lauantai 2. elokuuta 2014

Liekit Berliinissä

Philip Kerr, Liekit Berliinissä. Englanninkielisestä alkuteoksesta The March Violets (1989) suomentanut Jukka Jääskeläinen. Atena, Porvoo, 2012.

Vuonna 1936 Saksa järjestää olympialaiset ja valmistautuu kulissien takana jo seuraavaan sotaan. Kansallissosialistien hallinnoima kulttuuri korostaa kaikessa saksalaisuutta, ja ulkomaisia kulttuurivaikutteita suitsitaan. Berliiniläinen sotaveteraani ja entinen rikospoliisi Bernhard Gunther on päätynyt yksityisetsiväksi. Hoiperrellessaan sihteerinsä hääjuhlista kotiin hän tapaa lakimiehen, joka tarjoaa töitä.  Rikkaan teollisuuspampun tytär ja tämän mies ovat kuolleet tuhopoltossa, ja hyvin kalliit timanttikäädyt ovat kadonneet talon kassakaapista. Guntherin tehtävä on paikantaa käädyt, mutta juttu osoittautuu melko pian monimutkaiseksi. Tuhopolttoa tutkivat niin rikospoliisi kuin Gestapokin, ja Gunther joutuu luovimaan politisoituneen poliisitoiminnan arvaamattomilla vesillä.

Skotlantilainen Philip Kerrin Liekit Berliinissä on ensimmäinen osa Berlin Noir -rikosromaanisarjaa. Kirja noudattaa kovaksi keitettyä noir-perinnettä uskollisesti: Kertoja on tarinan päähenkilö, hänen maailmankuvansa on kyyninen ja toimintatapansa ympäröivän väkivallan ja korruption sanelemia. Niinpä Bernie Gunther nauttii alkoholia ja tulee kolkatuksi kuin Philip Marlowen ikään, mutta, vaikka tarina ei säästele iskuja, Kerr maustaa tarinaansa runsaasti huumoria.
Ovesta astui nainen, jonka tunnistin heti elokuvayhtiö UFA:n tähdeksi Ilse Rudeliksi. Hänellä oli tumma soopelitakki ja sininen satiiniorganzailtapuku. Hän katsoi minua kummastuneena, ja minä puolestani tuijotin häntä ällistyneenä. Hän oli tuijotuksen arvoinen. Hänellä oli sellainen vartalo, josta oli saattanut vain uneksia sentyyppisessä unessa, jonka näkemisestä oli usein unelmoinut.
Kerr näkee paljon vaivaa tarinan kulisseihin. Moni kansallissosialistisen Berliinin tarjoama ilmiö on tuttu esim. Richard Evansin erinomaisesta historiatrilogiasta: Naisten siirtäminen kotirouviksi työllisyyden parantamiseksi, kraft durch Freude -matkailu, valtatieverkoston huonopalkkaiset rakennusprojektit, säännöstely, puheet, vainoharhaisuus, poliittinen korrektius, ilmiannot, propaganda ja pidätykset. Paikoin yksityiskohtia tuntuu olevan melkein liikaa: Kertoja muistelee murojen mainoslausetta nauttiessaan aamiaista, ja Ilse Rudelinkin vaatetuksesta hän tunnistaa materiaaliksi satiiniorganzan, mitä se sitten onkaan. Hieman vähäeleisempi immersio olisi ollut ehkä tehokkaampaa.

Vuoden 1936 Berliini on korruptoitunut, ahdistava ja arvaamaton, ja se palvelee noir-dekkarin tunnelmaa hyvin. Kerronta kulkee rikkaiden ja köyhien maailmassa kiertäen keskiluokan asuinalueet ja elämänpiirin. Kirjan englanninkielinen nimi The March Violets viittaa poliittisiin takinkääntäjiin, jotka liittyivät natsipuolueeseen vasta sen noustua valtaan maaliskuussa 1933. Kaksi kuukautta myöhemmin puolue suljettiin uusilta jäseniltä, vaikka puolueen järjestöt tietenkin pysyivät avoinna.

Liekit Berliinissä on toimivaa, kovaksikeitettyä, häpeilemätöntä pulppia. Berlin Noir -sarjan toisen osan olen jo aloittanut.

4 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän kesällä, ja pidin tästä aika paljonkin. Berliini sopi hienosti noir-taustaksi, mustanpuhuvia juoniaineksia oli tarjolla yllin kyllin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kovaksi keitetty dekkari jotenkin uppoaa ainakin minuun, mutta hyviä ei tule vastaan ihan joka päivä. Tämä oli ihan hyvä, tosin sarjan toisessa osassa tarinan sävy on hieman paremmin tasapainossa.

      Poista
  2. Tämä ja seuraava osa ovat jo valmiina hyllyssä odottamassa oikeaa lukuhetkeä. Epäilen, että kovaksi keitetty ei ole ihan minun juttuni, mutta tässä on jotain houkuttelevaa. Kenties tuo mielenkiintoinen historiallinen konteksti tai sitten vain Atenan huipputyylikkäät kannet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kirjan lumo on enimmäkseen lavasteissa, miten sotaa edeltävä Berliini muhii jo tulevaa. Tarinan langanpäät jäävät alkusolmujen varaan, mutta en ole laskenut sitä aina Chandlerillekaan suureksi vahingoksi.

      Olen samaa mieltä kansista: kerrassaan tyylikkäät ja linjassa kirjan tunnelman kanssa.

      Poista