Keikkamatkallaan Heinolan seutuvilla toimittaja Vatanen kolhaisee autollaan jäniksenpoikaseen. Kun Vatanen ei tunnu palaavan takaisin tielle ja autolle, matkassa ollut kuvaaja jatkaa matkaa kaupunkiin ja hotelliin. Jäniksenpojan takajalkaa lastoittaessaan Vatanen puntaroi elämäänsä ja päättää kääntää selkänsä tarpeettomien lehtijuttujen kirjoittelulle, lähes vihamieliselle vaimolleen, mukavuuksille ja elämälle kaupungissa.
Alkaa road trip uuden nelijalkaisen ystävän kanssa. Siinä, missä Kerouacin matkaa säesti nuoruus, kuumeinen elämänjano ja jazz, Vatasen matkaa rytmittävät keski-ikä, ajautuminen ja jäniksen ruokailu. Paasilinnan tarinassa tyhjä ja muodoton elämä herää keski-iässä uuteen kukoistukseen luonnon ja perinteisten miehisten töiden kautta: metsän raikkoamista, erämaamökkien kunnostusta, karhunkaatoa. Alati kiihtyvä tarina vie lopulta rajan yli itään, missä Jäämeren rannalla mies viimein punnitaan.
Olen lukenut muistaakseni yhden tai kaksi Paasilinnaa aikaisemmin, eikä Jäniksen vuosi poikennut niistä suuresti tyyliltään tai rakenteeltaan. Vähän hukassa oleva mies murtautuu roolistaan, jolloin alkaa kiihtyvä irtiotto menneestä. Jossain vaiheessa ollaan Lapissa tai Puolustusvoimien tilaisuudessa. Paasilinna on vääräleukainen tarinaniskijä, ja Jäniksen vuosi on turvallisella tavalla absurdi seikkailu, eräänlainen hauska kirjallinen iskelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti