torstai 14. elokuuta 2014

Kenelle kellot soivat

Ernest Hemingway, Kenelle kellot soivat. Englanninkielisestä alkuteoksesta For Whom the Bell Tolls (1940) suomentanut Tauno Tainio. Tammi, Helsinki, 1976.

Antony Beevorin mukaan Ernest Hemingway nautti espanjalaisten parissa arvostusta ja luottamusta sisällissodan aikaan. Hemingwaylle, joka toimi kirjeenvaihtajana, kerrottiin ja näytettiin asioita melko vapaasti siinä toivossa, että hänen kirjoituksensa kääntäisivät maailman sympatiat tasavaltalaisten puolelle. Kokemustensa pohjalta Hemingway kirjoitti romaanin Kenelle kellot soivat, josta tuli myynti- ja arvostelumenestys. Se ei kuitenkaan kääntänyt sodan kulkua.

Kenelle kellot soivat kertoo yhdysvaltalaisesta Robert Jordanista, joka taistelee vapaaehtoisena tasavaltalaisten kansainvälisessä prikaatissa kansallismielisiä vastaan. Toukokuun lopulla 1937 hän saa tehtäväkseen räjäyttää sillan Madridin lähellä Guadarramavuoristossa vihollisen selustassa osana tasavaltalaisten laajempaa offensiivia. Tarina seuraa Robertia neljän päivän ja kolmen yön ajan tämän yrittäessä siirtää paperille laadittua suunnitelmaa todellisuuteen yhdessä vuoristossa toimivien espanjalaispartisaanien kanssa.

Armeija on erikokoisten joukko-osastojen muodostama organisaatio. Kurin, yhdenmukaisen varustuksen ja koulutuksen tehtävä on muovata yksilöistä ja heidän muodostamistaan yksiköistä persoonattomia, keskenään samanlaisia koneiston osia eli pelinappuloita, jotka ovat strategisen suunnittelun edellytys. Robert Jordanille abstraktion siirtäminen paperilta todellisuuteen osoittautuu kuitenkin vaikeaksi. Vuoristo tarjoaa karttaa vaikeamman maaston, toukokuinen sää vaihtelee rajusti, mutta ennen kaikkea Robert kohtaa vuoristossa partisaaneja, joilta puuttuvat kuri, yhdenmukainen varustus ja koulutus. Pablo, partisaaniryhmän johtaja, pitää Robertin suunnitelmaa huonona eikä tunnu sitoutuvan siihen. Hän pitää Robertia ulkopuolelta tulevana pahana, joka järkyttää vuoristoon syntynyttä tasapainotilaa ja kohdistaa kansallismielisten huomion tarpeettomasti heihin. Ryhmän kuri perustuu pitkälti Pablon vaimon Pilarin terävään kieleen. Hän on kiihkeä tasavaltalainen ja ryhmän tosiasiallinen johtaja. Kaiken lisäksi Robert rakastuu Mariaan, nuoreen ja viattomaan joukkoraiskauksen uhriin.

Toukokuuhun 1937 mennessä sota on jo jatkunut liki vuoden. Kaikki ovat nähneet ja monet ovat tehneet silmitöntä väkivaltaa. Nopean voiton ja poliittisten puhdistusten hurmos on väistynyt. Ideologiaa pidetään pystyssä väkivalloin myös tasavaltalaisten keskuudessa, kun kommunistit kytkevät puhdasoppisuuden ja vainoharhaisuuden armeijan toimintaan. Espanja on vihkiytynyt kuolemaan, jonkinlaiseen härkätaisteluun, jossa kansallismieliset aavistavat härän liikkeet ja pyörähtelevät sen edessä pystymättä kuitenkaan antamaan sille kuolettavaa iskua. Partisaaniryhmän tarina on kuin sisällissota pienoiskoossa. Urheiden espanjalaisten siviilien päälle on liimattu improvisoitu sodanjohto, jolla on käsissään kuriton, kouluttamaton ja heikosti aseistettu armeija. Se taistelee paremmin aseistettua ja johdettua vihollista vastaan. Taistelijoiden veri vuotaa tarpeettomien propagandatavoitteiden edestä. Vieraat valtiot tuovat sotaan aseita, osaamista ja vieraita ajatuksia, mutta, missä tasavaltalaiset saavat muutamia Robertin kaltaisia dynamiittimiehiä, kansallismieliset täyttävät taivaan saksalaisin lentokonein.

Hemingwayn kerronta etenee kolmannessa persoonassa. Tekstin seassa kulkee kääntämätöntä espanjaa ja ranskaa. Suomennoksessakin liikkuu vanhahtavia ilmauksia noudattaen englanninkielisen alkuteoksen tyyliä. Virkkeet ovat koruttomia ja toteavia. Hemingway seuraa tapahtumia vuoristossa, mutta hiljaisina hetkinä partisaanien ajatukset karkaavat menneisyyteen tai tulevaisuuteen ja alkavat rakentaa unelmia tai etsiä suotuisia enteitä eli toivoa. Hahmot ovat lihaa ja verta. Sodan arvet, epäröinti, pelko, toveruus, ylpeys ja kohtalonusko heijastuvat mielialan muutoksissa ja valinnoissa. Pablon käsissä on ensi kertaa laadukkaita hevosia, jotka hän haluaisi pitää. Andrés haaveilee kalastuksesta veljensä kanssa. Robert rakentaa mielessään elämää Yhdysvalloissa yhdessä Marian kanssa. Vain Pilar tarrautuu menneeseen, nuoruuden päiviin Valenciassa ja elämään nuoren härkätaistelijan rinnalla. Vanhenevalle, urheutta palvovalle naiselle tulevaisuus tarjoaa vähän.

Kenelle kellot soivat on lyhyesti sanottuna upea teos. Se jatkaa ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti