lauantai 19. helmikuuta 2011

Silmarillion

J. R. R. Tolkien, Silmarillion. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Silmarillion (1977) suomentanut Kersti Juva. WSOY, Porvoo, 1980.

J. R. R. Tolkien (1892-1973) oli englantilainen kielitieteen professori, joka tuli tunnetuksi Keskimaahan sijoittuvista tarinoistaan. Hobitti eli sinne ja takaisin julkaistiin 1937 ja Taru sormusten herrasta vuosina 1954-55. Kuitenkin Silmarillion on kirja, jota Tolkien kirjoitti nuoruudestaan aina kuolemaansa saakka saamatta sitä koskaan valmiiksi. Tolkienin kustantaja ei osannut nähdä Silmarillionille kiinnostunutta lukijakuntaa. Tolkienin poika Christopher kokosi muistiinpanoista ja tarinoiden eri versioista yhtenäisen tiivistelmän, joka julkaistiin vasta Tolkienin kuoleman jälkeen 1977.

Kun pettyneet, kokonaisten ikäluokkien tuhon todistaneet ensimmäisen maailmansodan veteraanit palasivat kotiin, moni kirjoitti puki sanoiksi epätoivonsa, pettymyksensä ja menetyksensä. Tolkien otti kokonaan toisen suunnan: hän alkoi kirjoittaa fantasiatarinoita luoden kokonaan uuden, toissijaisen maailman, jossa mytologia ja historia välittyy paitsi tarinana myös osana kansojen kieltä. Vaikka maailma on mielikuvituksen tuote, se on sisäisesti johdonmukainen ja erittäin kiehtova.

Silmarillion on haltioiden kertoma tarina maailman synnystä, sen alkuvaiheista ja tapahtumista aina Sormusten sotaan asti. Maailma syntyy jonkinlaisten jumalhahmojen laulusta, ja kuoron soraääni tuo maailmaan varjoja ja pahuutta. Maailman asuttavat ensin haltiat, ja heitä seuraavat ihmiset.  Molemmat sortuvat erilaisiin heikkouksiin, sukusurmiin ja petoksiin. Taistelu pahuutta vastaan tuottaa sankareita, mutta missään mikään ei ole helppoa, mikään ei tule ilmaiseksi ja vuosi vuodelta aikanaan suurten huoneiden voimat vähenevät, veret laimenevat ja uljaus hiipuu. Kehityksellä on suunta, eikä se ole kohti entisaikaista loistoa kuin hetkittäin.

Kirja ei kerännyt aikalaiskriitikoiden kiitosta, ja siinä mielessä Tolkienin kustantajan epäluulo oli perusteltua. Silmarillion on vanhahtavaa, saagojen ja Vanhan testamentin kerrontaa, jota kuormittavat pitkä tapahtumaketju ja lukuisat vieraat maiden, kansojen ja henkilöiden nimet. Se on mytologia, jolla ei ole tietyssä mielessä yleisöä -- sanalla sanoen: se on anakronismi.  

Edellisestä lukukerrasta ehti vierähtää parikymmentä vuotta. Tällä kertaa lukukokemusta vahvistivat Yhdysvaltalaisen kirjallisuuden professorin Corey Olsenin Tolkien-podcastit, erityisesti hänen Washington Collegessa keväällä 2010 pitämänsä Tolkien-kurssin luennot. Olsen kuorii tarinasta uusia kerroksia, toistuvia rakenteita ja ilmiöitä, ja joissain kohden, joskin vastentahtoisesti, liittää tarinaan Tolkienin elämänkerrannallisia käänteitä.

Silmarillion on erinomaisen kiehtova teos, ja Kersti Juvan käännöstä on ilo lukea.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Lunastuksen arkki

Alastair Reynolds, Lunastuksen arkki. Englanninkielisestä alkuteoksesta Redemption Ark (2002) suomentanut Hannu Tervaharju. Like, Keuruu, 2006.

Walesilaisen tieteiskirjailijan Alastair Reynoldsin Lunastuksen arkki on jatkoa Ilmestysten avaruudelle ja Kuilukaupungille, joskin jälkimmäinen on enemmän itsenäinen tarina.

Resurgam-planeetan lähellä kokonainen kaasujättiläinen tuhoutuu ennennäkemättömällä tavalla. Syyllisiksi paljastuvat tukahduttajat,  pienten älykkäiden koneiden armeija, jotka uhkaavat älyllistä elämää kaikkialla maailmankaikkeudessa.  Ihmisten toivo lepää muinaisissa, huipputeknisissä aseissa, jotka lepäävät sulautumisruton vääristämässä avaruusaluksessa Resurgamin järjestelmässä. Aseiden käyttöön on eriäviä näkemyksiä, ja niin käynnistyy takaa-ajo tähtien välisessä avaruudessa.

Reynoldsin korkealentoinen avaruusooppera ja sen teknisen termistön virittämä maailma, joka Ilmestysten avaruuden sivuilla piti lukijaa ehkä hieman etäällä, tarraa nyt mukaansa heti alkuun. Tarina etenee usean kertojan kautta. Jotkut päähenkilöistä elävät teknologian pidentämää jatkoaikaa, mutta puhkiammuttua omaatuntoa nanobotitkaan eivät pysty korjaamaan. Vuosisatoja vanhat synnit ajavat ihmisiä hulluuden partaalle etsimään sovitusta.

torstai 6. tammikuuta 2011

Rocannonin maailma

Ursula K. Le Guin, Rocannonin maailma. Englanninkielisestä alkuteoksesta Rocannon's World (1966) suomentanut Jyrki Iivonen. Avain, Jelgava, Latvia, 2010.

Yhdysvaltalaisen Ursula K. Le Guinin ensimmäinen romaani Rocannon's World vuodelta 1966 on nyt viimein suomennettu. Se kertoo etnologista, joka tutkii syrjäisen planeetan esiteollisia kulttuureja. Kulttuurit joutuvat tähtien välisten sotien näyttämöksi, mutta heillä ei ole edes sanoja laser-aseille, avaruusaluksille ja tuhoisille, mielivaltaisille pommituksille. Kun etnologin oma alus tuhoutuu, hän hakeutuu lähimmälle ansibelille, tähtien väliselle radiolaitteelle, apunaan paikallisten ystäviensä neuvokkuus ja sitkeys.

Le Guin esittelee oudon planeetan kulttuureita, jotka ovat vieraita jopa toisilleen. Niiden säädyt, instituutiot ja yksityiskohdat välittyvät nimissä, tavoissa, uskomuksissa ja tarinoissa. Rocannonin maailma on kiehtova tieteisromaani, vaikka tarinan kaikki elementit eivät loksahdakaan aivan kohdalleen.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Muad'Dib

Frank Herbert, Dyyni. Toinen osa: Muad'Dib. Englanninkielisestä alkuteoksesta Dune - book two: Muad'Dib (1965) suomentanut Anja Toivonen (1983). WSOY, Juva, 2010.

Frank Herbertin kolmeksi kirjaksi jaetun Dyynin toinen osa jatkaa tarinaa Atreides-suvun kohtalosta. Paul ja hänen äitinsä Jessica harhailevat Arrakisin autiomaassa etsien fremen-kansaa. Toisaalla Arrakisin valloittanut paroni Harkonnen jatkaa kaksinaamaista peliään mahtisukujen parissa.

Englanninkielisenä laitoksena Muad'Dib ilmestyi yhdessä niteess' kahden muun osan kanssa, joten se ei ole itsenäinen tarina. Edellisen osan hyveet ja ansiot kantautuvat toiseen osaan.  Herbertin kehittelemän fremen-kansan tavat ja kieli heijastelevat hienolla tavalla äärimmäisen kuivia elinolosuhteita. Mystiikka ja tekniikka sulautuvat upeiksi juonteiksi.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

The Comics Journal Library 6: The Writers

Tom Spurgeon (toim.), The Comics Journal Library 6: The Writers. Fantagraphics Books, Seattle, WA, USA, 2006.

The Comics Journal on yhdysvaltalainen sarjakuvia käsittelevä aikakauslehti, joka on tunnettu pitkistä haastatteluista ja hyvin kriittisistä ja happamista amerikkalaisen valtavirtasarjakuvajulkaisujen arvosteluista. The Comics Journal Library 6: The Writers on kokoelma sarjakuvakäsikirjoittajien haastatteluita 1970-luvun lopusta ja 1980-luvun alusta. Haastateltavat, Steve Gerber, Marv Wolfman, Harlan Ellison, Steve Engelhart, Dennis O'Neil, Gerry Conway, Chris Claremont, Archie Goodwin, Len Wein ja Alan Moore, ovat nimekkäitä kirjoittajia, jotka työskentelivät haastatteluiden aikaan joko Marvelilla tai DC Comics:lla -- poikkeuksena Harlan Ellison. Monet kirjoittajista ovat sittemmin kirjoittaneet jotain muutakin,  esim. romaaneja ja televisio- tai elokuvakäsikirjoituksia.

Haastatteluiden lähtökohta tuntuu olevan, että valtavirtasarjakuvan tekeminen muuttui ratkaisevasti 1970-luvun aikana. Kirjan kannen puhekupla kertoo lehden sävyn: "Something is wrong! Something is killing us all... ! Some hideous moral cancer is rotting our very souls!" Tämä sielua jäytävä syöpä on Comics Code:n hallitsema sarjakuvateollisuus, joka polkee maahan sarjakuvan taiteelliset arvot. Haastattelijat sitten yrittävät houkutella lehden linjan mukaisia mielipiteitä kirjoittajilta. Stan Leen demonisointi ei onnistu, koska hän on kaikkien mielestä mukava mies. Kaikki ovat silti samaa mieltä, että haastatteluiden aikoihin amerikkalainen sarjakuva oli murroksessa. Isot kustantajat palkkasivat riveihinsä ennemmin keskinkertaisuuksia, jotka saivat käsikirjoituksen valmiiksi aikataulussa, kuin luovia, uusia uria kokeilevia taiteilijoita. Kokeiluja jarruttivat myös isojen kustantajien 22-sivuinen formaatti ja haluttomuus ottaa riskejä.

Monin paikoin haastattelijoiden kysymykset ovat johdattelevia, ja osa haastateltavista lankeaa ansaan ja päätyy mollaamaan joitakuita kollegoitaan. Esimerkiksi alun perin vuonna 1979 julkaistu Harlan Ellisonin pitkä haastattelu on johtanut oikeusjuttuun viimeksi 2007.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Dyyni

Frank Herbert, Dyyni. Ensimmäinen osa: Dyyni. Englanninkielisestä alkuteoksesta Dune: book one -- dune (1965) suomentanut Anja Toivonen (1982). WSOY, Juva, 2010.

Yhdysvaltalainen Frank Herbert (1920-1986) toimi mm. sanomalehtitoimittajana ennen tieteiskirjailijan uraansa. Hän kirjoitti pulp- ja scifi-novelleja 1940- ja 1950-luvulla päivätyönsä ohella, ja vuonna 1955 hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa. Herbert heittäytyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi vaimonsa tuella neljä vuotta myöhemmin, ja monen vuoden työ huipentui 1965, kun useiden kieltävien päätösten jälkeen löytyi pieni kustantamo, joka julkaisi Dyynin. Palkinnoista ja kriitikoiden ylistyksestä huolimatta kirja turvannut kokopäiväistä kirjoittamista heti ilmestymisensä jälkeen. Herbert jätti sanomalehtityönsä vasta 1970-luvun alussa.

Dyyni on scifiromaanien sarja, jonka alkaa samannimisellä ensimmäisellä osalla, jonka suomalainen kustantaja on jakanut edelleen kolmeen osaan. Dyynin tarina sijoittuu kauas tulevaisuuteen, missä tähtien välisen keisarikunnan aatelissuvut taistelevat poliittisesta ja taloudellisesta vallasta. Tarina alkaa siitä, kun Atreides-suku saa Arrakis-planeetan läänityksenä. Tämä kuiva, hiekan peittämä planeetta on siitä erikoinen, että se tuottaa ainutlaatuista melanssirohtoa, joka pidentää elämää, parantaa tauteja ja laajentaa henkisiä kykyjä. Se on arvokkain aine tunnetussa universumissa.

Herbert yhdistää politiikkaa, ekologiaa, antropologiaa ja uskontoja kiehtovaksi tieteisromaaniksi. Maailma, sen kulttuuri ja tavat avautuvat mutkattomasti henkilöiden puheiden ja käytöksen kautta, kertojan näkökulma vaihtuu luvun aikana monta kertaa, ja petos seuraa toistaan. Kirjan henkilöt jäävät  hieman etäisiksi, mutta ehkä pääosassa ovatkin muutos, jonka nuori Paul Atreides kokee, ja Arrakis-planeetta. Lukijankaan varttuminen ei ole himmentänyt Dyynin lumoa.

lauantai 20. marraskuuta 2010

White Jazz - Musiikkia pimeästä

James Ellroy, White Jazz - Musiikkia pimeästä. Englanninkielisestä alkuteoksesta "White Jazz" (1992) suomentanut Juha Ahokas. Like, Helsinki, 2007.

Yhdysvaltalaisen James Ellroyn L.A. -kvartetit päätösosa huipentuu liittovaltion poliisin käynnistämiin tutkimuksiin Los Angelesin poliisilaitoksen toiminnasta. Kirjassa seikkailee tuttuja nimiä aikaisemmista osista, mutta tällä kertaa tarinassa on vain yksi päähenkilö. Komisario David Klein, joka kulkee lain kahta puolta, saa tehtäväkseen selvittää sinänsä mitättömän näköistä murtoa. Aika nopeasti taustalta paljastuu hirvittävää perhehistoriaa, poliittista valtataistelua, poliisilaitoksen korruptiota, huumekauppaa jne. Likaista, sekaista ja raakaa rikospulppia.

Kirja ei aivan yllä sarjan edellisten osien tasolle (Musta Dahlia, Hollywood - Suuri tyhjyys ja L.A. - Langennut kaupunki). Alkuun tuntui, että Ellroy on kehittänyt maneerinsa äärimmilleen ja kirjoittanut proosaa lähes luentomuistiinpanoja muistuttavalla kielellä. Ilmeisesti käsikirjoitus oli 900-sivuinen, ja kustantajan painostuksesta se piti lyhentää alle puoleen. Ellroy teki sen poistamalla verbit. Hieno temppu, mutta kirja kärsi.

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...