Pikku teurastaja

Patrick McCabe, Pikku teurastaja. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Butcher Boy (1992) suomentanut Markku Päkkilä. Otava, Keuruu, 1998.

Francie Brady kertoo tarinaa lapsuudestaan pienessä kylässä 1960-luvun Irlannissa. Franciella on ystävä Joe ja piilopaikka joenrannassa. Francien elämä häiriintyy, kun Nugettit muuttavat naapurustoon ja heidän heiveröinen poikansa Philip alkaa viettää aikaa Francien ja Joen kansa. Pojat ovat vieneet Philipin sarjakuvat ja rouva Nugent leimaa Francien perheineen sioiksi.

Sen jälkeen äiti alkoi pitää minun puolta ja loppujen lopuksi riita päättyi siihen että Nugent pisteli pitkin kujaa ja huusi mennessään että Sikoja koko sakki - koko kylähän sen tietää.

Francien alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja äidillä on mielenterveysongelmia, mutta Francie ei kiinnitä juuri huomiota. Hän nauraa naapureille, poliiseille ja luostarikoulun papeille ja oppilaille. Hänellä on kohtaamisissa alkuun henkinen yliote,  mutta tämä lapsuusvuosien kusipää muuttuu ajan mittaan järjiltään kiusatuksi uhriksi. Francie etsii tietä takaisin idylliseen lapsuuteen Joen kanssa, mutta vuodet ajavat ohi. Vastoinkäymisten kohdalla Francie heittää isomman vaihteen silmään, mutta kyläyhteisö ja erityisesti Nugentit tuntuvat heittävän jatkuvasti kapuloita rattaisiin.

Minä sanoin Kuplalle mitä sylki suuhun toi että se pieksäisi minut. Minä sanoin että tervetuloa sikakouluun. Minä työnsin naaman sen naamaa vasten ja väänsin sen kärsän näköiseksi. Minä röhkin. Anna tulla vaan minä sanoin leuka tanassa. Mutta ei se käynytkään päälle vaan perääntyi ja tuijotteli minua naskalisilmillään. Se ei pelännyt eikä mitään. Se vain katseli mitään puhumatta ja niin minä lopetin. Joko sinä lopetit se sanoi, ja minä sanoin että lopetin. Väsytti ja päätä särki. Puhelinlangoilla oli vieri vieressä variksia. Mitä siinä kyräilette senkin mulkut, minä mietin.

Irlantilainen Patrick McCabe on vammaishoitaja, joka on kirjoittanut työnsä ohella muutaman romaanin. Pikku teurastaja oli ilmestyttyään Booker -ehdokkaana ja kahmi palkintoja. Kirjan kerronta etenee Francien hurjana, kiihtyvänä tajunnanvirtaa muistuttavana monologina, joka ei tee juuri eroa dialogin ja ajatusten välillä. Kertoja on epäluotettava ja epävakaa. Vaikka tarinassa kulkee huumoria mukana, se on karua ja julmaa. Pikku teurastaja ei ole mukavaa tai kaunista. Markku Päkkilän suomennos pysyy kuitenkin hyvin vauhdissa mukana.