tiistai 7. heinäkuuta 2009

The Zombie Survival Guide

Max Brooks, The Zombie Survival Guide. Complete Protection from the Living Dead. Three Rivers Press, USA, 2003.

Max Brooks on yhdysvaltalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka tähänastisista teoksista keskeisimmät ovat liittyneet zombeihin, eläviin kuolleisiin. Tämä eloonjäämisopas on kirjakaupoissa sijoitettu huumoriosastoon, vaikka kirja ei yritä olla hauska - ainakaan suoraan. Kirjan ohjeet ovat mietittyjä, ne muodostavat eheän ja johdonmukaisen kokonaisuuden, eikä missään kohtaa kerronta sorru leikkisäksi. Hauskuus onkin juuri siinä, että ohjeet ovat järkeviä tunnettun jos kohta keksittyn uhan varalta. Kylmän sodan yhdysvaltalaiset oppaat ydintalvea varten ovat samaan tapaan hauskoja ("Duck and cover!") - vaikka ydinsota onkin todellinen uhka.

Brooks aloittaa zombeista itsestään. Heikosti tunnettu Solanum-virus muuttaa aivojen toiminnan ja tekee tartunnan saaneista ihmisistä lihaa himoitsevia automaatteja. Brooks piirtää jyrkän rajan jyrkän oikeiden zombien ja Hollywood-zombien välille, mutta ei selvitä eroja sen enempää. Hollywood-zombit taipuvat käsikirjoittajan käsissä ensisijaisesti viihdyttämään, mutta oikeat zombit ovat armoton ja todellinen uhka.

Zombeja voi pysäyttää vain tuhoamalla niiden aivot. Tätä silmällä pitäen Brooks esittelee liudan lähitaistelu- ja ampuma-aseita. Sorkkarauta on monipuolinen ja tehokas ase. Hyviä ovat myös machete, katana ja ehkä suomalaisittain vesuri. Kivääreistä pienoiskivääri on hyvä, koska sen ammukset ovat keveitä ja läpäisykyky riittävä. Muutoin puoliautomaattikiväärit keräävät pisteet. Tuli on kyseenalainen ase, samoin hapot, myrkyt tai radioaktiiviset aineet - ne eivät tuhoa zombien aivoja mitenkään tehokkaasti eivätkä tunnusta vihollista vaan toimivat ihmisiä vastaan myös sangen tehokkaasti. Suojaliivit tai haarniskat on syytä unohtaa, koska liikkuvuus on tärkeä etu zombeihin nähden. Äänenvaimennin on myös hyvin tärkeä, koska kovat äänet houkuttelevat paikalle elävien kuolleiden armeijan.

Sitten Brooks puhuu puolustus- ja hyökkäystaktiikasta. Zombihyökkäys kääntää kaikki kriisiohjeet päälaelleen. Ihmisjoukkoja tulisi välttää, ja siten sairaala, poliisiasema ja kirkko ovat erinomaisen huonoja puolustusasemia. Kerrostalo tai kaksikerroksinen omakotitalo, josta saa portaikon tuhottua, on erinomainen ensivaiheen asema. Siirtymiseen paras kulkuväline on polkupyörä tai purjevene. Hyökkäyksessä pätevät vihollisen selustaan tehtävien iskupartioiden periaatteet - toki taistelu zombien kanssa on epäsymmetristä.

Zombit tuhoutuvat ehkä noin viidessä vuodessa. Tätä aikaa ei ole mahdollista sinnitellä kaupunkilinnoituksessa, vaan sieltä on murtauduttava seudulle, jossa on vettä, ruokaa ja suojaa. Kun yhteiskuntajärjestys on romahtanut, muihin ihmisiin (ainakaan yhdysvalloissa) ei voi juuri luottaa. Koneita, fossiilista energiaa ja erikoistaitoja on niukalti. Näin palattava esiteollisiin viljelymenetelmiin, pidettävä pientä ääntä ja vartioitava rajoja, kunnes aikaa on kulunut riittävän kauan. Sittenkään ei sovi luottaa kenenkään, vaan omaa peltoalaa voi vain ehkä hieman laajentaa.

Lopuksi Brooks luettelee historian tunnetut tai oletetut zombihyökkäykset. Niitä on ollut kaikissa kulttuureissa läpi aikojen, joten kyseessä ei ole vain yhdysvaltalainen fantasia yhteiskunnan romahduksesta. Solanum-pandemiaa ei ole tosin vielä nähty, syynä ehkä lyhyt itämisaika, mutta maailma ei ole koskaan ollut näin kytkeytynyt. Niinpä kannattaa varata säilykkeitä kaappin, vettä varastoon ja 500 ammusta haulikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti