perjantai 16. tammikuuta 2015

Piippuhylly

Katja Kettu, Piippuhylly. WSOY, Helsinki, 2013.

Katja Ketun novellikokoelma Piippuhylly (2013) tarjoilee joukon toisiinsa väljästi liittyviä tarinoita. Kehyskertomus on kirje piippuja keränneeltä mieheltä tyttärelleen. Kirjeessä mies kertoo tarinan kunkin piipun aikaisemmasta omistajasta, mutta varsinaisesti tarinat kertovat naisista.
Opin, että yhdestä maailman pisteestä saattaa kertoa kaikki tarinat. Tähän olen liittänyt vain murto-osan niistä. Nämä ovat kertomuksia alkumerestä ja tulikuumasta hiekasta. Fosforinhohtoisista kaloista, siitä kuinka ihmisen rakkaus voi olla yhtä ehdotonta kuin lapinkoiran lempi.
Tarinat kieppuvat villisti historiallisissa murroskohdissa. Kirja vie lukijansa Saksaan Kristalliyön tapahtumiin, Stalingradin taisteluun, juuri vallankumousta edeltäneelle Venäjälle, Jäämeren rannoille, Afrikan orjalaivoille ja kuumeiseen Rioon. Piiput vaihtavat omistajaa kuljettaen tarinoita muassaan, ja syystä tai toisesta kaikki tiet vievät pohjoiseen. Lappi muodostaa kuitenkin eräänlaisen piippuhyllyn, josta näkee huonosti pelikentälle. Maailman suuret tapahtumat välittyvät loivina laineina, huhuina sekä vieraina ihmisinä ja esineinä, joita karun ympäristön ja etäisyyksien muovaamat paikalliset ottavat vastaan kukin tavallaan.
Mutta on muunkinlaista rakkautta, mehevää. Lihanlillivää, pakonpolttavaa reittä, rietasta, jyhmeänkutoista, kähmäistä ja turskatelinkaltaista kurotusta kohti taivaan saranoita. Niissä ihminen on seinä toista vastaan, mutta avautuu tarvittaessa oveksi. 
Piippuhylly on myös säilytyspaikka lasten ulottumattomissa. Kokoelman tarinat eivät ole keskiluokkaisen sieviä kertomuksia. Novellit kuvaavat seksuaalisuutta laidasta laitaan väistäen ainoastaan romanttisen rakkauden. On kiimaa, alistamista, raiskauksia, kaupankäyntiä ja hyväksikäyttöä sekä joitain poikkeamia heterosuhteiden tallatulta polulta. Rakkaudeton seksi on  eläimellistä ja enimmäkseen miesten hallitsemaa. Kerronnan toteavuuden, uhrien tyyneyden ja tapahtumien rajuuden väliin syntyy jännite. Tämä vieraannuttaminen toimii paikoin tehokkaasti.

Ketun kielenkäyttöä on palkittu ja ylistelty. Kerrontaa maustavatkin herkulliset sanat, jotka voivat olla murretta tai itse keksittyjä. On "ääpättäjää", "tilliturpaa" ja "kälämejä". Rajummin Kettu soveltaa yleiskielen sanoja kootessaan henkilöitä ja tapahtumia. Hän lavastaa tarpeellisen määrän yksityiskohtia historialliseksi kehykseksi, mutta jokin estää putoamasta novellien maailmaan. Ehkä jonkinlainen tarinamaisuus, vauhdikas ja rietas kertomuksellinen kujeilu tai peräti musta huumori? En tiedä, eikä haittaa. Lumpsakkaa lukemista, yhtä kaikki.

6 kommenttia:

  1. Minäkään en oikein pudonnut näihin. Pidin Kätilöstä, mutta tämä tuntui sen ylijäämätavarasta kootulta kirjalta. Nimi on hyvä, koska se kokoaa. Kirjalla oli ensin toinen nimi, jolla sitä ehdittiin jo markkinoidakin, olikohan se Jäänsärkijä.

    Esittelysi on niin vaikuttava, että voisin melkein lukea kirjan uudestaan. Olet löytänyt kiinnostavsti monta merkitystä Piippuhyllylle. Kyllä tämä on ainoa oikea nimi tälle kirjalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, onko kokoelman kehyskertomus se suoja tarinoiden rankkuutta vastaan. Novellien tapahtumat olisivat tarjonneet raastavampiakin lähestymistapoja. Nyt nämä oli semmosen tarinaniskijän juttuja. Ja kokoelma on epätasainen, kuten aina, mutta varmaan eri lukijoille eri kohdista. :-)

      Kätilön tapahtumat sijoittuvat ilmeisesti samaan tarinamaailmaan ja käyttävät osin samoja henkilöitä. Sen voisi tässä lukea jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Ostin tämän juuri tänään alennusmyynnistä. Katsotaan, miten uppoaa vai uppoaako. Kätilö napsahti täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt sanaa lumpsakka, enkä ole edes varma, mitä se tarkoittaa. Hihhihhii.

      Poista
    2. Sinuun tarttui Ketun sananrakentelutaito...;)
      Toivotan lumpsakkaa viikonloppua sinulle Juha ja Suketukselle myös!

      Poista
    3. Kiitos. Lumpsakka tästä varmasti tulee.

      Joskus kuuntelen kateellisena murrealueiden sanastoa. Eteläsuomalainen toteava puheenparsi joutuu tekemään työtä ilmaistakseen sävyä, joka joistain murteista pulppuaa vaivattomasti.

      Poista