 |
| Kuva: WIKIPEDIA |
Yhdysvaltalaisen runoilijan ja kirjailijan E. E. Cummingsin (Edward Estlin) kirja The Enormous Room perustuu hänen kokemuksiinsa Ranskassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän palveli vapaaehtoisena ambulanssijoukoissa Ranskassa vuonna 1917 mutta tuli pidätetyksi yhdessä ystävänsä William Slater Brownin kanssa vakoiluepäilyjen vuoksi. Hän vietti kolme kuukautta La Ferté-Macén vankileirillä Normandian Ornessa.
Cummingsin ystävä Brown, kirjan B., oli kirjoittanut varomattomasti sodanvastaisia mielipiteitä kirjeeseen, jonka sensori luki ja jonka perusteella hänet vangittiin. Cummings vangittiin, koska hän oli B:n ystävä eikä suostunut kuulusteluissa tunnustamaan vihaa saksalaisia kohtaan.
La Ferté-Macén vankileiri muodosti eräänlaisen välitilan niille, joita ei voitu tuomita maanpetoksesta mutta jotka eivät kuitenkaan pystyneet osoittamaan syyttömyyttään. Kolmen kuukauden välein leirillä vieraili "kolmen viisaan miehen" lautakunta, joka arvioi tapauksia vapauttaen tai lähettäen edelleen oikeaan vankilaan tarpeen mukaan. Odottaessaan kohtaloaan vangitut kyhjöttivät valtavassa tunkkaisessa huoneessa.
All this time the enormous room was filling gradually with dirty light. In the farther end six figures were brooming furiously, yelling in the dust like demons.Lattia oli kylmä, ruoka oli huonoa ja peseytymismahdollisuudet olemattomat. Eniten Cummings kuitenkin inhosi ranskalaista byrokratiaa, joka oli yhdistelmä pöyhkeyttä ja kyvyttömyyttä.
Vangitsemisen ja siirtymisen leirille Cummings kuvaa tarinana. Hänen äänensä on nuoren harvardilaisen keikarin, joka asettaa vastakkain ikävän kohtalon ja sitä kuvaavan reippaan kielen. Adjektiiveja hän käyttää lovecraftimaisena vyörynä, joka ei pelkää ladata kaikkea tekemistä ja olemista. En osannut sanoa, oliko kyseessä "läppä", siis ihan vitsinä sovellettu tyylikeino, vai vuorasiko Cummings tarkoituksella kerrontansa. Tyylikeino ei kuitenkaan hurmannut.
Vankileirillä ajantaju katoaa, eikä kerronta kulje enää aikajärjestyksessä. Cummings kuvaa leirin muita vankeja. Suuressa huoneessa majaa hollantilaisia, belgialaisia, venäläisiä, englantilaisia, ranskalaisia, afrikkalaisia, ruotsalaisia, ainakin yksi meksikolainen ja yksi norjalainen. Hän kuvaa kaikenlaista pientä kommellusta, mutta kirjassa ei ole varsinaisesti juonta. Cummings irtisanoutuu teoksen muistelmallisuudesta ja kiinnittää sen (fiktiiviseen) kaunokirjallisuuteen.
Ehkä kirja yrittää asettaa yksilön järjestelmän edelle kuvaillessaan historian nimettömiä sivuhenkilöitä ja heidän kohtaloitaan. Kapinallisen Cummingsin ja tämän ystävän tuntui olevan vaikea sopeutua punaisen ristin ambulanssijoukkoihin, kun pikkumainen esimies käski tekemään kaikenlaista ärsyttävää siivoamista ja muuta sellaista. Sodan ajan ranskalainen hallinto on suoranainen sortokoneisto, joka sulkee viattomia yksilöitä suorastaan mielivaltaisesti vankiloihin. Cummings irvailee vartijoille, joilla ei ehkä ole kaikki muumit laaksossa, mutta hän ei tunnu välittävän, missä ikäluokkien välkympi valtaosa on.
The Enormous Room ei maistunut. Alkuun se oli ärsyttävä ja sen jälkeen tylsä. Cummings tuottaa muutamia herkullisia sanavalintoja, mutta useammin nekin hapuilevat tyhjää.
Kirja liikkuu sodan liepeillä ja jatkaa siten ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti