Talvikuningas on lyyrinen mutta ankara lisänimi. Esimerkiksi Pfalzin vaaliruhtinas Frederik V (1596-1632) ansaitsi Böömin kuninkaana tämän epiteetin lyhyen valtakautensa vuoksi: hän hallitsi vain syksystä 1619 kevääseen 1620, jolloin Böömi oli keskellä vielä tuolloin uskonnollisen kiistan sävyttämää kolmikymmenvuotiseksi kehittyvää sotaa. Englannissa hovirunoilijat nimesivät kuningas Henrik VII:n (1457-1509) Talvikuninkaaksi vasta tämän kuoltua pitkähkön valtakauden päätteeksi, koska hänen poikansa Henrik VIII:n katsottiin edustavan synkän ajan jälkeen symbolisesti kevättä, paluuta luonnolliseen järjestykseen ja uuden kultakauden alkua.
Henrik VII ei ole herättänyt ihailua. Hän on jäänyt historiaan mustana prinssinä, joka hallitsi pelon pikemminkin kuin rakkauden avulla. William Shakespeare jätti hänet välistä kuningasaiheisten näytelmien sarjassa kirjoittaen näytelmät hänen edeltäjästään ja seuraajastaan. Vaikka kirjansa Winter King: Henry VII and the Dawn of Tudor England (2011) kannessa Thomas Penn jättää hänet alaotsikkoon, kirjan tarjoamasta machiavellimaisen kuninkaan muotokuvasta kehittyy monisyinen.
Henrik Tudor kasvoi maanpaossa Ruusujen sodan aikaan. Hänen vaateensa valtaistuimelle oli hatara: hän oli Lancaster ja kruununperijä äitinsä suvun kautta avioliiton ulkopuolisen suhteen nojalla. Kotimaahansa palattuaan yllättäen hän kuitenkin voitti yorkilaisen Richard III:n Bosworthissa ja nousi valtaistuimelle vuonna 1485. Kun hän vielä avioitui yorkilaisen Elizabethin kanssa, Ruusujen sota oli virallisesti ohitse. Kruunusta taisteltiin kuitenkin vielä pitkään.
Salaliittoja, juonia ja vallankaappausyrityksiä torjuakseen Henrik kehitti laajan vakoilijoiden ja ilmiantajien verkoston. Hän teki poliittisia pidätyksiä tai puhdistuksia ja horjutti aatelisten valtaa sisällissodan lojaliteettien nojalla. Siitä huolimatta hänen otteensa kruunuun oli epävarma — etenkin kun hänen vanhin poikansa Arthur, lancasterilais-yorkilainen toivo, kuoli hikitautiin pian häittensä jälkeen 1502. Nuori leskiprinsessa Katariina Aragonialainen sai odottaa seitsemän vuotta hovissa ennen kuin hänestä tuli kuningatar ja Henrik VIII:n ensimmäinen puoliso.
Henrik VII:llä oli Euroopan aikalaiskuninkaista suurin rahakirstu. Kehittyvän kangastuotannon tarvitseman alunan kauppa toi kruunulle runsaat tulot, mutta Henrik myös korotti aatelisten veroja ja tehosti niiden keräämistä. Näiden lisäksi hän lihotti kruunun tuloja langettamalla poliittisille vastustajilleen velkatuomioita, mistä kasvoi valtakauden loppua kohden omavaltainen, syyttömiä nielevä kiristyskuvio. Se kasvatti poliittista epävakautta. Monille Henrik VII:n kuolema ja Henrik VIII:n nousu valtaistuimelle oli tervetullut muutos, mutta seuraajan hallinto kuitenkin jatkoi monien verojen kaltaisten maksujen keräämistä.
Winter King on ammattihistorioitsijan suurelle yleisölle kirjoittamaa historiaa, joka kuitenkin haastaa vallalla ollevia käsityksiä Henrik VII:stä. Jotkut historioitsijat ovat suhtautuneet epäillen Pennin tapaan elävöittää kerrontaa ja käydä historiallista dialogia akateemisten julkaisujen ulkopuolella. Tuloksena on kuitenkin maallikon kannalta paitsi mielenkiintoinen henkilökuva myös sujuva ja herkullinen kuvaus ajasta keskiajan ja uuden ajan risteyksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti