Lähi-idässä eivät kehittyneet pelkästään maanviljely, kaupunkikulttuuri ja kirjoitus vaan tietysti myös lukuisat polyteistiset uskonnot. Brittiläinen antropologi E. O. James (1888-1972) kokoaa näiden piirteitä ja keskenäisiä vaikutuksia kivikaudelta aina alkukristillisyyteen kirjaansa The Ancient Gods (1960).
Eri puolilta Lähi-Itää on löydetty kivikautisia alastonta naista esittäviä veistoksia, jotka on tulkittu hedelmällisyyden symboleiksi. Sitten eläinten kesyttämisen ja jalostamisen kehittyessä miehinen panos elämän luomisessa alkoi nousta arvossa. Äitijumalatar sai puolison nuoresta miehestä (Tammuz, Dumuzid, Duzu, Gauas, Attis, Osiris, Adonis jne.), joka ensin kuolee ja herää sitten henkiin, mistä merkkinä on joka vuosi talven jälkeen keväinen uuden elämän alku. James jäljittää eri jumalattarien yhteyksiä, eivätkä ne eri kansojen välillä osu aivan yksi yhteen mutta ovat ikään kuin perheyhtäläisiä omine paikallisine erikoisuuksineen.
Niilin säännöllisyys ja jokiuoman sijainti suojassa keskellä aavikkoa synnytti erilaisen kulttuurin kuin Kaksoisvirtain epäsäännöllisyys ja ympäröivän tasangon tarjoama vähäinen suoja valloittajia vastaan. Mesopotamia ei päätynyt samalla tavoin yhden hallitsijan käsiin kuin muinainen Egypti vaan kehittyi joukoksi kaupunkivaltioita. Tällöin myös jumalten tukema kuninkuus oli huomattavasti huterammalla pohjalla kuin Niilin varrella. Vaikka Egyptissäkin eri temppelit kertoivat jumalista hieman eri tapaan, Mesopotamiassa poliittiset konfliktit saivat mytologisia tulkintoja. Esimerkiksi Mardukin ja Tiamatin eeppisen taistelun taakse James sijoittaa kaupunkivaltioiden välienselvittelyn.
Kuten Mircea Eliade on korostanut, muinainen ajankuva oli syklinen. On kaiketi kiistanalaista, oliko kaikella ihmisen selviytymisen kannalta tärkeällä mytologinen tulkinta ja rituaali, mutta toistuvat uskonnolliset rituaalit pitivät maan hedelmällisenä, sateet kohtuullisina ja vuoden kierron ajallaan. Jumalten voittoa kaaoksesta juhlittiin säännöllisesti, tyypillisesti uuden vuoden alussa, kosmisen järjestyksen ylläpitämiseksi.
James tarkastelee alueen eri uskontojen kuolemaan, kosmologiaan, ennustamiseen ja hyvään elämään liittyviä käsityksiä ja niiden välisiä yhteyksiä. Hän katsoo maantieteen jälleen tuottavan eroja esimerkiksi hyvän ja pahan käsitteissä Niilin ja Mesopotamian välillä. Egyptiläisille hyvä oli jumalille mieluista ja jumalaisen järjestyksen mukaista, ja tätä järjestystä, totuutta, tasapainoa, oikeudenmukaisuutta ja lakia edusti Maat. Epävakaammassa Mesopotamiassa elämä oli selkeämmin kamppailua, ja hyvää oli vaikeampi ylläpitää kuin pahaa. Mahdollisia syntejä tai rikkomuksia on säilynyt kirjoitetuissa rukouksissa, ja yksi päällimmäisistä synneistä on tavalla tai toisella epäonnistunut rituaali. Toisaalta jokainen elämän osa-alue oli jollain tavalla tekemisissä jumalallisen kanssa, joten etiikka ja uskonto olivat yhtä. Tahattomat virheetkin tuli sovittaa.
The Ancient Gods on hieman kuiva jopa minun makuuni. Kirjan lukemisessa oli ajoittaisia taukoja, enkä muistiinpanojenkaan pohjalta oikein pysty rakentamaan yhtenäistä kuvaa kehityksestä (tai diffuusiosta) lukuunottamatta aivan yleisiä linjoja. Vaikka esimerkeissäni vilkkuvat Mesopotamia ja Egypti, James viettää pitkiä aikoja kanaanilaisten, juutalaisten, persialaisten, kreikkalaisten ja heettiläisten parissa. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti