sunnuntai 1. joulukuuta 2013

A Revolution Down on the Farm

Paul K. Conkin, A Revolution Down on the Farm: The Transformation of American Agriculture Since 1929. The University Press of Kentucky, Lexington, KT, USA, 2009.

Yksi merkittävimmistä muutoksista 1900-luvulla oli ns. vihreä vallankumous, joka paitsi kohotti maatalouden tehokkuutta myös muutti ympäröivää yhteiskuntaa. Maapallon populaatio nelinkertaistui lyhyessä ajassa ja samaan aikaan väestö siirtyi maatalousammateista teollisuus- ja palveluammatteihin. Suomessa rakennemuutoksen seurauksena koulutettu tietotyöläinen on irronnut isovanhempiensa elinkeinosta niin kauas, että ymmärtääkseen esimerkiksi energian kallistumisen tai ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ruoantuotannolle hän joutuu opiskelemaan kirjoista paitsi tapahtunutta muutosta myös maanviljelyä.

Paul K. Conkin on yhdysvaltalainen Vanderbildtin yliopiston historian emeritusprofessori. Hän syntyi  pienviljelijäperheeseen juuri vuoden 1929 pörssiromahduksen kynnyksellä. A Revolution Down on the Farm on johdanto  vihreään vallankumoukseen ja muutoksiin maataloudessa Yhdysvalloissa 1930-luvulta eteenpäin. Conkin kasvoi maatilalla, viljeli itse pitkään muiden tointensa ohella, ja hänen perheessään viljeltiin maata pitkälle 1990-luvulle asti, mikä kaikki antaa Conkinin kertomukselle omakohtaisen näkökulman. Hän on nähnyt ja kokenut kokenut muutokset itse tai lähipiirinsä kautta.

Conkin tarjoaa tapahtumille taustan, joka lähtee 1800-luvulta maanviljelytekniikoiden, -lajikkeiden, maatalouskoneiden, koulutuksen ja lainsäädännön kehittymisestä. Yhdysvalloissa hyvää viljelymaata oli tarjolla pitkään, ja eurooppalaisten vierailijoiden kauhuksi viljelijät raivasivat usein ennemmin uutta peltoa kuin lähtivät toteuttamaan mitään eroosiolta tai maan köyhtymiseltä säästäviä tekniikoita. Hevosten vetämät niittokoneet yms. nostivat tehokkuutta ja vapauttivat työvoimaa muuhun käyttöön. Etelä- ja Pohjoisosavaltioissa maaperä tarjosi erilaiset mahdollisuudet, joiden vuoksi viljeltiin eri tavoin eri lajikkeita. Kulttuurieroja tasoitettiin sisällissodassa.

Traktoreita oli muutamia jo 1800-luvun puolella, mutta vasta 1920-luvulta eteenpäin ne alkoivat korvata hevosia. Toisen maailmansodan jälkeen hevosia ei juuri enää käytetty. Traktori toi muassaan kolme seurausta: työ tehostui (per käytetty tunti), työ pääomavaltaistui (kyky sijoittaa koneisiin jakoi viljelijät voittajiin ja häviäjiin), ja valtavat määrät laidunmaata vapautui viljelykäyttöön. Sitten keksitään keinotekoiset typpilannoitteet ja tuholaismyrkyt, jotka parantavat tuottavuutta per hehtaari. Monet viljelijät joutuvat täydentämään tulojaan maatilan ulkopuolisin töin, toiset luopuvat kokonaan. Tulee monenlaisia uusia koneita (esim. puimuri), jotka edellyttävät investointeja ja niiden rahoittamiseksi laajempaa viljelyalaa. Kannattava tilakoko kasvaa ja edellyttää maanviljelyn lisäksi uusien teknologioiden seuraamista ja liikkeenjohdollista osaamista. Viljelijöiden tulot maataloudesta ovat alle mediaanitulon, vaikka maan ja koneiden kautta viljelijöillä on varallisuutta.

Korkea tuottavuus muodostuu melko pian 1900-luvun länsimaisen maatalouden ongelmaksi. Maataloudessa syntyy ylituotantoa, joka romahduttaisi hinnat, mikäli siihen ei puututtaisi. Vuosien mittaan eri hallinnot kokeilevat erilaisia tukimuotoja ja puskureita, mutta tasapainoa ei ole oikein löytynyt tähän päivään mennessä. Joskus tuetaan tiettyjen lajikkeiden viljelyä, toisinaan kesantoja. Epävarmuus on suurin vitsaus maanviljelijälle, joka joutuu tekemään suuria investointipäätöksiä poliittisten epävakaiden tuulten mukaan.

Kirja vaikuttaa agribusiness-suitsutukselta, kunnes Conkin avaa nykymaatalouden ongelmia. Tukiviidakko, jonka tarkoitus oli suojata pienviljelijöiden elinkeinoa, on vahvistanut suurten viljelijöiden asemaa. Lannoitteiden mahdollistama yhden lajikkeen viljely vuodesta toiseen altistaa lajikkeen taudeille. Moderni maatalous ulkoistaa kustannuksia: lannoitteet ja myrkyt päätyvät vesistöön, viljeltävää maata syö eroosio, kasteluun käytettävät akviferit tyhjenevät (kustannusten ulkoistus tarkoittaa, etteivät ne näy lopputuotteen hinnassa). Tilat päätyvät yhä harvempien käsiin, ja pääomavaltaistuminen jatkuu edelleen. Ruokaketjun keskittyminen tarkoittaa, että ruoka vaeltaa pitkään, ennen kuin se päätyy ruokapöytään. Kulutuksen kasvu, populaation kasvu ja toisaalta viljeltävän maan eroosio ajaa ruontuotannon ahtaalle.

Conkin esittelee "kestäviä" vaihtoehtoja, mm. luomuviljelyn tapoja ja historiaa, mutta pitää niitä kokonaisuuden kannalta marginaalisena tuotantotapana. Hän silti sanoo, että parannus nykytilanteeseen tulee ainoastaan korkeamman ruoan hinnan kautta -- hän vielä tarkentaa, että hinnan korotuksen pitäisi johtua nimenomaan kestävämmistä tuotantotavoista. Maatalous on energiaintensiivistä, koneet ja lannoitteet kuluttavat hiilivetyjä, joten ruoan hintaan on jatkossa luvassa korotuksia.

Kerronta on sujuvaa. Kirja tosin viettää pitkät pätkät lainsäädännön ja poliittisten muutosten parissa, jotka eivät muodosta ehkä sen mielenkiintoisinta osaa. Vihreä vallankumous ei sellaisenaan ollut täysin minulle uutta, mutta Conkin täydentää kuvaa hienosti. Koko kirjan läpi Conkin kuljettaa kuvausta joko lapsuutensa Tennesseestä, tuolloin käytössä ollutta teknologiaa, kyläyhteisön työnjakoa ja teknologisen muutoksen tarjoamia mahdollisuuksia, tai lankomiehensä vaiheita maanviljelijänä sodanjälkeisessä murroksessa. Näin hän sitoo muutoksen konkreettisiin ilmiöihin ja henkilöihin. Kuvaus 1930-luvun Tennesseestä ja teknologian tuoma murros siellä oli erityisen mielenkiintoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti