Viimeisen parin vuoden aikana on ilmestynyt muutamia kotimaisten kirjoittajien tulevaa energiakriisiä käsitteleviä kirjoja. Valomerkki on yksi tällainen kirja. Sen kirjoittaja Jussi Laitinen on palkittu tietokirjailija, joka on erikoistunut nimenomaan energia- ja ilmastokysymyksiin. Valomerkki kuuluu Sitran julkaisusarjaan ja on saanut mm. Sitran energiaohjelman tukea.
On sanottu, että sivilisaatio on energian kuluttamisen muoto. Esiteollisessa maailmassa tuottavuus oli alhaista, erikoistuminen vähäistä ja ylijäämä niukkaa. Työ tehtiin lihasvoimin, eläimen tai ihmisen. Teollistuminen oli prosessi, jossa maankuoreen varastoitunutta fossiilista biomassaa alettiin hyödyntää koneiden polttoaineena. Koneiden käytöstä seurannut silmittömästi kasvanut tuottavuus on mahdollistanut erikoistumisen ja sitä kautta ennennäkemättömän taloudellisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen loiston. Taloushistoria on korostanut neuvokkuuden ja teknologisen kehityksen roolia talouskasvussa, mutta lähempi tarkastelu on paljastanut kasvun moottoriksi nimenomaan halvan fossiilisen energian hyödyntämisen (ks. esim. Robert Ayres).
Valomerkin alkusanat kuuluvat näin:
Energiajärjestelmä on ajautunut kriisiin, ja ihmiskunta tulee tuntemaan sen nahoissaan lähitulevaisuudessa. Fossiilipolttoaineiden varannot alkavat ehtyä, eikä niiden korvaajaa ole näköpiirissä. Energiapula voi pysäyttää talouskasvun ja aiheuttaa kaaoksen, jonka rinnalla vuonna 2008 alkanut finanssikriisi on pikkujuttu. Edessä on myös ilmaston ylikuumeneminen, jota pitäisi jarruttaa kaikin mahdollisin keinoin.Kirjan kolme keskeistä teemaa energia, ympäristö ja talouskasvu muodostavat toisiinsa kytkeytyneen kehän (ks. esim. Chris Martensonin johdanto). Energia kallistuu, koska helposti hyödynnettävät lähteet on kutakuinkin kulutettu ja jatkossa otetaan käyttöön vaikeampia ja kalliimpia lähteitä. Käytännössä kaikki taloudellinen toiminta (valmistaminen, kuljettaminen, jakeleminen, kuluttaminen, loppusijoittaminen) edellyttää energiaa, ja kallistuva energia heikentää talouskasvua. Fossiilisen energian kuluttaminen vaikuttaa ympäristöön vaarantaen elinehdot tällä planeetalla, ja esimerkiksi ilmastokriisin vaikutusten (esim. kuivuus) torjunta nielee alati kasvavia investointeja. Energiajärjestelmän kriisi ei kuluttajalle ole näkynyt muina kuin nousevina bensan hintoina, mutta jatkossa tilanne varmasti muuttuu -- ajankohdasta ei tosin ole varmuutta. Talouden pitää kuitenkin kasvaa, koska huomisen talouskasvu on vakuutena tämän päivän veloille. Nollakasvun maailma on kovasti erilainen kuin nykyinen kulutusyhteiskunta.
Laitinen esittelee fossiilisten polttoaineiden tilanteen lyhyesti. Tavanomaisen raakaöljyn tuotantohuippu saavutettiin todennäköisesti vuonna 2006, mikä tarkoittaa, että puolet tunnetuista varannoista on nyt kulutettu, tuotannossa olevat lähteet ovat hiipumassa, eikä tuotantonopeus pysty enää vastaamaan kasvavaan kysyntään. Jäljellä oleva tavara on syvällä meren pohjassa tai se on rikkipitoista tahnaa, jonka jalostaminen on aikaisempaa kalliimpaa. Tuotantoa täydennetään maakaasua nesteyttämällä ja epätavanomaisin lähtein (öljyhiekka ja öljyliuske), joita on runsaasti mutta joiden tuotantokapasiteetin kasvattaminen on vaikeaa: niiden taloudelliset ja erityisesti ekologiset kustannukset ovat perinteistä raakaöljyä suuremmat.
Kivihiilen, maakaasun ja uraanin tilanne on hieman parempi, mutta niidenkin kohdalla parhaat, helpoiten hyödynnettävät varannot on kulutettu. Lisäksi näiden raaka-aineiden kuljettaminen on öljyä vaikeampaa. Öljy vastaa noin yli kolmannesta energian kulutuksesta, ja sille on vaikea löytää korvaajaa. Vaikka korvaava energiamuoto löytyisi nyt, kestäisi kaksi tai kolme vuosikymmenta pystyttää uusi jakeluverkosto ja kuolettaa nykyiseen järjestelmään tehdyt investoinnit.
Uusiutuvat energialähteet ovat lupaavia, mutta nykykulutukseen saati kasvavaan kulutukseen vastaaminen on ongelma. Aurinko paistaa eniten päiväntasaajalla ja energiaa eniten kulutetaan pohjoisessa; energian siirtäminen esimerkiksi Saharasta on ensisijaisesti poliittinen ongelma. Tuulienergia edellyttää valtavan määrän laitoksia ja investointeja. Uusien energiamuotojen myötä nykyisen yhteiskunnan tulisi myös muuttua.
Laitinen nostaa esiin energiaan liittyviä kiusallisia ilmiöitä. Nettoenergia (EROEI, energy return on energy investment) on niistä yksi. Energiajärjestelmän kriisiä voisi luonnehtia energialähteiden nettoenergian heikkenemisenä. Energialähteen jalostaminen hyödynnettävään muotoon edellyttää sekin energiaa eli energia maksaa energiaa; öljyä pitää pumpata maan uumenista, öljyhiekkaa pitää kuumentaa ja pestä jne. Jos esimerkiksi öljybarrelin tuotantoon kuluu öljybarrelin verran energiaa, ei tuotanto ole kannattavaa aivan riippumatta öljybarrelin hinnasta. Biodieselin kohdalla valtio voi subventoida yhden energialähteen muuntamista toiseksi - jonkin aikaa. Uraanin eristäminen merivedestä ei ole nettoenergialtaan kannattavaa.
Toinen ilmiö liittyy Jevonsin paradoksiin: Kun teknologian energiatehokkuus paranee, teknologian käyttämisestä tulee halvempaa, jolloin yhä useampi voi ottaa sen käyttöön ja/tai käyttää sitä enemmän, mikä nostaa kokonaiskulutusta. Tämä on ns. rebound-ilmiö: energiatehokkuuden säästöt tulevat käytetyksi muualla.
Laitinen ruoskii median kaitsemaa kulutuksen viherpesua. Todellisia ongelmia tai tärkeitä valintoja ei käsitellä. Sen sijaan tyydytään näpräämään kännykkälatureiden kanssa ja säästetään kokonaiskulutuksesta prosentin tuhannesosia. Laitinen käy läpi keinoja, joilla kansalainen voi osallistua energiatalkoisiin. Yhteisomistus, kierrättäminen, kulutuksen leikkaaminen, pienviljely ja muut keinot ovat valitettavasti kuitenkin myrkkyä talouskasvulle.
Kirjoittaja kaataa myös kylmää vettä monien teknofantasioiden niskaan. Siitä, että jossain kirjassa on kaava tai että jokin asia toimii teoriassa, ei vielä seuraa, että ongelma on ratkaistu. Hyötöreaktorit ratkaisisivat uraaniin liittyvät varanto-ongelmat joksikin aikaa, mutta tekniikka on vielä teoria. Sivumennen sanoen, Thomas Homer-Dixon jakoi tämän kaliiperin ongelmat teknologisiin ja sosiaalisiin. Teknologiset ratkaisut ovat vasta puolet ratkaisua, mitä tekniikasta päihtyneet pollyannat eivät usein ymmärrä. Teknologioiden rahoittaminen, oikeuttaminen, kouluttaminen, sosiaalisen hyväksynnän voittaminen, oikeudenmukaisuuden ylläpitäminen ja yhteiskuntarauhan ylläpitäminen ovat usein erinomaisen vaikeita ongelmia. Kääntöaura keskiajalla muutti maanomistusoloja. Geenimanipuloitujen viljalajikkeiden lisenssisuoja voi olla vaikea sovittaa itsenäiseen pienviljelyyn. Politiikka alkaa tyypillisesti siitä, että keskenään ristiriitaisia tarpeita ja näkemyksiä yritetään sovittaa yhteen. Euroopan talouskriisi ja ilmastopaneelit ovat osoittaneet, miten poliittisesti vaikeita globaalit rajoitukset ovat ja miten vaikeaa päätöksenteko on, kun ongelmat koskevat eri osapuolia eri tavoin.
Yhtä kaikki, seuraavat 30 vuotta tulevat olemaan erilaisia kuin kuluneet 30 vuotta. Se, mitä pidämme normaalina, tulee muuttumaan. Jotta keskustelua tulevaisuudesta voitaisiin käydä, pitäisi osapuolten päästä samalle kartalle, ymmärtää energiantuotantoon ja -kulutukseen liittyviä lainalaisuuksia ja ongelmia. Tehtyjen investointien psykologian ja vallitsevan ideologian ote kuluttajista on vahva, ja useimmilla meistä on materiaalisessa mielessä vain menetettävää.
Laitisen Valomerkki voisi olla kohtuullinen energiakeskustelun alustus, mutta se ei tyydy kertomaan tilannetta ja vaihtoehtoja vaan arvottaa myös keskustelua ja argumentteja, mikä voi herättää keskustelijoissa torjuntareaktion. Kirja on helppolukuinen, ja se esittää vaikean asian melko tiiviisti. Laitinen on käsitellyt aihetta monipuolisesti, jos kohta monin paikoin lyhyesti vain pintaa raapaisten. Lopullinen esitys energiakriisistä kirja ei ole eikä pyri olemaan. Tiiviytensä ja helppolukuisuutensa vuoksi kirja jättää tilaa myös perinteisille vasta-argumenteille, joiden tilkitseminen vaatisi paksumman kirjan äärimmäisen huolellisesti aseteltuja sanoja. Kirja sisältää hakemiston ja monipuolisen lähdeluettelon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti