Comics and Sequential Art

Will Eisner, Comics and Sequential Art. Principles and Practices from the Legendary Cartoonist. W. W. Norton & Company, New York, NY, USA, 2008.

Yhdysvaltalainen Will Eisner on sarjakuvan yksi suurista nimistä. Pitkän uransa aikana Eisner piirsi runsaasti monenlaisia sarjakuvia, ja sen lisäksi opetti sarjakuvan tekemistä the School of Visual Artsissa New Yorkissa. Tunnetuin hänen sarjakuvistaan lienee The Spirit, joka ilmestyi omana lehtenään toisen maailman sodan jälkeen. Yhdysvalloissa jaettava The Eisner Award on sikäläinen sarjakuvien Oscar-palkinto.

Comics and Sequential Art perustuu Eisnerin The Spirit -lehdessä julkaistuihin esseisiin. Kirjan ensipainos on vuodelta 1985, jolloin julkaisija oli Eisnerin oma the Poorhouse Press. Uusi kustantaja W. W. Norton on taittanut kirjan uudelleen tehden sivuista tiiviimpiä, tekstistä kaksivärisen ja ulkoasusta paremman.

Alkuun Eisner tarkastelee sarjakuvan lukemista osana laajempaa symbolien tulkintaa. Sarjakuva on yhdistelmä kuvaa ja tekstiä, mutta lisäksi teksti voi olla kuva ja välittää merkityksiä paitsi merkkijonona myös käytettyihin kulttuurissa kirjasimiin liitettyjen vivahteiden kautta. Toisaalta kirjaimet ovat kehittyneet kuvakirjoituksen symboleista, ja joissa kiinalaisissa ja egyptiläisissä merkeissä on nähtävissä kirjaimen kuvallinen alkuperä - sanottakoon sitä tässä homomorfiaksi, samanmuotoisuudeksi. Sarjakuvien kuvakerronta toimii tietenkin hyvin vähinkin tekstein, mutta silloin esim. hahmojen ruumiinkieli nojaa kulttuuriseen konventioon.

Periaatteessa sarjakuvat ja elokuvat ovat hyvin lähellä toisiaan: ne ovat sarja (sequence) kuvia tai kuvasarja. Kuten matemaattisissa sarjoissa niin myös sarja- ja elokuvan kuvasarjoilla on järjestys, mutta siinä missä elokuvan filmikela näyttää 24 kuvaa sekunnissa ja luo illuusion jatkuvasta liikkeestä, sarjakuvan ruutujen väliin jäävän ajan kesto ei ole luettavissa suoraan mistään. Eisnerin mukaan puhekuplien pituus kertoo ruudun ajallisesta kestosta, samoin kuin ruudun esittämä tapahtuma ja ruudun mittasuhteet. Lisäksi ruutujen määrän suhde tapahtumien kulkuun määrää tarinan rytmin. Jos ajoitusta pitää tiivistää, ruutujen määrää lisätään. Vapaus pelata näillä elementeillä lisää merkittävästi sarjakuvien ilmaisuvoimaa.

Sarjakuvissa tarina jaetaan tapahtumiksi, joita kuvataan ruuduissa -- siten ruutu palvelee samaa asiaa kuin beat kirjallisuudessa (tai siis kirjoitusoppaissa). Ruudut ovat tyypillisesti neliskulmaisia ja reunoistaan rajattuja erillisiä kuvia. Eisnerin sarjakuvissa sivut muodostuvat taitavasti sommitelluista ruuduista, joilla ei ole selviä rajoja tai muotoja vaan periaatteessa ainoastaan selvä järjestys. Eisner korostaakin, että ruudun muodolla voi jälleen kommunikoida tunnelmaa tai tapahtuman jännitettä. Niinpä ainoa vakio (painetussa) sarjakuvassa on sivu, joka tulisi ottaa suunnittelun lähtökohdaksi heti, kun tarina on lyöty lukkoon. Eisnerin ja esimerkiksi Victor de la Fuenten sivut ovat silmiä hiveleviä kokonaisuuksia.

Näiden lisäksi ihmisen ruumiinkieli on jälleen kommunikointiväline, joka ei nojaa tekstiin, mutta joka luetaan kuvista ulos. Sarjakuvan tekijälle ruumiinkielen osaamisesta on siten iloa monellakin tapaa. Puhe ja eleet voivat olla samansuuntaisia tai erisuuntaisia siten vahvistaen tai välittäen ristiriitaista suhtautumista. Täydellisintä sarjakuvakerrontaa Eisnerin mukaan on pelkän kuvan varassa etenevä tarina, mikä muistuttaa kovasti käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja David Mametin ajatuksia.

Lopuksi Eisner kuvailee eri sarjakuvamuotoja ja opetusmenetelmiä. Sarjakuvia julkaistaan mm. viihdesarjakuvina, sarjakuvanovelleina, web-sarjakuvina, käyttöohjeina ja storyboardeina. Opetuksen kohdalla Eisner tyytyy luettelemaan joukon asioita, joita sarjakuvan tekijän olisi hyvä osata psykologiasta piirustustaitoon.

Eisner käyttää paljon hienoja sanoja. Ehkä niiden on tarkoitus poistaa sarjakuvien ympäriltä infantilismi, josta se ainakin Yhdysvalloissa on kärsinyt pitkään. Teksti on joka tapauksessa sanaston vuoksi koukeroista. Koska pohjana ovat olleet Eisnerin esseet, kuvien ja tekstin välillä ei ole mitenkään vahvaa suhdetta. Kirjassa on toki lukuisia upeita mustavalkoisia esimerkkejä The Spirit -lehdestä, mutta teksti oma kokonaisuutensa. Kirja ei ole aloittelijan opas vaan analyysi sarjakuvista ja sen menetelmistä. Eisner suhtautuu kriittisesti isojen sarjakuvakustantamoiden työnjakoon: parasta olisi, jos taiteilija ja kirjoittaja olisivat sama henkilö.