Kivenkantajat

Anne Michaels, Kivenkantajat. Englanninkielisestä alkuteoksesta Fugitive Pieces (1996) suomentanut Tiina Ohinmaa. WSOY, Juva, 1998.

Anne Michaels on kanadalainen runoilija ja kirjailija. Kivenkantajat on hänen esikoisromaaninsa. Sitä ennen hän oli julkaissut kaksi runokokoelmaa, jotka keräsivät runsaasti palkintoja ja ehdokkuuksia. Kivenkantajat voitti mm. Orange ja Guardian-kirjallisuuspalkinnot. Kirjasta on tehty samanniminen elokuva.

Ensimmäisen osan kertoja muistelee. Juutalaispoika Jakob onnistuu välttämään natsien etsinnät ja piilottelemaan tuhotussa kotikylässään Puolassa. Biskupinin arkeologisiin kaivauksiin osallistunut kreikkalainen geologi Athos ottaa hänet suojelukseensa ja vie hänet mukanaan Kreikkaan. Saksalaismiehitys on kuitenkin raaka Kreikassakin, ja ihmiset näkevät nälkää. Athos ja Jakob pakenevat kurjuutta kielten, historian, geologian, myyttien, antiikin klassikoiden ja runojen pariin. Sodan päätyttyä Kreikan politiikka kiehuu yli äyräiden ja Athos muuttaa Jakobin kanssa Torontoon.

Athos ja Jakob nojaavat toisiinsa yrittäessään selittää itselleen menneisyyttä. 

Yksikään väkivallan teko ei katoa. Kun se joka voisi antaa anteeksi ei pysty puhumaan, jää jäljelle vain hiljaisuus. Historia on myrkytetty kaivo. 

Jakob oppii, että juutalaisessaan perinteessä historian tapahtumat sattuvat "meille", ei "heille". Menneisyys on alati läsnä, sitä muistellaan, siihen samastutaan, eivätkä sen tapahtumat laimene ajan myötä. Koko elämänsä Jakob yrittää selvittää välejään menneisyyteensä, hänen silmiensä alla tapettuun perheeseensä ja erityisesti kadonneeseen, musikaalisesti lahjakkaaseen siskoonsa. Kun pyhän vuoren mukaan nimetyn liki munkin elämää viettävä Athos kuolee, Jakob perii oppineisuuden, elintavat, keskeneräisen teoksen ja yksinäisyyden, jonka puhkaiseminen ei onnistu nykyhetkessä elävältä ympäristöltä. "Jokainen hetki on kaksi hetkeä." Yksi nykyisyydessä, toinen menneisyydessä. Historiaton uusi manner ja sotaa vain etäisesti kokenut maa hiertää hänestä kääntäjän ja runoilijan.

Kirjan toinen osa jatkaa vanhan taakan kantamisesta uudella mantereella. Ben on Kanadassa syntynyt, tuhoamisleireiltä selvinneiden vanhempien ainoa poika. Hänen lapsuuttaan eivät värittäneet perinteiset sadut vaan kauhutarinat keskitysleireiltä. Yrittäessään ymmärtää vanhempiensa kokemuksia Jakobin runokokoelma osoittautuu korvaamattomaksi tueksi.

Tarina kertoo holokaustin perinnöstä mutta pureutuu historian ja muistamisen suhteeseen. Edellinen on ketju tapahtumia, jälkimmäinen sen moraalinen tulkinta, joka vahvistuu jokaisen ilmaisun myötä. Kieli ja erityisesti runous ovat muistamisen välineitä, jotka muokkaavat niiden käyttäjiä.

Kivenkantajissa näkyy Michaelsin runoilijatausta. Jakobin muistelmien kerronta on koukeroista, vertauskuvin ladattua, mikä hetkittäin tuntuu pakotetulta mutta muutoin kantaa erinomaisesti.