perjantai 16. elokuuta 2013

Suomi öljyn jälkeen

Rauli Partanen, Harri Paloheimo, Heikki Waris. Suomi öljyn jälkeen. Into, Riika, Latvia, 2013.

Törmäsin öljyhuipun (peak oil) käsitteeseen vuonna 2005. Seurauksena maailma ja erityisesti 1900-luvun historia jäsentyivät uudelleen, eikä paluu mukavaan ja huolettomaan tietämättömyyteen ollut sen jälkeen mahdollista. Luin ensin tuolloin uudehkoja Simmonsin, Heinbergin ja Deffeyesin teoksia, sitten Strahanin, Leggettin ja Robertsin kirjoja, tein laskelmia tupakka-askin kanteen, katselin aiheesta tehtyjä dokumenttielokuvia ja etsin kuumeisesti perusteltuja vasta-argumentteja, jotka todistaisivat, että geologian reunaehdot on tulkittu väärin ja maailma, jossa kasvoin, jatkuu samanlaisena pitkälle tulevaisuuteen. Vasta-argumentteja löytyi lähinnä ekonomisteilta, joiden mukaan ongelma ratkeaa markkinoiden hinnoittelumekanismin ja uuden teknologian kautta.

Rauli Partasen, Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen Suomi öljyn jälkeen kokoaa kattavasti öljyn tuotantohuippuun liittyvän keskustelun yksiin kansiin. He käyvät läpi öljyn geologisen taustan, erilaiset öljylähteet, öljyn aseman energianlähteenä, kulutuksen jakauman ja energiantuotannon tärkeyden modernin yhteiskunnan ylläpitämisessä. Kirjoittajat esittelevät vaihtoehtoiset energialähteet ja niiden ongelmat, erityisesti nettoenergian kannalta, eli kuinka paljon energiaa saadaan tuotantoon käytettyä energiaa vastaan. He esittelevät myös öljyn hinnanmuodostuksen, markkinamekanismit ja niissä piilevät ongelmat.
Maailmassa kulutetaan yli 89 miljoonaa tynnyriä öljyä joka päivä. Suomessa siitä käytetään pari prosentin kymmenystä, 200 000 tynnyriä päivässä. Suomen oma raakaöljyntuotanto on nolla litraa päivässä. Keskimäärin jokainen suomalainen vauvasta vanhukseen käyttää liikkumiseen kolmisen litraa joka päivä, ja toiset kolme litraa kuluu lämmittämiseen, rakentamiseen, maatalouteen, muoveihin ja muihin teollisuuden prosesseihin. Kerran poltettua öljyä ei saada koskaan takaisin.

Kasvava öljyntuotanto on yksi tärkeimpiä elintason nousun taustalla olevia tekijöitä. Historian osoittama trendi on, että talous kasvaa käsi kädessä öljynkulutuksen kanssa. Mutta mitä tapahtuu, kun öljyntuotanto saavuttaa huippunsa ja alkaa ennen pitkää supistua. Tiedossa on talouden vaikeuksia, resurssisotia, öljynhintojen nousua ja kiristyvä geopoliittinen ilmapiiri. Uutisia katsomalla voi huomata, että nämä kaikki ovat jo käynnissä.
Öljy ei siis ole loppumassa; sitä on noin puolet jäljellä. Halpa öljy sen sijaan on loppumassa. Jäljellä oleva öljy on huonompilaatuista ja vaikeammin tavoitettavissa kuin tähän asti. Öljyhuippu tarkoittaa nimenomaan tuotantohuippua -- siis sitä hetkeä, jolloin öljyntuotanto saavuttaa korkeimman mahdollisen nopeuden ja jonka jälkeen tuotanto alkaa hidastua peruuttamattomasti. Huipun taustalla on geologisia ja teknisiä tosiasioita: öljyä ei voi lähteistä pumpata mielivaltaista vauhtia, lähteen elinkaaren aikana tuotantonopeus muistuttaa normaalijakaumaa ja uutta öljyä löytyy yhä pienempinä lähteinä yhä vaikeammista paikoista.

OECD:n alaisen energiajärjestön IEA:n mukaan maailman laajuinen perinteisen raakaöljyn tuotantohuippu saavutettiin todennäköisesti vuonna 2006. Perinteisen raakaöljyntuotanto killuu siellä 74 miljoonan tynnyrin hujakoilla; loput 15 miljoonaa tynnyriä päivittäisestä tuotannosta on nesteytettyjä kaasuja, öljyhiekkoja, -liuskeita ym., joiden kaikkien tarjoama nettoenergia on heikompi kuin perinteisen raakaöljyn. Energian tuottaminen alkaa kuluttaa kasvavan määrän energiaa.

Öljyä on vaikea korvata erityisesti teollisuuden raaka-aineena ja liikenteen energianlähteenä. Kaasuissa on käytännöllisiä ongelmia, biopolttoaineet eivät skaalaudu, hiilen polttoaineeksi muuttaminen tehotonta jne. Vaikka lupaava teknologia olisi tuotantovalmis, kestää helposti vuosikymmenen tai kaksi, kunnes ajoneuvokalusto ja jakeluketju on uusittu ja vanhat sijoitukset kuoletettu. Kirjoittajien mukaan tämä on liian hidasta. Niinpä uusi teknologia tai vaihtoehtoinen energialähde (jos sellainen olisi) ei pelasta energiakriisiltä. Hinnoittelumekanismillakin on muutama näköeste, jonka vuoksi kysyntä on pysynyt korkeana ja hinta maltillisena.
Jos öljyn tuotantohuipun pitkäaikaiset vaikutukset olisi aidosti huomioitu markkinoilla, öljyn hinta olisi olisi jo aikaa sitten noussut huomattavasti nykyistä korkeammalle ja siten pudottanut tuotantoa ja kulutusta ennen kuin geologiset ja teknologiset rajat olisivat tulleet vastaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Miksi?

Yksi syy on aikaperspektiivin rajallisuus. Öljyn käytöstä ja tuottamisesta päättävät poliitikot omalla vaalikauden aikajänteelläään, kvartaalitaloudessa toimivat yritykset vuositason tavoitteillaan ja kuluttajat usein seuraavaan palkanmaksuun[...]. Toinen syy on yksinkertaisesti taloudellinen hyöty. Öljyyn keskittyvät ja sillä rahansa tekevät ja valtansa keränneet tahot luultavasti haluavat edelleen pitää nämä saavutetut asemansa ja etunsa, ja se on helpointa nykytilannetta venyttämällä.

Kolmas syy on öljyn helppous tulonlähteenä. Öljyä tarvitaan aina, kaikkialla ja koko ajan enemmän. Toisin kuin maataloustuotteissa, sääolosuhteet eivät yleensä vaikuta öljyn tuotantoon. Tuottajan ei tarvitse kehittää joka vuosi uutta versiota öljystä kilpaillakseen muiden tuottajien kanssa. [...] Näistä syistä öljyä on kannattanut tuottaa kuin viimeistä päivää.
Hinnoittelu kärsii myös heikosta ja epävarmasta datasta, markkinoiden ulkopuolisesta kaupankäynnistä (maiden kahdenväliset kauppasopimukset), kustannusten ulkoistamisesta ja ylipäätään heikosti ymmärretystä nettoenergiasta (kaikki öljylähteet eivät ole samanarvoisia) ja turvallisuuspolitiikasta. Länsimaissa laskeva kulutus korvautuu Aasian kasvavalla kulutuksella. Siellä yksinkertaisesti pystytään maksamaan uusiutumattomasta energialähteestä kovempia hintoja, koska Aasiassa yhdestä öljybarrelista saadaan enemmän hyötyä kuin esimerkiksi Euroopassa. Eivätkä markkinat aina toimi. 1970-luvun energiakriisin aikaan tiedetään käyneen niin, että Suomeen tilattu öljytankkeri myikin lastinsa Rotterdamissa parempaan hintaan ja vähempään vaivaan.

Suomi öljyn jälkeen on ansiokas herätys ja keskustelun avaus energiakeskusteluun. Paikoin kerronta sortuu helppoon tai särähtää, mutta muutoin kirja on siistiä asiaproosaa. Kirjoittajat eivät suuresti moralisoi, vaan tyytyvät esittämään asiat, ennakoimaan useimpia vasta-argumentteja ja vyöryttämään lukijan päälle dataa, turvallisuuspolitiikkaa ja laskelmia. Jos energian tulevaisuudesta pitäisi lukea yksi kirja, suomalaisen -- ja erityisesti öljystä ja öljyhiekasta uutisoivan toimittajan -- kannattaisi lukea tämä.

6 kommenttia:

  1. Ansiokas postaus, tärkeästä aiheesta.
    ***
    Luin aikoinaan Leggetin kirjan ja se antoi ajatteluun uusia ulottuvuuksia. Olen toki tiedostanut energiahaasteet jo aiemmin. Hiilidioksidipäästöistä paljon puhutaan, luulen kuitenkin, että kaikki fossiilinen polttoaine käytetään, tai ainakaan en näe sellaista tendenssiä, etti niin kävisi, mutta niinkuin blogattavasta teksesta ilmenee halvan öljyn aika on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Ongelma näissä ilmasto- ja energiakysymyksissä on, että ne koskevat eri tahoihin eri tavoin, ja sitten yhteisymmärrystä tai kokonaisuuden kannalta fiksua ratkaisua on vaikea saavuttaa. Uhka ei ole ihan välitön, niin paine muutokseen jää kevyeksi.

      Fossiiliset energialähteet pitäisi korvata ilman suurta kolhua talouskasvulle, tai muuten vaihtoehtojen rahoittaminen ja muu härvääminen vaikeutuu. Kirjoittajat vertaavat hanketta lentokoneen moottorin vaihtamiseen kesken lennon.

      Poista
  2. Luin tästä arvostelun myös Talouselämä-lehdestä. Kirja kuulostaa asiallisesti ja kiihkottomasti kirjoitetulta, ja aihetta on käsitelty monipuolisesti. Kun kyse on tietokirjallisuudeksi luokitelluista teoksesta, jonka aiheeseen liittyy useita etujärjestöjä, koen että kriittisen lukemisen varmistamiseksi on hyvä ottaa selvää myös kirjoittajien taustasta.
    Tarkoituksena on lukea tämä itsekin. Onko tuo "öljystä on noin puolet jäljellä" -arvio arvoiduista hiilivetyreserveistä vai jostain muusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Noin puolet jäljellä" viittaa perinteiseen raakaöljyyn. Yksittäisen lähteen tuotantohuippu saavutetaan noin suunnilleen silloin, kun puolet lähteestä on tuotettu. Kokoelmalle lähteitä, sama juttu.

      Vanhojen lähteiden tuotantonopeus on 4-6% laskussa, joten se määrä pitäisi tulla uusia lähteitä tuotantoon samaan aikaan, jottei talous ala hiipua rajusti. Kanadan öljyhiekkaa on runsaasti jäljellä, mutta sen tuotantoa rajoittavat maanpäälliset ongelmat (mm. ekologia).

      Hiilivetyä on myös maakaasu, jota piisaa vielä joksikin aikaa (nykykulutuksen tasolla). Kaasujen kuljetus ei vain ole aivan yhtä helppoa ja vaivatonta kuin öljyn, eikä se siten helposti korvaa öljyä.


      Kirjan ensimmäinen kirjoittaja pitää muuten blogia kaiken huippu.

      Poista
    2. Niin, kirjoittajat perustivat Suomen jaoston ASPO:sta (Association for the Study of Peak Oil and Gas) ja ovat ottaneet asiakseen öljyhuipusta tiedottamisen ja konsultoinnin.

      Poista
    3. Jep, olen seurannut Partasen kirjoittelua jonkin aikaa, joten hän on siinä mielessä "tuttu" :)

      Poista