Kerjäläistyttö

Alice Munro, Kerjäläistyttö: Tarinoita Flosta ja Rosesta. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Beggar Maid (1978) suomentanut Kristiina Rikman. Tammi, Helsinki, 1985.

Alice Munro on kanadalainen kirjailija, joka äskettäin hieman 80-vuotiaana ilmoitti jäävänsä eläkkeelle (Kerjäläistytön takakannessa esitetään virheellisesti syntymävuodeksi 1951). Munro tunnetaan erityisesti novellistina, ja häntä onkin sanottu Kanadan Tšehoviksi. Kerjäläistyttö on novellimaisista luvuista koostuva romaani, jonka punaisena lankana kulkee päähenkilön Rosen elämä lapsuudesta keski-ikään.

Hanratty on pieni kylä eteläisessä Ontariossa. Rosea kasvattavat jyrkkä isä, suoraviivainen äitipuoli Flo ja kyläläisten omaksumat käsitykset hyvästä elämästä. Rose on fiksu ja kekseliäs, mutta kurkistukset aikuisten elämään ja ajatteluun eivät tunnu avaavan mitään väylää omalle identiteetille. Vanhempien lasten horjuvat askeleet aikuisten maailmaan paljastuvat Rosen silmissä umpikujiksi. Elämä nyt oli yhtä hämmentävää muutosten sarjaa, sen hän oli jo tullut tietämään. Sodanjälkeinen pohjoisamerikkalainen maaseutu ei osaa tarjota Roselle mitään mielekästä osaa. Toisaalta äitipuoli on vallitsevan naiskuvan täydellistymä.

Flo oli isän ihannenainen. Rose tiesi sen ja kyllähän isä sen monesti sanoi ääneenkin. Naisen piti olla tarmokas, käytännöllinen, näppärä ja säästäväinen, naisen piti olla terävä, hyvä kaupanhieroja ja työnteettäjä ja nähdä ihmisten ulkokuoren läpi. Ja samalla naisen piti olla älyllisesti naiivi, lapsenomainen, hänen piti ylenkatsoa karttoja ja pitkiä sanoja ja kaikkea kirjoihin liittyvää, olla hurmaava sekoitus päähänpistoja, taikauskoa, perinteisiä uskomuksia.

Rose ei ole tällainen ihannenainen.Vastoin odotuksia hän lähtee opiskelemaan ensin joen toiselle puolelle oppikouluun ja sitten Torontoon collegeen. 

Kirjan Kanadassa julkaistu laitos oli ehkä osuvammin nimetty Who Do You Think You Are? Se on paitsi identiteettiä koskeva kysymys myös tapa pitää ihmiset kategorioissaan. Kerjäläistytön tarina kuvaa Rosen taistelua hänen ylleen lankeavien odotusten kanssa: maailma ei tunnu pystyvän kohtelemaan häntä yksilönä vaan aina jonkin kategorian edustajana. Hanratty odottaa hänestä Flon kaltaista arkkimatroonaa. Oppikouluopiskelu herättää ympärillä odotuksia opettajanurasta, mitä Rose ei jaksa kiistää, koska ei halua keskustella asiasta. Collegessa hän huomaa olevansa köyhä, koska stipendi riittää vain opiskeluun.

Hän näki itsensä töissä kafeteriassa. Vihreä puuvillainen työpuku levensi hänen jo muutenkin leveitä muotojaan, naama punoitti kuumuudesta ja tukka hapsotti. Siellä hän tarjoili pihviä ja paistettua kanaa itseään älyllisesti alempitasoisille, joilla oli enemmän rahaa. Heitä erottivat lämpöpöydät, työpuku, rehellinen kova työ, jota kenenkään ei tarvitse häpeillä, julkisesti tunnustettu älykkyys ja köyhyys. Pojat selvisivät noillakin eväin, niukin naukin. Tyttöjen laita oli huonommin. Tytöissä köyhyys ei ole puoleensa vetävä ominaisuus muutoin kuin yhdistettynä söpöön pimumaisuuteen tai typeryyteen. Älykkyys ei ole puoleensavetävää muutoin kuin yhdistyneenä eleganssiin: se oli luokkakysymys.

Työtä löytyy kuitenkin kirjastosta. Rosesta tulee "tiedenainen", jonka ei tule olla kiinnostunut urheilusta tai pinnallisesta juhlimisesta. Länsirannikolta Torontoon muuttaneen Patrickin silmissä Rose on työväenluokasta noussut kerjäläistyttö. Patrick, rikkaita vanhempiaan vastaan kapinoiva,  identiteetistään epävarma mies, rakastuu Rosen kategoriaan. Kun he kihlautuvat, Rosesta tulee rahaa naiva nousukas. Synnytyssairalaassa naapurivuoteen malliäiti opettaa luennoi maustehyllynsä sisältöä ja imurointitekniikkaansa. Rose ei yllä tämäntyyppiseen äiteyteen. 

Rose etsii kuumeisesti tietä menneisyytensä ja onnellisuuden välisen kuilun yli. Vaikka onnistumisia ja menestystä osuu kohdalle, rakkaus pysyy vaikeana lajina. Ehkä tiellä esteinä on  kohtalo tai vaikeat kategoriat.

Munro paljastaa tarinan kulkua heittelemällä kerronnan sekaan myöhempiä tapahtumia ikään kuin naaraa edellään. Kirja ei pureudu merkittäviin käänteisiin, kuten avioeroon tai tiehen kohti kuuluisuutta. Esitys on vaivatonta, se ei vatkaa, esitä, hapuile tai kompastele vaan sanoo mutkattomasti asiansa. Ihmisten välinen mekaniikka pyörii hienosti, ja Rosen tulkinta ympäristöstään on tarkkanäköistä.