Sininen juna

Agatha Christie, Sininen juna. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Mystery of the Blue Train (1928) suomentanut Aarre Pipinen. Lukija Lars Svedberg. WSOY äänikirja, 2012.

Hercule Poirot astuu Siniseen junaan Pariisissa matkustaakseen Ranskan Rivieralle. Matkalla rikas amerikkalainen Ruth Kettering murhataan hyttiinsä ja hänen kalliit jalokivensä varastetaan. Ranskan poliisi on neuvoton, joten Poirot joutuu ratkomaan tapauksen heidän puolestaan. Ensimmäinen epäilty on tietenkin rahapulasta kärsivä aviomies. Sitten junassa on myös naisen rakastaja, miehen rakastajatar sekä teräväpäinen, äskettäin perinnön kautta rikastunut Katherine Grey, josta kuoriutuu avustaja Poirotille.

Jostain syystä nämä eivät kuitenkaan enää maistu samaan tapaan kuin nuorena. Agatha Christie pitää yllä laimeaa jännitystä Poirotin jatkuvalla vihjailuilla siitä, kuinka hän aikoo kysyä jotain eräältä, joka tietää jotain jostain. Christie esittää tapansa mukaan työtä tekevät ihmiset moraalisesti heikompina -- poikkeuksena tietysti palvelijana työskennellyt neiti Grey, mutta hänelläkin on sitten kuitenkin "paremmat" sukujuuret. Se oli sellaista siihen aikaan.

Murha on kuitenkin murha, ja Sininen juna (1928) on kohtuullisen sujuva dekkari. Äänikirjan Lars Svedbergin paksu ääni sopii automatkoille.

The Hollow Pilgrim

Ville Vuorela, The Hollow Pilgrim. A Stalker RPG Novel. Finn Lectura, 2014.

Neuvostoliittolaisten Arkadi ja Boris Strugatskin romaani Stalker - huviretki tienpientareelle (1972) on scifi-klassikko. Maapallolla vierailleet muukalaiset ovat jättäneet jälkeensä muutamia alueita, joilla esiintyy vaarallisia, fysiikan lakeja rikkovia ilmiöitä. Nämä alueet eli ns. vyöhykkeet aidataan, ja niitä alkaa valvoa ja tutkia kansainvälinen Instituutti, mutta lakia ja vaaroja uhmaten vyöhykkeille hiipii seikkailijoita, stalkereita, etsimään vieraita esineitä ja teknologiaa.

Pelisuunnittelija Ville Vuorela hankki käsiinsä lisenssin ja julkaisi vuonna 2008 Stalker-roolipelin, joka sijoittuu Strugatskien romaanin maailmaan. Peli oli suomalaisittain menestys paitsi uudenlaisen sääntöjärjestelmänsä myös erikoisen pelattavan maailmansa puolesta. Englanninkielinen laitos ilmestyi vuonna 2012.   

The Hollow Pilgrim on Vuorelan roolipelin maailmaan sijoittuva kiehtova sci-fi -romaani. Vuorelan romaani käynnistyy noir-henkisenä dekkarina, kun kirjan päähenkilö agentti Jacob Moncke tutkii kollegansa murhaa, mutta tapahtumat kääntävät sen ennen pitkään tieteistoiminnaksi, jota siivittää kosto. Tapahtumapaikka on Keski-Eurooppa, jossa Toulousen aidattu vyöhyke lyö laineita aina Saksassa ja Itävallassa asti.

It would be a cold day but unlike in the of southern France, the cloud cover was breaking up above the Zone, torn apart by unseen forces and anomalous drafts. Shafts of sunlight shot through these rifts but did little to ease the overall sense of melancholy and abandonment all around them. 

Anomaliat pysyvät siististi aitojen sisällä, mutta niiden vierasperäiset vaikutukset valuvat aitojen ulkopuolelle. Vyöhykkeiden vaikutuksille altistuneet ihmiset kärsivät mutaatioista, ja Ranskassa altistuneita on erityisen paljon, koska "vierailu" osui suoraan Toulousen päälle. Nämä ihmiset muodostavat myös poliittisen ongelman; mutaatiot ovat outoja ja vakavia, ja maailman myötätunto alkaa laimeta. Vyöhykkeitä ympäröiville turva-alueille on syntynyt lain ulkopuolella toimivia yhteisöjä ja järjestöjä, joiden vaikutukset Ranskaan ovat varsinaisen Toulousen eristämistä suuremmat. Vilkas musta pörssi kauppaa vyöhykkeiltä haettuja esineitä eteenpäin. Vyöhykkeet ovat ilmiönä tietysti politisoituneet, ja vyöhykkeitä valvova ja hallinnoiva Instituutti valtuuksineen muodostaa omalakisen piirin kansallisvaltioiden sisälle - tai pikemminkin päälle.

Kuten Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaasta (2010) alkanut trilogia, myös The Hollow Pilgrim on ilmestynyt nimenomaan englanniksi tavoitellen heti suomenkielistä lukijakuntaa laajempaa yleisöä. Vuorelan kaikin puolin sujuva englanti on puhekielimäistä, mikä sopii pulp-henkeen, mutta hetkittäin kertojan ja hahmojen rekisterit tuntuvat sekoittuvan. Päähenkilö käyttää alatyyliä, mikä vyöhykkeen ilmiöiden tapaan tarttuu ihmisiin (ja kertojaan). Moncke yrittää karkein sanoin saada keskustelussa yliotetta kokeneista kelmeistä, mikä on kaiken nähneeltä poliisilta ja entiseltä ammattisotilaalta heikkoa tilannetajua. Kyynisestä noir-perinteestä huolimatta kohtaamiset ja dialogi voisivat hyötyä useammasta sävystä. Toki kirjassa nähdään oivaltavaakin  kerrontaa.

He half-expected Moncke to smile or scoff at him but instead the senior agent's relaxed expression vanished. For a single intake of breath he looked old, tired and utterly crushed by his own cynicism. Then it all disappeared under an impassive mask of indifference and a bad shave.

Kaiken kaikkiaan The Hollow Pilgrim ei mieti, pysähdy tai takeltele, vaan sivuilta välittyy viihdyttävä toiminta ja mehukas outous. Parhaimmillaan kirja on kuljettaessaan tapahtumia pitkin maanalaisia tunneleita, ruostuneita teollisuushalleja ja vyöhykkeen petollista maisemaa. Vaikka tarina on suoraviivainen, monin tavoin kahden maailman rajalla elävä Moncke ei ole mikään helppo samaistumisen kohde. Miehen otteet ovat yllättäviä ja kovia -- suhteessa muihin hän muodostaa jonkinlaisen moraalisen anomalian.

Kannen alaotsikko lupailee kirjasarjaa. Toivottavasti kirjalle saadaan jatkoa. Maailmoja ja erityisesti niiden risteyskohtia Vuorela osaa totisesti luoda.

Emma

Jane Austen, Emma. Toimittanut ja johdannon kirjoittanut Fiona Stafford. Penguin Classics, London, UK, 1996 (2003).

Jane Austenin 1800-luvun alkuun sijoittuva romaani Emma (1815) uppoutuu maalaisaatelin elämään. Austen houkuttelee taitavasti lukijan sovinnaisuuksien hallitsemaan seurapiiriin, sen näennäisiin vaikeuksiin ja tylsään rutiiniin. Tapahtumia on niukalti, vaikka kerrontaan sulautuu viittauksia poliittisista tapahtumista ja sosiaalisista muutoksista. Pinnalta tarinassa näyttää olevan vähän panoksena, ja juuri se on osa tarinan lumousta.

Austen kuvaa seikkaperäisesti vierailuja, kutsuja ja keskusteluja. Sosiaalinen tila täyttyy tyhjänpäiväisyyksistä ja kohteliaisuuksista, eikä huumorille tai leikkisyydelle ole tilaa. Vihjailujen tulkitseminen on vaikeaa, havainto on subjektiivista ja ennakkoluulojen rasittamaa, eikä suoralle puheelle ole kanavaa edes hyvien ystävien kesken. Oleellista on, mitä seurapiiri ja naiset eivät tee. Tarina ei kurota näiden rutiinien ulkopuolelle, joten maalaisaatelin naisten elämä alkaa näyttää ankealta ja tyhjänpäiväiseltä (yläluokan etiketti puhkeaa ahdistavaan kukoistukseen kuningatar Victorian hallituskaudella).

Avioliitto, jonka äärellä Austenin romaani pyörii, on naisten ainoa pelivuoro. Itsenäisillä eli varakkailla naisilla on vaihtoehtoja, mutta ne, joilla ei ole maan tai perinnön tuomaa turvaa, joutuvat etsimään sopivan puolison tai hankkiutumaan töihin. Siinä sitten luovitaan suvun, seurapiirin, odotusten, intohimon ja epävarman tiedon ristiaallokossa.

I lay it down as a general rule, Harriet, that if a woman doubts as to whether she should accept a man or not, she certainly ought to refuse him.

Kirjan päähenkilö Emma Woodhouse asuu isänsä kanssa maaseudulla vaarojen keskellä. Kesien kuumuus ja muiden vuodenaikojen kosteus tai kylmyys vaanivat jatkuvasti ulkona liikkuvia (ja vetoisten ikkunoiden läheisyydessä istuvia). Etäisyydet vaikeuttavat vierailuja naapurustossa: jalan ei kukaan halua liikkua, eikä renkiä viitsi aina vaivata valjastamaan kärryjä. Pienet ympärillä tapahtuvat muutokset langettavat varjoja turvallisen arjen ylle, ja käytännön seikoista johtuvat epämukavuudet häiritsevät maalaisaatelin joutilaisuutta.

Emma on kaunis, varakas ja fiksu. Hänen asemassaan naiset hukuttavat aikansa taiteeseen, musiikkiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kotiopettajan onnistunut avioituminen synnyttää Emmassa itseään ruokkivan halun järjestellä muidenkin asioita, mutta nuoruus, vilkas mielikuvitus ja maaseutuelämän uomiinsa urautunut elämä eivät ole opettaneet lukemaan ihmisiä heidän omista lähtökohdistaan -- saati käsittelemään vilppiä. Niinpä Emma on ratkaisevissa kohdin väärässä. Tiiviissä seurapiirissä virheet lankeavat muiden kannettaviksi.

Penguin Classics -sarjan johdannot ovat maallikolle arvokkaita tiedonlähteitä. Fiona Stafford esittelee kirjan nimien sekä todellisten ja keksittyjen tapahtumapaikkojen suhdetta teemoihin ja henkilöhahmoihin. Austen on kylvänyt sanaleikkejä ja symboleja siinä määrin, että nimien suunnitelmallisuus alkaa saada tolkienmaisia piirteitä. Stafford lukee auki myös kohtauksia, kielikuvia ja ovelasti peiteltyjä viittauksia mm. seksuaalisuuteen.

Mitä kirjasta voi sanoa, mitä ei ole jo sanottu? Pidän Jane Austenin romaaneista. Emman esittämän joutilaan yläluokan itsehillintä ja tapa väistellä suoraa väittämää ja avointa konfliktia on herkullinen.

Teksas palaa

Lee Child, Teksas palaa. Englanninkielisestä alkuteoksesta Echo Burning (2001) suomentanut Tero Kuittinen. Karisto, Hämeenlinna, 2014.

Teksasissa liftaava Reacher saa yllättäen kyydin kauniilta naiselta, joka haluaisi päästä eroon pahoinpitelevästä, nyt vankilassa veropetoksesta istuvasta miehestään. Mies on vapautumassa, paikallinen poliisi on miehen suvun leivissä, eikä pakeneminen huoltajuuskiistan vuoksi ole vaihtoehto. Palkkatappajaksi Reacher ei sentään suostu mutta lähtee kuitenkin tallipojaksi miehen suvun ranchille.

Ilmapiiri on kireä. Mies vapautuu ennen aikojaan mutta kuolee samana iltana. Nainen pidetetään murhasta. Reacher turvautuu suoraan toimintaan jouduttaakseen pahasti tahmautuvia tutkimuksia.

"Saatte valita", hän sanoi. "Luovutte leikistä nyt, tai sitten menette sairaalaan."

Järjestyksessään neljäs Jack Reacher -romaani noudattaa sarjan vakiintuneita puitteita. Reacher oikaisee vääryyksiä kuin maaton, kiertelevä ritari ja katkoo muutamia käsiä siinä sivussa. Lee Child ottaa joitain askeleita kohti meksikolaisten ongelmallista asemaa Yhdysvalloissa, mutta jättää saarnaamiset muille. Teksas palaa on toimiva rikosromaani.

Lauantaiesseet

Antti Arnkil, Lauantaiesseet. Siltala, 2014.

Kiiltomato julkaisi ensimmäisen oikean kirjallisuuskritiikkini Antti Arnkilin Lauantaiesseistä (2014). Sitä on pidettävä sellaisena, koska Kiiltomato on kirjallisuuslehti, joka julkaisee kirjallisuuskritiikkiä. Kritiikki syntyi neljän kirjoittajan hyvin väljänä yhteistyönä Maaria Ylikankaan ohjaamalla Nuoren Voiman Liiton kirjallisuuskritiikkikurssilla.

Kritiikin kirjoittamiseen kului huomattavasti enemmän aikaa, mutta muuten se ei poikennut tavanomaisesta bloggaamisestani: selailin kirjaa, selailin muistiinpanoja ja kirjoitin... ja sitten päädyin kuitenkin jaarittelemaan esiteollisesta yhteiskunnasta (write what you know).

Kurssi avasi silmäni monin tavoin. Luen kritiikkejä ja erityisesti omaa tekstiäni uusin silmin, mistä on seurannut muuttunut tietoisuus ja sitä kautta tyytymättömyys. Ehkä lepsu kirjoitteluni korjautuu seuraavan 500 kirja-arvion aikana.