The Return of the Soldier

Rebecca West, The Return of the Soldier (1918). Project Gutenberg EBook, 2011. http://www.gutenberg.org/ebooks/37189

Rebecca West (1892-1982) oli brittiläinen kirjailija, toimittaja ja kirjallisuuskriitikko. Romaanien ohella hän kirjoitti lukuisia arvosteluja sanomalehtiin, piti luentoja, toimi äänekkäästi naisten äänioikeuden puolesta ja työskenteli toimittajana naisasialiikkeen lehdissä.

The Return of the Soldier on Westin esikoisteos vuodelta 1918. Kertoja Jenny asuu yhdessä serkkunsa suloisen vaimon Kittyn kanssa valtavassa talossa, jota he ovat sisustaneet hillityn onnelliseksi. Kaikki heijastelee perinnettä ja luokka-asemaa. Naiset odottavat miestä sodasta kotiin. Ovelle tulee kuitenkin tuntematon nainen, Margaret, joka kertoo miehen haavoittuneen. Miksi naiset eivät ole saaneet tietoa virallista reittiä? Naiset pelaavat herkkävaistoista peliä, jossa Margaret joutuu altavastaajaksi yläluokkaisten asukkaiden kanssa.

Kitty brutally permitted a silence to fall. Our caller could not bear it, and broke it in a voice that nervousness had turned to a funny, diffident croak.

Ensimmäinen maailmansota kaatoi kolme keisaria ja yhden sulttaanin. Kaikkialla vanha järjestys alkoi huojua. Rintamalla pappia ei enää kunnioitettu. Palvelijat eivät osanneet asioitaan. Talon naiset taistelevat säilyttääkseen sosiaalisen järjestyksen, mutta yhteiskunnallinen muutos saapuu heidän valtavan puutarhan suojaamaan pihaansa. Kapteeni Christopher Baldry palaa sodasta sotaneuroosin kourissa eikä muista vaimoaan tai taloaan. Hän muistaa ainoastaan Margaretin viidentoista vuoden takaa. Teollisen tuottama sotaneuroosi on uhka paitsi idealisoidulle käsitykselle sodasta ja tietenkin avioliitolle myös sosiaaliselle järjestykselle.

Kerronta on epävarmaa: Chrisin aikakäsitys horjuu, ja kertoja liikkuu toisen käden tietojen, muistojen ja tapahtumien välillä. Tarinan käänteet eivät ole kuitenkaan aivan uskottavia. Oivallukset ja mielenliikutukset sisälsivät aavistuksen goottikauhutarinoiden tuoksua, vaikka kirjalla ei ole mitään tekemistä kauhu-genren kanssa. Oli miten oli, ehkä vähitellen näiden kirjojen myötä alan ymmärtää, millainen muutos teollistuminen oli ja mihin modernismi reagoi.

Tarina käsittelee sotaa, joten tämä kirja aloittaa urakkani Ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

The Once and Future King

T. H. White, The Once and Future King (1958). Ace Books, New York, NY, USA, 1996.

Brittiläinen Terence Hanbury White (1906-1964) alkoi opettajan toimensa ohella kirjoittaa 1930-luvulla. Kirjoista tuli lopulta sen verran tuloja, että hän siirtyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Maineeseen hän nousi kuningas Arthuria käsittelevän neliosaisen sarjan The Once and Future King myötä. Kirjan neljä osaa valmistuivat kahdenkymmenen vuoden aikana: ensimmäiset kolme 1930-luvun lopulla ja viimeinen vuonna 1958, jolloin kirjat koottiin yhdeksi sarjaksi. White kirjoitti vielä viidennen osan, mutta kustantaja kieltäytyi julkaisemasta sitä.

White ihastui Thomas Maloryn Arthur-kuninkaan tarinoihin, jotka olivat koko kirjasarjan inspiraatio. Ensimmäinen kirja The Sword and the Stone (1938) käsittelee kuitenkin Arthurin lapsuutta, josta Malory ei sano mitään. Sir Ectorin huostaan uskottu pieni poika Wart saa opetusta kasvattiveljensä aseenkantajana. Wart löytää metsästä vanhan miehen, Merlynin, josta tulee hänen opettajansa. Merlyn osaa muuttaa muotoaan eläimeksi tai kasveiksi. Toisessa kirjassa The Queen of Air and Darkness (1939) Merlyn jatkaa Arthurin opettamista tämän ollessa jo kuningas. Englannissa käydään jatkuvaa ja hyödytöntä sotaa, jonka päättääkseen Arthur haluaa luoda uudenlaisen ritariaatteen pyöreän pöydän ja oikeudenmukaisuuden ympärille.

Kolmas kirja The Ill-Made Knight (1940) kertoo Lancelotin tarinan: rujosta nuorukaisesta kasvaa ylivertainen ritari, mutta elämää varjostavat ikävä ennustus ja rakkaus sekä kuninkaaseen että tämän puolisoon Gueneveriin. Siinä sitten tulee maattua toinen nainen, mutta kohtalo ei jätä rauhaan. Neljännessä ja viimeisessä kirjassa The Candle in the Wind (1958) noituuden ja insestin tuottama Mordred tarttuu kruunuun, kun Arthur on tasoittamassa tilejään Lancelotin kanssa.

Kirjan sävy on koominen, erityisesti koheltavien sivuhahmojen kautta. Donquijotemainen kuningas Pellinore metsästää myyttistä petoaan ja on jatkuvasti ongelmissa. Monien hahmojen puheenparsi pulppuaa mukavasti ja Merlynin takaperin etenevä elämä heittää tarinaan tämän tästä anakronismeja. Vanhojen satujen perinnettä kunnioittaen ihmisiä kuitenkin kuolee enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti, on makaamisia ja rakkauden hedelmiä. Arthur ei ole mikään suuri soturi vaan hieman naiivi poliitikko, joka yrittää sovittaa voimankäyttöä ja oikeudenmukaisuutta yhteen.

Kirja olisi luultavasti ollut nautinto lapsena, mutta nyt se oli puolen vuoden urakka. Sadut tai Arthur-kuninkaan tarinat eivät ole ongelma. Kirjan tarjoama naiivius ja lepsu draama pitivät loitolla ja väsyttivät: kaikki on jotenkin pyöreää, sopivaa ja kivaa. Tämä tietenkin kertoo minusta enemmän kuin kirjasta, mutta ymmärrän Teemu Mäen inhon Carl Larssonin akvarelleihin.

Six Degrees

Mark Lynas, Six Degrees: Our Future on a Hotter Planet (2008). Fourth Estate, Kindle Edition, 2009.

Mark Lynas on brittiläinen toimittaja, tietokirjailija ja ympäristöaktivisti. Hän on perehtynyt ilmastonlämpenemiseen, hiilen kiertoon ja viimeisimmissä teoksissaan energiantuotantoon.  

Six Degrees: Our Future on a Hotter Planet saa nimensä kansainvälisen ilmastokomitean IPCC:n arvioista, joiden mukaan seuraavan sadan vuoden aikana ilmaston keskilämpötila saattaa nousta pahimmassa tapauksessa kuusi astetta. Lynas halusi tietää, mitä konkreettisia vaikutuksia näillä asteluvuilla on. Hän luki tuhansia ilmastotieteilijöiden tutkimuksia ja järjesteli ne papereiden sisältämien aste-ennusteiden mukaan omiin luokkinsa. Näin hän sai kuusi luokkaa ja kirjalleen rungon. Hän kokosi kunkin ryhmän papereista näkymän, mitä kyseinen lämpötilan nousu tarkoittaa ympäristölle ja sen osana ihmiselle.

Kirja siis esittelee ilmastonlämpenemisen vaikutuksia aste kerrallaan. Kirjoittaja hyppää vaikutuksia kuvatessaan muutaman sivuin välein eri puolille maailmaa. Esimerkiksi yhden asteen nousu riittää esimerkiksi palauttamaan Nebraskan autiomaaksi, joka se oli Euroopan keskiajalla, ja sulattamaan Kilimanjaron lumet, pohjoisen napajäätikön sekä Alaskan ja Alppien jäätiköt. Kuivuudet ja tulvat lisääntyvät samoilla alueilla; kun edellinen kuivattaa kasvit, jälkimmäinen vie hauraan pintamaan mennessään. Tutkimusten mukaan maapallon kuivuudesta kärsivä maapinta-ala kasvaisi 3 prosentista 30 prosenttiin.

Kahden asteen nousu pahentaa Kiinan pohjoisosien kuivuutta, mikä vaikeuttaa ruoantuotantoa. Valtamerien happamoituminen lisääntyy, ja hiilidioksidia sitovan planktonin määrä laskee. Luvassa on romahtavia kalakantoja, metsäpaloja, helteitä ja rankkasateita. Esimerkiksi Andien ja Kalliovuorten lumihuippujen sulaessa  asukkaat vuorten juurella jäävät ilman keväisiä sulamisvesiä, jotka ovat tuoneet kosteutta juuri kuivimman ajan alkuun. Talven sateista ei kesällä enää kostu. Ilmaston lämmetessä kaksi astetta kolmannes eläinlajeista kuolee sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä. Joissain paikoissa maataloustuotanto todennäköisesti hyötyy lämpenemisestä, mutta kokonaistuotanto kärsii tuottavimpien alueiden kuivuessa. Keski- ja Etelä-Amerikka joutuu tiukille. Kahden asteen lämpötilan nousu alkaa olla väistämätöntä. Sanottakoon, että kirja käsittelee keskilämpötilan nousuja. Pohjoisessa lämpötilannousu on rajumpaa.

Kolmessa asteessa Amatsonin sademetsät alkavat muuttua savanniksi ja jäätiköt sulavat laajemmin ja maat muuttuvat monin paikoin kuiviksi autiomaiksi ja niin päin pois. Seuraukset pahenevat. Viidessä asteessa asuttavia paikkoja on enää pohjoisessa (esim. Pohjois-Eurooppa) ja etelässä (esim. Tasmania). Useimmat mallit eivät edes kuvaile kuuden asteen lämpenemistä, joten sen ymmärtämiseksi täytyy palata liitukaudelle. Pohjoisnapa oli subtrooppista seutua, myrskyt hurjia ja ilmasto lämmin. Se lämpeneminen tapahtui vuosituhansien aikana, mihin eliöt ehtivät sopeutua. Nykyinen muutos ei tarjoa samaa mahdollisuutta, eikä ole taattua, että maapallo saavuttaa kuuden asteen lämpenemisen jälkeen mitään ihmiselle suotuisaa tasapainotilaa.

Lynas esittää, että useimmat ilmastomallit nojaavat nopeisiin takaisinkytkentöihin, jotka tuottavat vuosisadan loppuunmennessä kolmen asteen lämpenemisen. Nopeat takaisin kytkennät ovat muutoksia vesihöyryn, pilvet, jää- ja lumipeitteen sekä ilmakehän pölyn määrässä ja laadussa. Hitaista takaisinkytkennöistä meillä ei ole tietoa, koska data on harvaa. Miten valtameret toimivat lämpenevissä oloissa? Missä kohdassa on jonkin ekosysteemin tai biosfäärin kynnysarvo, jonka ylittäminen alkaa kiihdyttää muutosnopeutta? Maapallon historiassa on ikäviä ennakkotapauksia, joissa elämän monimuotoisuus on äkillisesti romahtanut ja ollut lähellä kadota -- toipuminen vei 50 miljoonaa vuotta -- ja jotkut tutkijat vahvasti epäilevät, että muutoksilla olisi jotain tekemistä meren pohjassa lepäävän jäisen metaanin sulamisen kanssa. 

Esiteltyään ilmastonlämpenemisen vaikutusten skaalan, Lynas toteaa, että todennäköisyys ääritapauksille on tietenkin pienempi ja - mikä parasta - todennäköisyyteen voi vaikuttaa. Muutoksetkin ovat hitaita, lämpeneminen käyntiin lähtiessään jatkuu vuosisatoja, mutta toimimalla nyt, ehtisimme jarruttaa tai estää pahempien skenaarioiden toteutumista. Odotusarvojen mukaisessa tulevaisuudessa riittää kuivuutta, kansainvaelluksia, nälkää ja kuolemaa kyllin. Lynas ei päätä kirjaansa mihinkään toiveikkaaseen nosteeseen.

Many books on global warming end with some rather platitudinous sentences about renewable energy as if the authors believe - rather like Disney's Blue Fairy - that simply wishing for something and believing in it is enough to make it come true.

Tämän jälkeen hän luo aika harmaan katseen vallitsevaan tilaan: energian kulutustottumuksia ei ole helppo muuttaa, ihmisen psykologia ei suosi muutosta (ihminen hakee vahvistusta valinnoilleen muilta) ja ongelman kieltäminen tai tekosyiden esittäminen on yleistä. Jos kukaan ei vähennä, mikään ei vähene. Kirja on kirjoitettu 2008, jolloin Lynas arveli, että vuoteen 2015 meidän pitäisi saada hiilidioksidipäästöjen kasvu pysähtymään, jos aiomme hillitä lämpötilannousun kahteen asteeseen. Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä nousee ainakin vielä. 

Konkretisoidessaan tulevat muutokset Six Degrees puree myös aloitteleviin nihilisteihin ja kyynikoihin. Kirja on ehkä poleeminen mutta syystä. Lynas kirjoittaa sujuvasti, mutta hetkittäin hän jää metaforien ja personifikaatioiden vangiksi niin pitkään, että ne menettävät tehonsa. Muutoksetkin jäävät hieman hajanaisiksi, kun aste asteelta loikitaan nopeasti mantereelta toiselle, ja varsinaisen paineeseen joutuvan ilmastomekanismin kuvaamiseen jää niukalti tilaa. Näin pienessä kirjassa pureutuminen jokaiseen ekosysteemiin tai mekanismiin ei ole tietenkään mahdollista. Tässä kohtaa asetan itselleni tavoitteeksi ymmärtää koko kuviota vähän paremmin muun kirjallisuuden kautta.

Niukkuuden maailmassa

Ville Lähde, Niukkuuden maailmassa. Eurooppalaisen filosofian seura ry / niin & näin, Tallinna, 2013.

On esitetty, että se, mikä ei voi jatkua loputtomiin, jossain vaiheessa päättyy. Ajatus voi kuulostaa yksinkertaiselta tai jopa itsestäänselvältä, mutta länsimaiden vallitseva ideologia ja poliittinen keskustelu ovat tehneet kuumeisesti töitä tämän väistämättömyyden harhauttamiseksi. Taloustieteessä viljellään korvaavuuden lakia ("kun jokin loppuu, jostain tulee korvaava vaihtoehto"), joka nojaa kilpailusta seuraavaan ylivertaiseen inhimilliseen neuvokkuuteen. Politiikassa puhutaan kestävästä kehityksestä tai kestävästä talouskasvusta, jotka ovat käsitteellisiä ristiriitoja.

Poliittista keskustelua etenkin nyt taloudellisen kriisin aikaan hallitsee puhe talouskasvun vaihtoehdottomuudesta. Puhe on siinä mielessä perusteltua, että nykyisen elämäntavan ylläpitämiseksi talouskasvu onkin ehdottoman tärkeää. Taivaanrantaan on kuitenkin kerääntynyt pilviä: keskeisten resurssien saatavuus heikkenee tulevaisuudessa, eikä nykyinen kulutukseen keskittynyt elämäntapa ole ylläpidettävissä saati kasvatettavissa.

Niukkuuden maailmassa on analyysi tulevaisuuden maailmasta, jossa öljyn, makean veden, viljeltävän maan ja ruoan saatavuus heikkenee. Kirja pureutuu erityisesti niukkuutta ympäröiviin käsitteisiin, ideologioihin ja ongelmiin, joita paitsi sopeutuminen myös sitä koskeva keskustelu kohtaa. Sen kirjoittaja Ville Lähde on suomalainen ympäristöfilosofi. Hän tutkinut mm. luontokäsitykseen liittyviä kysymyksiä sekä ympäristöajattelua ja kirjoittanut sen (itse)kritiikkiä.

Alkuun Lähde pohtii, miksi muutos on niin vaikeaa. Olemme historiallisessa tilanteessa, jossa energiankulutus on kasvanut kiihtyvään tahtiin ainakin vuosisadan verran. Siitä on seurauksena nähty aineellisen kulttuurin loisto, yltäkylläisyys ja väestönkasvu. Myös ideologiat ovat rakentuneet kasvun varaan ja suorastaan olettavat sen jollain tapaa jatkuvan. Kulttuurina perimme päivittäin maailman, jossa asiat tehdään tietyin tavoin. Tapoihin liittyy rakenteellista hitautta, joka tekee muutoksista vaikeita ja samalla suojaa kulttuuria suurilta heilahteluilta. Länsimaissa elämme yltäkylläisyyden keskellä. Keskustelu niukkuudesta voi käynnistyä vasta, kun se on yhteistä todellisuutta.

Meidät on vallannut illuusio, että ihminen elää irrallaan materiaalisesta taustastaan. Maailmassa, jossa öljylle ei ole olemassa määrällisessä tai laadullisessa mielessä korvaajaa, tämä illuusio haihtuu. Monet ympäristön tarjoamat "yhteishyvät", joita ihminen on nauttinut ikään kuin ilmaiseksi, kuten vaikka vedenkierto, ovat paikoin katkenneet esimerkiksi ruoantuotannon laajentamisen takia. Ongelmat on usein ulkoistettu kauas kuluttajien näkyviltä, joten toiminta ja sen seuraukset eivät välttämättä näy edes samalla mantereella.

Lähde pureutuu niukkuuteen tarkastelemalla sen erilaisia ilmenemismuotoja: on absoluuttista ja suhteellista niukkuutta. Edellinen viittaa esimerkiksi kuivilla alueilla viljelyn mahdollistaviin akvifereihin, jotka kerran tyhjennyttyään eivät täyty ihmisen kannalta missään mielekkäässä ajassa. Suhteellista niukkuutta on lannoitteina käytettävien fosfaattien kohdalla: ne vähenevät mutta ne ovat korvattavissa.

David Hume mukaan niukkuudesta on seurannut resurssien jakamiseen liittyvät säännöt, joiden varaan on sitten syntynyt yhteiskuntia. Niukkuus on myös taloustieteen lähtökohta: markkinoita ei voi olla ilman niukkuutta. Taloustieteen käsittelemä niukkuus on aina kuitenkin rajattua, eli se on väliaikaista; korvaava vaihtoehto paikkaa niukkuuden ennen pitkää. Tällainen ajattelu Lähteen mukaan ohittaa resurssien laatuun liittyvät ongelmat: on olemassa resursseja, kuten esimerkiksi raakaöljy, joita ei voi korvata termodynamiikan tai tehtyjen investointien vuoksi jollain toisella. Ehkä selkeämpi esimerkki on viljeltävä maa: jopa vanhat jäärät tunnustavat, ettei maata tule lisää. Niukkuus voi siis olla äärimmäistä, jolloin se alkaa purkaa auki Humen maalaamia jakamiseen liittyviä sääntöjä. Tilalle astuu pakkovalta tai pahimman laatuinen anarkia.

Ympäristöliikkeetkään eivät välty analyysilta. Lähde tunnustaa liikkeiden tekemän työn suuren arvon, mutta epäilee toimijoiden ymmärrystä niukkuuden maailmasta. Ympäristökysymys on  abstraktio, joka peittää alleen laadullisesti erilaisia ilmiöitä. Esimerkiksi ympäristöongelmat syntyvät eri syistä ja uhkaavat joskus luontoa, joskus ihmistä, eikä näin ollen niihin ole mitään yleistä ratkaisua. Ongelmien niputtaminen yhteen peittää niiden syyn ja haittaa näin ongelman ymmärtämistä ja siten ratkaisemista. Lähde korostaa, että maailma on monimutkainen, eikä yksittäisten perimmäisten syiden etsiminen ole hedelmällistä.

Miten demokratia sitten kohtaa niukkuuden? Nihilisti ei jaksa uskoa muutokseen. Ihmiset puhuvat kauniisti, mutta ostavat lopulta halvinta. Lähde tunnustaa, että ihmiset ovat ristiriitaisia ja yksilöinä ailahtelevia, mutta kokonaisen kulttuurin kykyä sopeutua uusiin olosuhteisiin ei tulisi arvioida yksilöiden motiivien kautta. "Kyvykkyys tai kyvyttömyys sopeutua muutoksiin on aina yhteiskunnallisesti rakentunut. Klassiset ympäristöhistorian esimerkit kertovat tästä, ei 'ihmisen tuhoisuudesta'".

Yksilöt tekevät enimmäkseen symbolisia ympäristövalintoja. Keskeiset ongelmakohdat, so. liikkuminen, asuminen ja ruoka, ovat maailmassa valmiiksi eivätkä ole suurelta osin yksilön käsissä. Kulutuksen vähentäminen ei anna markkinoille hintasignaalia. Muutos edellyttää valtion ohjausta. Tämä tarkoittaa, että politiikka on jatkossa entistä tärkeämpää. Talouden vahva asema politiikassa on tuore ilmiö, mutta niukkuuden maailmassa politiikka ottaa johtavan aseman. Lähde kuitenkin korostaa, ettei kulutuksen vähentäminen automaattisesti johda parempaan yhteiskuntaan.

Lähteen Niukkuuden maailmassa on sitä, mitä filosofia voi parhaimmillaan olla käsitellessään ajankohtaisia ilmiöitä. Kirja tarjoaa niukkuuteen liittyville ongelmille nimet ja näiden muodostamaa kieltä käyttäen kirjoittaja jäsentää ongelmia, niiden ympärillä käytävää keskustelua ja ennakoi vaihtoehtoja, joita yhteiskunnilla on. Lähde kirjoittaa huolellista, harkittua ja etäännytettyä tutkimuskieltä: kirjoittaja ei tule kokemuksineen tekstin ja lukijan väliin, eikä hän esittele tai maalaile maailmanlopun kuvia tekstinsä tueksi. Lähde ei kuitenkaan siloittele viestiään: rivien välissä paistaa edessä olevan muutoksen laajuus ja valinnoistamme riippuen sen tylyys. Tyylikeinona se on tehokas.

Muutos on välttämätön ja väistämättä vaikea.