lauantai 23. tammikuuta 2016

Great Expectations

Charles Dickens, Great Expectations (1861). Toimittanut ja esipuhein varustanut Angus Calder. Penguin Books, Harmondsworth, Middlesex, UK, 1978.

Charles Dickens on ehtinyt tulla hieman tutuksi, joten arvelin tietäväni, mistä aineksista romaani Great Expectations (1861, suom. Loistava tulevaisuus)  koostuu: orpoudesta, lyhyestä lapsuudesta, kovaotteisesta siirtymisestä aikuisten maailmaan, Lontoosta nähtävyyksien ulkopuolella, polveilevasta ja yksityiskohtaisesta kerronnasta, hassuista nimistä jne. Totta puhuen minulla ei ollut suuria odotuksia, mutta kirja onnistui silti yllättämään, sillä mielenkiintoisten henkilöhahmojen välillä oli oikeita jännitteitä.

Kertoja on päähenkilö itse, Philip Pirrip eli "Pip", joka kokoaa historiastaan kasvukertomuksen. Hän jää orvoksi ja päätyy sisarensa talouteen soiselle seudulle Thamesin suistoalueella. Hän saa oppia sepän ammattiin, mutta sitten kylästä tulee omituinen kutsu. Rikas ja iäkäs vanhapiika Havisham haluaa pojan vierailulle viihdyttämään ja pelaamaan korttia yhdessä hänen ottotyttärensä, kuvankauniin Estellan kanssa. Kauneus ei kuitenkaan yhdisty muihin hyveisiin, eikä neiti Havisham ole mikään satujen hyvä haltiatar. Mikä pahinta, Pip saa kosketuksen herrasväen tapoihin ja maailmoihin. Sen jälkeen ahdas kotitalo ja sen ennustettava maisema eivät tunnu enää tarjoavan mitään.

Pip haluaa herrasmieheksi, ja, kuinka ollakaan, aivan yllättäen nimetön sponsori tekee tästä haaveesta totta. Kaikki on kuitenkin monin verroin monimutkaista ennen kuin päähenkilön idealismi löytää tiensä tasapainoiseen uomaan, ja jokaisella on luonteensa yhteiskuntaluokasta riippumatta. No varnish can hide the grain of the wood; and that the more varnish you put on, the more the grain will express itself.

Anne Brontën hienon Wildfell Hallin asukkaan (1848) yllyttämänä pohdin lukiessani Dickensin esittelemää herrasmiehen kuvaa. Tarina ei kuitenkaan keskity samaan tapaan miehen ja naisen väliseen suhteeseen vaan laajemmin moraaliin, yksilön ja yhteisön suhteeseen. Viktoriaanisessa maailmassa herrasmieheyden katsottiin seuraavan suoraan hyvämaineisesta ja vauraasta syntyperästä, mutta Dickens kyseenalaistaa tämän. Raha ei tee kuitenkaan sen enempää Pipistä kuin öykkärimäisestä Bentley Drummlesta todellista herrasmiestä. Edellinen ajautuu kauas ihanteista muutettuaan Lontooseen ja totuttuaan rahan käyttöön, ja jälkimmäinen kuolee kohdeltuaan huonosti hevostaan, mikä on luonteenpiirteenä ja kohtalona jotenkin brontëmainen. Hyvän perheen kasvatus tai toimiminen tärkeässä asemassa voi tuottaa sydämen kylmyyttä, välineellistämistä ja rikollisuutta siinä missä osattomuuskin. Todellista inhimillistä lämpöä ja ymmärrystä voi kehittyä yhtä hyvin (tai paremmin) syrjäisen ahjon ääressä kuin missä tahansa kartanossa.
 
Kirjan esipuheessa Angus Calder marssittaa niin runsaasti nimekkäitä kirjailijoita kuvailemaan Dickensin taitoja kertojana, että kaltaiseni Dickens-skeptikko alkaa epäillä itseään. Esimerkiksi George Orwellin mukaan Dickensin tarinaa maustaa katkeamaton yksityiskohtien virta, joka virittää uskottavan ympäristön. Graham Greene on ylistänyt kertojan kertomuksellisuutta ylläpitävää ääntä. Monet muut kiittelevät kirjan huumoria ja kirjailijan lämmintä suhtautumista henkilöhahmoihinsa. Kieltämättä kirjassa on näitä molempia mutta ei siinä määrin tai sentyyppisiä, että olisin vallan ihastunut. Ehkä luen Dickensiä väärin.

2 kommenttia:

  1. Suuria odotuksia tai Loistava tulevaisuus, molemmilla nimillä löytyy suomennos tästä teoksesta, joka kuuluu lapsuuteni elokuvamuistoihin. Olen lukenut tämä kirjana sekä Kuvitettuna klassikkona ja pidin. Muutenkin Dickens on lempikirjailijoitani. Tosin täytyy sanoa, että tällä hetkellä lukemani Pickvick-kerhon jälkeenjääneet paperit on aika puuduttavaa lukemista. Dickens käyttää paljon ironiaa ja satiiria, mutta en muista, kuinka paljon sitä tässä kirjassa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Oikeastaan koko Pipin kasvutarina kietoutuu ironiaan jo ihan romaanin nimestä lähtien. Great expectations tarkoittaa paitsi Pipin odotuksia myös kirjaimellisesti Pipille osoitettua hyväosaisuutta ja omaisuutta.

      Tiukat tilanteet saattavat päättyä koomiseen käänteeseen, omahyväiset sivuhenkilöt puhuvat ristiin tunnistamatta tekopyhyyttään, ja esimerkiksi sisaren käyttämä kasvatusmetodi "bring up by hand" tarkoittaa sekä fyysisiä rangaistuksia että pojan kasvattamista ilman ulkopuolista apua.

      Sitten on vähemmän koomista ironiaa, joka käsittelee mm. ihmisten todellisia henkilöllisyyksiä, idealismin ja todellisuuden törmäämistä ja enemmän tai vähemmän yllättäviä kohtaloita.

      Pickwick-kerhon papereita en ole vielä lukenut, ja Kolea talokin odottaa vuoroaan. Ilokseni kuitenkin huomasin, että kirjasta tehdyn elokuvasovituksen on ohjannut David Lean.

      Poista