The Pragmatic Programmer

Andrew Hunt, David Thomas, The Pragmatic Programmer: From Journeyman to Master. Addison-Wesley, 1999.

Yhdysvaltalaiset ohjelmistoammattilaiset Andrew Hunt ja David Thomas päätyivät kirjoittamaan kokemuksistaan ja näkemyksistään kirjan The Pragmatic Programmer. Kirja on ollut menestys yli kymmenen vuotta, ja miehet ovat sittemmin perustaneet The Pragmatic Bookshelf -kustantamon.

Sana pragmaattinen juontuu latinan kautta kreikasta, missä pragma tarkoittaa tekoa. Pragmaattinen ohjelmoija on siis käytännöllinen: hän on realistinen, järkevä ja hänen työtään ohjaavat sellaiset teoreettiset periaatteet, jotka toimivat käytännössä. Noh, dialektis-materialistinen pilailu sikseen.  

The Pragmatic Programmer lähtee siitä, miten ollaan ohjelmointiammattilainen. Ohjelmointi on käsityötä, ja kirjoittajat pohjustavat analogioissaan käsityöläisperinnettä ja -etiikkaa. Ammattilaisen tulee pitää työkalunsa (osaamisensa) hyvässä kunnossa, seurata alan kehitystä ja omaksua uusia menetelmiä uusien (ja vanhojen) ongelmien äärellä.  Kirjoittajat kokoavat kirjan lukuihin ohjeita aiheittain kattaen mm. pragmaattisen ajattelutavan, työkalut, ongelmanratkaisun, suunnittelun, projektien hallinnan, testaamisen ja vaatimusten, muutosten sekä versioiden hallinnan. Argumentaatio, esimerkit ja tiivistelmät ovat kaikki hyvin käytännönläheisiä.

Ammattilaisuus ja ammattietiikkaan sitoutuminen on hieno päämäärä itsessään. Sitten kirjoittajat menevät esittämään, että olisi hyvä tunnistaa keskeisiksi muuttuvia teknologioita ajoissa, jotta voisi paukutella henkseleitään ja leuhottaa sitten, kun teknologia on valtavirtaa. Tässä kyse on kilpailusta ja pätemisestä, mitkä eivät liity ammattilaisena olemiseen sinänsä. Tämä lipsahdus ja kirjan jaaritteleva sä-passiivi ovat keskeiset heikkoudet.

The Pragmatic Programmer on ollut olennaisesti muokkaamassa ohjelmistoammattilaisuuden työtapoja ja menetelmiä. Edellisestä lukukerrasta on viisi vuotta, ja nyt kirjan esittämät ajatukset tuntuivat omilta.

Punarinta

Jo Nesbø, Punarinta. Norjankielisestä alkuteoksesta Rødstrupe (2000) suomentanut Outi Menna (2005). WSOY, 2010.

Nesbø jatkaa oslolaisen Harry Holen tarinaa. Hole ampuu valtiovierailun yhteydessä yhdysvaltalaisen turvamiehen, joutuu sivuun valvontaosastolle, saa ylennyksen ja kiinnostuu Norjaan salakuljetetusta harvinaisen tehokkaasta kivääristä. Kiväärin kautta perehdytään Norjan toisen maailmansodan aikaiseen politiikkaan, saksalaismielisiin, vastarintaliikkeeseen ja jälkipyykkiin. Nesbø kirjoittaa sujuvasti, mutta tarina ei aivan vaivattomasti loksahtele kohdalleen. 

Hollywood - Suuri tyhjyys

James Ellroy, Hollywood -- Suuri tyhjyys. Englanninkielisestä alkuteoksesta Big Nowhere (1988) suomentanut Juha Ahokas (1998). Like, Helsinki, 2010.

Yhdysvaltalaisen rikoskirjailijan James Ellroyn Los Angeles -kvartetin toinen osa sijoittuu 1950-luvun alkuun keskelle kommunistivainoja. Elokuvastudiot käyttävät poliitikkoja aseinaan työehtoneuvotteluissa filmi- ja kuljetusväkeä vastaan. Howard Hughes ja Mickey Cohen pitävät korruptoitunutta poliisilaitosta otteessaan. Jazzia, tupakansavua, lahjuksia ja nyrkiniskuja.

Ellroy kokoaa väljästi tositapahtumiin perustuen monimutkaisen sarjamurhamysteerin. Henkilöitä on paljon, tapahtumat viittaavat aina taaksepäin, rotuennakkoluulot ovat vahvoja ja rikostutkimus on paljon yksinkertaisten asioiden selvittämistä, jalkatyötä ja painostusta. Päähenkilöt ovat särmikkäitä ja kaikkea muuta kuin puhtaita, ja dialogi on uskottavaa.

Säätiö

Isaac Asimov, Säätiö. Englanninkielisestä alkuteoksesta Foundation (1951) kääntänyt Tuulikki Lahti (1979). Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva, 2009.

Yhdysvaltalainen Isaac Asimov (1920-1992) toimi biokemian professorina Bostonin yliopistossa. Hänet tunnetaan kuitenkin paremmin tieteiskirjailijana, jonka keskeisin teos on eeppinen Säätiö-sarja, jonka ensimmäinen osa on käsillä oleva Säätiö. Osia on kaikkiaan seitsemän.

Kaukana tulevaisuudessa galaktisen keisarikunnan keskuksessa Hari Seldon kehittää psykohistorian, jonka matemaattisten mallien avulla pystytään ennustamaan tulevaisuuden suuria linjoja melko tarkasti. Seldon ennustaa keisarikunnan romahduksen, ja lyhentääkseen romahdusta seuraavia pimeitä vuosisatoja hän perustaa säätiön, jonka tehtävä on galaktisen ensyklopedian kirjoittaminen syrjäisellä ja köyhällä planeetalla.

Asimov kirjoittaa siistiä proosaa. Tarina kulkee vuosikymmeniä eri hahmojen kautta. Historiasta kiinnostuneen maallikon näkökulmasta tarina muistuttaa teemoiltaan myöhäisantiikkia. Se myös kuvaa teknologian, sen tuotannon ja sitä ylläpitävän yhteiskunnan välisen siteen: toimiakseen teknologia edellyttää ylläpitoa ja varaosatuotantoa, mikä edellyttää koulutettua työvoimaa, mikä edellyttää korkean erikoistumisen mahdollistavaa yhteiskuntaa. Tästä seuraa hyvinvointi, jonka mahdolliset heilahdukset herättävät poliittista liikehdintää.

Myth: Key Concepts in Religion

Robert Ellwood, Myth: Key Concepts in Religion. Continuum, Lontoo, UK, 2009.

Yhdysvaltalainen Robert Ellwood toimi uskontotieteen professorina kolmisenkymmentä vuotta ennen eläkkeelle jäämistään 1997. Hän on kirjoittanut parikymmentä kirjaa maailman uskonnoista ja mytologioista, ja Myth on lyhyehkö johdanto myyttien pariin.

Alkuun kirja tarjoaa määritelmän, joka alkaa seuraavasti:

Myytti on jumalista, sankareista tai muista erikoisista olioista kertova tarina, joka sijoittuu esihistorialliseen aikaan tai vaihtoehtoiseen maailmaan ja joka pukee kertomuksen muotoon yhteisön maailmankäsityksen ja arvot.

Myytit motivoivat ja perustelevat --usein kertomuksen muodossa-- yhteisön organisaatiot, sukupuoliroolit ja sukupuolten välisen työn- ja vallanjaon. Niihin kuuluvat luomis- tai syntytarinat kertovat asioiden alkuperän ja siten niiden todellisen luonteen. Soturi- ja pelastaja myytit näyttävät esimerkein, miten paha voitetetaan ja miten voitaisiin palata takaisin ihanteelliseen ja alkuperäiseen ihmisen ja maailman välillä vallinneeseen suhteeseen. Ellwood antaa esimerkkejä erilaisista ja eri kansojen myyteistä.

Myytit ja niiden tulkinnat ovat mytologiaa, myyttejä koskevaa tiedettä (mytologia voi myös viitata joukkoon jonkin tietyn perinteen tai kulttuurin myyttejä, esim. kreikkalainen mytologia). Myyttien merkitykseen on neljänlaisia teorioita. Ensimmäinen on euhemeerinen, joka on saanut nimensä Euhemeros Efesoslaisesta (330-260 eaa) ja jonka mukaan myytit eivät ole kirjaimellisesti totta, vaan, vaikka ne perustuvat historiallisiin tapahtumiin, niitä on tarkoituksellisesti liioiteltu. Tarujen jumalat ja sankarit ovat alunperin olleet kuninkaita ja sotureita. Valistuksen ryhmään kuuluvat teoriat edellyttävät modernia oppineisuutta, joka tarkastelee myyttejä "tieteellisesti", eli tarinoiden päälle sovitetaan yleisiä sääntöjä, ne luokitellaan piirteidensä perusteella ja saadusta jäsennyksestä tuotetaan uutta tietoa. James Frazerin The Golden Bough on tätä ryhmää kuten myös monet strukturalistiset, funktionalistiset ja psykoanalyyttiset teoriat. Romanttiset teoriat viittaavat valituksen aikaa seuranneeseen romantiikan aikaan. Näiden teorioiden (Herder, von Schelling, Nietzsche ja Campbell) mukaan myyttien herättämät tunteet ja mielikuvat ovat niiden merkityksen avain: ihmiset näkevät elämänsä ja olemassa olonsa laajemmassa kuvassa. Neljäs ryhmä on pedagoginen, jonka myyttient tehtävä on opettaa. Platonin luolamyytti lienee malliesimerkki.

Tämän jälkeen Ellwood käy läpi esimerkkejä erilaisista myyteistä purkaen niitä auki. Perinteisten (vanhojen) myyttien rinnalla paikkansa saavat kansalliset myytit ja modernit "keksityt" myytit (Tähtien sota, Taru Sormusten Herrasta). Kirjan loppupuolella on katsaus merkittäviin myyttien tutkijoihin.

Ellwood kirjoittaa selkeästi, ja asioiden jäsennys on moitteeton. Silti kirjan ote on hieman lepsu.

Tuohtumus

Philip Roth, Tuohtumus. Englanninkielisestä alkuteoksesta Indignation (2008) suomentanut Arto Schroderus. Werner Söderström Osakeyhtiö, Helsinki, 2009. 

Newarkilainen nuori, kaikin puolin siisti ja tunnollinen kosher-lihakauppiaan poika Marcus Messner pakenee isänsä maaniseksi käyvää huolenpitoa Ohioon Winesburgin collegeen. Hillitty newjerseyläinen juutalaisnaapurusto vaihtuu Keski-Lännen kiiltokuvamaiseen amerikkalaiseen kristilliseen yliopistoidylliin - tai niin Marcus luulee. Todellisuus ja todelliset ihmiset ovat vaikeita, ja opintoja häiritsevät opiskelijayhdistysaktiivit, huonetoverit ja naiset. Taustalla kiehuvat Korean sota ja pelko kutsunnoista. 

Rothin tarina kertoo 1950-luvun alun Yhdysvalloista, missä yhteisö vielä sääteli sukupuolten välistä kanssakäymistä ja vaati yksilön osallistumista yhteiseen ajanviettoon ja rituaaleihin. Winesburgin college lienee perinteiden linnake, missä kunnollisuudenkin täytyy kulkea tiettyä, hyväksi koettua uomaa.

Roth kirjoittaa pitkiä, meheviä virkkeitä, jotka Schroderus kääntää taitavasti.

The Romans: From Village to Empire

Mary T. Boatwright, Daniel J. Gargola, Richard J. A. Talbert, The Romans: From Village to Empire. A History of Ancient Rome from Earliest Times to Constantine. Oxford University Press, New York, NY, USA, 2004.

Antiikin Rooman historiaa kirjoitetaan yhä uudestaan. Yhtäältä uudet arkeologiset löydöt tarjoavat uutta tietoa, ja toisaalta tapa lukea antiikin aikalaistekstejä muuttuu. Yksi näistä uudemmista historioista on The Romans: From Village to Empire, joka on nimensä mukaisesti kasvukertomus kylästä Tiberjoen varrella koko Välimeren kattavaksi imperiumiksi. Kirjoittajat ovat yhdysvaltalaisia historian professoreita, jotka ovat kukin ennen tätä teosta kirjoittaneet Rooman eri instituutioista tai aikakausista.

Rooman tarina alkaa rautakautisesta Italiasta. Apenniinien ja Tyrrhenanmeren väliselle kaistaleelle nousee pieniä kyliä, jotka alkavat työstää metalleja. Tiberjokea ympäröivän tasangon kylät yhdistävät voimansa pohjoisen Etrurian etruskien laajenemista vastaan. Sitten tulevat foinikialaiset ja kreikkalaiset käyden kauppaa ja perustaen siirtokuntia, ja siinä sivussa välittyy kulttuuria ja kirjoitustaitoa. Noin 800-luvulta eaa. eteenpäin alkaa muodostua kaupunkivaltioita. Kaupunkien myötä kehittyy myös (ammatillinen) erikoistuminen, ja jotkut erikoistuvat vallankäyttöön. Katovuodet tuottavat velkasuhteita, pääoma kasautuu ja syntyy eliitti.

Roomaa hallitsi roomalaisten oman historian mukaan seitsemän kuningasta alkaen Romuluksesta. Viimeinen kuningas ajettiin maanpakoon 500-luvun alussa eaa. Virkamiehet (magistratus -- vanha englanti-suomi -sanakirja antaa sanalle magistrate käännöksen rauhantuomari), jotka valittiin eliitin piiristä yhdeksi vuodeksi kerrallaan, ottavat kuninkaiden paikan. Virkakokeiluja tehdään pitkään, ja vuosisadan puolentoista aikana vakiintuu kahden konsulin vuosittainen pesti. Ylimyssukujen neuvoa-antava kokous, senaatti, vakiintui pysyväksi neuvostoksi.

Italiassa 300-luvulla eaa. käydään valloitussotia, joista käänteiden jälkeen Rooma selviytyy voittajana. Sitten syntyy eturistiriita Karthagon kanssa Sisialiassa, jolloin seuraa ensimmäinen ja toinen puunilaissota 200-luvulla. Sotien myötä Rooman valtapiiri laajenee ensin läntisellä sitten itäisellä Välimerellä. Valloitukset paitsi tuovat rikkauksia, myös sotajoukkojen varustaminen osoittautuu erittäin kannattavaksi toiminnaksi. Eliitin arvovalta perustuu sotaan, ja korkeimmat virat edellyttävät sotakokemusta. Laajenemisesta seuraava hyvä jakautuu epätasaisesti, ja tasavallan selkärankana toiminut vapaa talonpoika joutuu kilpailemaan suurtilallisten orjatyövoimaa vastaan. Pellot myydään, ja talonpoika muuttaa kaupunkiin poliittisesti epävakaaksi köyhäilistöksi. Seuraa sarja sisällissotia ja diktatuureja. Alkuun vapaista ja riittävän vauraista talonpojista kootut legioonat nostetaan nyt köyhistä palkkaa vastaan pysyviksi armeijoiksi.  Kansalaisuus- ja maanomistuskysymykset synnyttää eripuraa Italian niemimaalla. Orjat nousevat kapinaan. Merirosvot piinaavat Välimerta.

Seurauksena valtaa keskitetään. Ylimyssukujen vesat pyrkivät keskeisiin virkohin silmittömällä lahjonnalla, josta seuraavaa velkaa he maksavat sitten saamansa viran kautta. Virassa olevaa virkamiestä ei voi syyttää, mutta virkakauden päätyttyä viranomainen palaa Roomaan yksityishenkilönä, jolloin heitä vastaan on mahdollisuus nostaa syyte. Konsulikautensa aikana Caesar maksaa tukijoilleen avokätisesti velkansa ja pakenee poliittista kähmintää Galliaan prokonsuliksi -- kaikkiaan kymmeneksi vuodeksi. Siellä hän käynnistää sodan, jonka seuraksena Gallia liitetään osaksi Rooman valtakuntaa. Caesar ei halunnut päätyä vihamiestensä raadeltavaksi senaattiin syytettynä korruptiosta, joten hän marssi legioonineen Roomaan. Parin vuoden sisällissodan jälkeen hänestä tuli diktaattori, ja tasavaltalaisaika päättyi.

Caesarin murhan jälkeen 44 eaa. seuraa poliittista epävakautta ja sisällissota, kunnes Caesarin ottopoika Octavianus (myöh. Augustus) onnistuu selättämään vastustajansa. Hänen valtakautensa on pitkä ja sisäisesti rauhallinen. Huolimatta epätasaisista keisareista ja ulkoisista uhista valtakunta pysyy koossa ja kukoistaa, erityisesti ensimmäisen vuosisadan lopulta toisen vuosisadan lopulle. Jatkuvan sodankäynnin ja rajakahinoinnin seurauksena poliittinen valta siirtyy yhä enemmän legioonien komentajille, ja Severus Alexanderin murhasta 235 käynnistyy ns. sotilaskeisarien aika, jonka levottomuudet päättyvät vasta Diocletianuksen valtaan 284. Tuona aikana senaatti ehtii nimetä ainakin 18 keisaria, mutta samanaikaisesti moni muu huudatti itsensä keisariksi joukkojensa edessä. Diocletianus käynnistää tetrarkiakokeilun, joka kestää vain hänen vallassaoloaikansa. Tetrarkian jälkeen valtaan nousee Konstantinus Suuri, jonka valtakauteen kirja päättyy.

The Romans on maallikolle herkullinen johdanto Rooman valtakunnan historiaan. Kertomus kulkee kronologisessa järjestyksessä, jonka lomaan tuodaan sosiaaliset instituutiot sitä mukaa, kun ne ovat relevantteja ja niistä on tietoa. Kirjassa on runsaasti hyviä, joskin nimistöltään hieman niukkoja karttoja. Jokaisen luvun alussa kirjoittajat käyvät läpi, mihin lähteisiin tapahtumat nojaavat. Monin paikoin kirjassa on katkelmia aikalaisteksteistä, kuten Ciceron puheista, keisarien säädöksistä jne.