Alan Hollinghurst, The Swimming-Pool Library (1988). Vintage Books, London, UK, 2015.Jokainen nuori sukupolvi kuvittelee olevansa rohkeampi, elinvoimaisempi ja seksuaalisesti aktiivisempi kuin edeltäjänsä. Vanhat valokuvat ja etunimet puhuvat maailmasta, jossa intohimot pysyivät matalissa vesissä kauttaaltaan verhottuina ja hillittyinä. Brittiläisen Alan Hollinghurstin romaanissa The Swimming-Pool Library (1988) nuori 25-vuotias William Beckwith joutuu sattumalta pulahtamaan edellisten sukupolvien maailmaan. 1980-luvun alun näkökulmasta sotaa edeltävä aika tuntuu vieraalta.
I used to think these Edwardian names were the denial of romance: Archibald, Ernest, Lionel, Hubert were laughably stolid; they bespoke personalities unflecked by sex or malice.
Romaanin kertoja William on varakas, komea, puoleensavetävä, narsistinen, lahjakas ja laiska. Hän kuluttaa aikansa joutilaisuudessa, baareissa, satunnaisissa irtosuhteissa ja kuntosalilla. Sitten hän sattuu pelastamaan vanhan miehen hengen tämän saadessa sydänkohtauksen. Mies osoittautuu 83-vuotiaaksi Charles Nantwichiksi, joka on Williamin tavoin homo. Samasta alakulttuuristaan ja samasta aristokraattisesta taustastaan huolimatta miehet ovat kuitenkin toistensa vastakohtia, mikä korostuu, kun Charles haluaa Williamin kirjoittavan hänen elämäkertansa. Hajamielisyydestään huolimatta vanha Charles osoittautuu myös laskelmoivaksi ja manipulatiiviseksi.
William saa luettavakseen päiväkirjoja ja selailtavakseen valtavia valokuvanippuja. Hauraan vanhuksen menneisyydestä paljastuu toimelias ja taitava diplomaatti, joka on arpeutunut kamppaillessaan seksuaalisuuteen ja ihailemaansa ihonväriin liittyvien ennakkoluulojen kanssa. Williamin ongelmat himon ylittävän ihmissuhteen perustamisessa ja ylläpitämisessä heijastuvat säälimättömästi Charles päiväkirjojen tunnustuksia vasten. Charles käyttää varallisuuttaan ja aikaansa hyväntekeväisyyteen, kun William on alusta loppuun itsekäs hedonisti.
Hollinghurstin kuvaamassa alakulttuurin rajaamassa maailmassa on pelkästään miehiä. Aikana ennen AIDS:ia melkein jokainen Williamin satunnainen kohtaaminen — paitsi tietysti Charlesin — johtaa vähintään hutaistuun panoon jossain kujalla tai yleisessä vessassa. Miehinen vartalo joutuu kertojan tarkkanäköisen katseen ja paljaan himon kohteeksi. Homopiirien seesteinen turvallisuus murtuu toisinaan sitä ympäröivien ennakkoluulojen muuttuessa toiminnaksi, mutta sekään ei jalosta päähenkilöistä sankareita tai taistelijoita. He pysyvät ihmisinä.
Hollinghurstin Vieraan lapsen (2012) kohdalla pohdin, olisiko se ollut jotain, mitä E. M. Forster olisi kirjoittanut, jos olisi voinut; The Swimming-Pool Library ei herätä samaa kysymystä. Kuivan ironian sijasta kerronta on monin paikoin häpeilemättömän raakaa ja paljasta. Kerronta on silti upeaa, samanaikaisesti ylevää ja karkeaa kertojan liikkuessa jatkuvasti sarkasmin, proosallisuuden ja kaunopuheisuuden välillä.
William saa luettavakseen päiväkirjoja ja selailtavakseen valtavia valokuvanippuja. Hauraan vanhuksen menneisyydestä paljastuu toimelias ja taitava diplomaatti, joka on arpeutunut kamppaillessaan seksuaalisuuteen ja ihailemaansa ihonväriin liittyvien ennakkoluulojen kanssa. Williamin ongelmat himon ylittävän ihmissuhteen perustamisessa ja ylläpitämisessä heijastuvat säälimättömästi Charles päiväkirjojen tunnustuksia vasten. Charles käyttää varallisuuttaan ja aikaansa hyväntekeväisyyteen, kun William on alusta loppuun itsekäs hedonisti.
Hollinghurstin kuvaamassa alakulttuurin rajaamassa maailmassa on pelkästään miehiä. Aikana ennen AIDS:ia melkein jokainen Williamin satunnainen kohtaaminen — paitsi tietysti Charlesin — johtaa vähintään hutaistuun panoon jossain kujalla tai yleisessä vessassa. Miehinen vartalo joutuu kertojan tarkkanäköisen katseen ja paljaan himon kohteeksi. Homopiirien seesteinen turvallisuus murtuu toisinaan sitä ympäröivien ennakkoluulojen muuttuessa toiminnaksi, mutta sekään ei jalosta päähenkilöistä sankareita tai taistelijoita. He pysyvät ihmisinä.
Hollinghurstin Vieraan lapsen (2012) kohdalla pohdin, olisiko se ollut jotain, mitä E. M. Forster olisi kirjoittanut, jos olisi voinut; The Swimming-Pool Library ei herätä samaa kysymystä. Kuivan ironian sijasta kerronta on monin paikoin häpeilemättömän raakaa ja paljasta. Kerronta on silti upeaa, samanaikaisesti ylevää ja karkeaa kertojan liikkuessa jatkuvasti sarkasmin, proosallisuuden ja kaunopuheisuuden välillä.
Voi että, kuulostaa taas tosi mielenkiintoiselta. Toivottavasti joku parhaillaan pakertaa suomennoksen kanssa...
VastaaPoistaRomaani on miltei kolmekymmentä vuotta vanha, mutta aina voi toivoa. :-) Hollinghurstin luulisi olevan kansainvälisesti niin merkittävä tai nimekäs kirjailija, että käännökset olisivat itsestäänselvyys.
Poista