maanantai 24. helmikuuta 2014

Men in War

Kuva: Internet Archive (link)
Andreas Latzko, Men in War.  Saksankielisestä alkuteoksesta Menschen im Krieg (1918) englanniksi kääntänyt Adele S. Seltzer. Project Gutenberg EBook, 2003. http://www.gutenberg.org/ebooks/8440

Andreas Latzko (1876-1943) kävi koulunsa Budapestissä, palveli vuoden verran Itävalta-Unkarin armeijassa ja lähti sitten opiskelemaan kemiaa Berliiniin. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä hän palveli Italian vastaisella rintamalla, missä hän myös sairastui sotaneuroosiin. Vietettyään kahdeksan kuukautta sairaalassa, hän muutti Sveitsiin jatkaakseen toipumistaan. Vuonna 1916 Davosissa Latzko kirjoitti romaanin Menschen im Krieg, joka julkaistiin nimettömänä vuonna 1917. Se saavutti nopeasti suosion ja käännettiin useille kielille mutta kiellettiin sotaa käyvissä maissa.

Men in War sisältää sotaa eri näkökulmista tarkastelevia lyhyitä itsenäisiä tarinoita. Seesteisen kotirintaman tunnelmaa pienessä kaupungissa, joka muodostaa raideliikenteen päätepisteen.
The time was late in the autumn of the second year of the war; the place, the garden of a war hospital in a small Austrian town, which lay at the base of wooded hills, sequestered as behind a Spanish wall, and still preserving its sleepy contented outlook upon existence.
Kranaatinheittimien ja tykistön kumu kantautuu vaimeana kaupunkiin, mutta asemalla kaikuu vielä vajaan kahden vuoden takainen karnevaalitunnelma, jossa sotilaat rintamalle marssivat. Kaupungin läpi rintamalle edelleen kulkee riehakkaita sotilaita, mutta rintamalta palaavat nilkuttavat ääneti takaisin junaan. Kontrasti on terävä, mutta kukaan ei tunnu kiinnittävän siihen mitään huomiota. Sotasairaalan pihalla istuu muutama potilas. Yhden vaimo on saapunut tapaamaan miestään. Mies ei puhu vaan väistää kosketusta.

Viisikymppinen kapteeni siirtyy komppanioineen rintamalle. Hän kamppailee elämänkokemuksen synnyttämän empatian ja sodan vaatimusten kanssa. Hänen nuoren ja innokkaan luutnantin täydellinen mukautuminen sotaan ja sen käsitteisiin (esim. ihmismateriaali) oksettaa. Rintamavastuusta vapautettava osasto on kutistunut joukkueeksi. Kaatuneet ovat jääneet hautaamatta. Sitten italialaiset aloittavat hyökkäyksen.

Kirjoituspöydän takana työskentelevän kenraalin rintamusta koristavat mitalit, hänet tunnetaan jonkin maineikkaan taistelun voittajana, mutta hän ei ole nähnytkään rintamaa. Toimittajalle annetut kommentit, rintamalle lähetetyt käskyt ja todellisuus ovat irvokkaassa ristiriidassa. Mielenvikaiseksi leimattu sotilas pohtii, mikä on normaalia. Voiko karmeista muistoista parantua?
Tell me, my dear doctors, at just what point am I to begin to forget?
Latzko on katkera paitsi silpoutuneista nuorista miehistä, myös siviilien hiljaisesta hyväksynnästä ja sodanjohdon etäännyttävistä käsitteistä. Samalla, kun miehet muuttuvat "ihmissalaatiksi", jossain valmistetaan vaunulasteittain ammuksia. Rintamakokemukselle, sen ahdistavuudelle tai sen tuottamille henkisille vammoille ei tunnu olevan edes nimeä. Kotiin palaaville jää vain epämääräinen katkera raivo.

Latzko antoi ensimmäisten joukossa yhtä sukupolvea yhdistävälle kokemukselle kirjallisen muodon. Romaanina Men in War on suora, raaka ja katkera. Se tuntuu syyttävän sodasta paitsi sen johtoa myös propagandalle ja sotainnostukselle altistunutta siviiliväestöä, joka ei näe rampautuneita rintamalta palaavia luurankoja. Kerronta on valtaosaksi henkilöiden ajatuksia, joissa sotaa peilataan siihen, mitä normaali elämä ehkä on. Tapahtumia näiden ajatusten ulkopuolella on vähän. Kirja on joukko tarinoita, jotka esittelevät näkökulman sotaan. Näkökulma ei muutu tai kehity, se vain esitellään. 

Kirja jatkaa urakkaani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti