Janice Galloway, The Trick Is to Keep Breathing (1989). Minerva Press, London, UK, 1992.Kun vaimonsa jättänyt miesystävä hukkuu yllättäen lomamatkalla Espanjassa, Joy Stonen elämänhallinta alkaa pettää. Hän kamppailee esiintyäkseen normaalina, pinnistelee työpaikalleen, siivoaa raivokkaasti kaupungin vuokra-asuntoaan ja kestitsee sosiaalityöntekijää tämän tullessa tarkastuskäynneille. Julkisivun takana Joyn käsitys ajasta ja normaaliudesta alkaa murentua, eikä syyllisyys ei jätä tilaa surulle. Epätoivo, viha, katkeruus ja pettymys kanavoituvat esiin vääristyneinä oireina.
What do you suggest I do to make it all better doctor? He drowned for christsake. He drowned.Skotlantilaisen Janice Gallowayn esikoisromaani The Trick Is to Keep Breathing (1989) kuvaa 27-vuotiaan naisen masennusta sisältäpäin. Vaikka tarinassa on vähän mitään lohdullista — anoreksia, alkoholismi, lievä vainoharhaisuus, persoonaton psykiatrinen terveydenhuolto, fyysiseen hyväksikäyttöön perustuvat miessuhteet ja mieleen kohdistuva sukurasitus varjostavat tapahtumia — ja vaikka todellisuus tuntuu etäännytetyltä, Joyn ääni älykäs ja itseironinen.
Ellen stands in the doorway.Kerronta on pirstaleista, sen tyyli vaihtelee jatkuvasti päiväkirjasta haastatteluksi tai näytelmäkäsikirjoitukseksi, ja katkelmien kuvaamat tapahtumat liikkuvat edestakaisin muistojen ja nykyhetken välillä.
I'm just having a spot of lunch, will you join me? she says, her eyes searching for clues.
Lovely, I say. I'm starving.
It isn't even a joke.
There was No Point.Sirpaleisuudessa ja kertojassa on jotain samaa kuin Joan Didionin romaanissa Play It As It Lays (1970). Joy Stone ja Maria Wyeth ovat molemmat fiksuja mutta henkisesti heikoilla (ja siten miesten hyväksikäytettävissä). He keikkuvat samaan tapaan pohjattoman tyhjyyden partaalla, ja missä Marian ympärillä oli konkreettinen autiomaa, Joyn tyhjyyttä esittää rapistuva, liian suuri asunto. Päihteet tai irtosuhteet eivät tarjoa sellaista ankkuria, joka estäisi heitä horjahtamasta.
Everything was the Same as Nothing.
And I knew there was nothing he could say.
Jopa romaanin sivujen ladonta yltyy leikittelemään siinä määrin, että jotkut ovat nähneet siinä nyökkäyksen Tristram Shandyn suuntaan.
Kiinnostavia viittauksia Didioniin ja Tristam Shandyyn.
VastaaPoistaKuulostaa myös esikoiskirjaksi tasokkaalta teokselta. Kävin googlailemassa tästä ja sain tietää, että kirja on menestynyt ja palkittu.
Olen löytänyt blogistasi monia hyviä kirjoja. Kiitos!
Mukava kuulla. :-)
PoistaMonet ovat nähneet tässä romaanissa Sylvia Plathin vaikutteita, kaiketi aiheensa puolesta. En ole itse Plathia lukenut, joten en osaa sanoa.
Vaikuttaa hirveän paljon kirjalta, johon tykästyisin. Kansifriikkinä totean myös, että kirjan kansikin on hieno ja nimi myös. Lisäksi houkutteleva tekstisi. Myös valitsemasi sitaatit tukevat kiinnostukseni heräämistä. Että kiitos paljon, nostelen tätä 1001-listalla ja laitan sinne maininnan sinusta, että muistan, mistä kiinnostukseni syntyi.
VastaaPoistaKannen tummaksi meikattu silmä tai violetti sävykään ei ole aivan tuulesta temmattu.
PoistaVaroituksen sana: Boxallin lista on petollinen. En ole lukenut edes viidesosaa, mutta kirjamaku on muuttunut rajusti. :-)
Täällä kolmas, ainakin, kiinnostunut. Valitettavasti kirjastohaku antoi kirjailijalta vain yhden tuloksen: Clara - ja sekin englanniksi. Jään odottelemaan. Tästähän tuli tietysti mieleen myös Jean Rhys jonka sinulta löysin.
VastaaPoistaVoi voi, Didionin kanssa taisi käydä samalla tavoin. Maailmalla siis on hyvää kirjallisuutta, jota ei ole vielä suomennettu.
PoistaNyt, kun sanoit: Rhys, Didion sekä Galloway kaikki kuvaavat jotenkin irrallaan elävien naisten ahdistusta ja yrityksiä peitellä sitä. Ei ole perheitä eikä varsinaista työtä sitomassa mihinkään rutiiniin, eikä oikeastaan toimivia ihmissuhteitakaan. On vain tyhjyys, joka vetää puoleensa kuin magneetti, sekä muistoista ja pinttyneistä tavoista muodostunut repaleinen laahus.
Ehkäpä etsin sitä Plathia käsiini.