkavat Intiasta ja jotka jatkuvat aina kelttien ja skandinaavien tarinoissa. Puhvel oli Georges Dumézilin oppilas, joten näkökulma on sen mukainen. Kirjan runkona ovat Dumézilin ajatukset indoeurooppalaisista piirteistä, kuten ajatus kolmijakoisesta yhteiskunnasta pappeineen, sotureineen ja talonpoikineen.
Puhvel etenee johdannon jälkeen intialaisista veda-kirjoista ja epiikoista Iraniin, antiikin Kreikan ja Rooman kautta kelttien, germaanien, balttilaisten ja slaavien mytologioihin. Myyttien rinnalla kulkee indoeurooppalaista sanastoa ja nimistöä. Kirjan loppupuolella muutama luku käsittelee myyttien teemoja, kuten esimerkiksi soturijumalia, kuninkaiden ja neitsyiden suhdetta, kaksosia.
Kirja on johdantotekstinä kohtalaisen helposti lähestyttävää, vaikka lukijalle aiemmin tuntemattomiin mytologioihin saatetaan sukeltaa pitkiksikin ajoiksi. Kirjoittaja tulkitsee jumalia ikään kuin aikalaisten näkökulmasta. Jumalat näyttäytyvät inhimillisinä voimineen ja heikkouksineen. Jumalilla voi olla kirjaimellisesti monta puolta, mutta myös ympäröivän kulttuurin maut saattavat muuttua. Esimerkiksi ne norjalaiset, jotka muuttivat "odinmaisen" Harald Kaunotukan Norjasta Islantiin, ilmeisesti hylkäsivät myös häikäilemättömän ja juonittelevan Odinin alkaen kumartaa enemmän suoraselkäisen Thorin puoleen, mikä näkyy mm. nimistössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti